sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Paskapuhemittari värähtää aina kun Ahvio puhuu



Jos ihminen on tehnyt väitöskirjansa kalvinismista, niin hänen sopii esittää mm. seuraavanlaisia väitteitä:

Aadam, koko ihmissuvun edustajana, rikkoi sen liiton, johon oli Jumalan erityisesti luomana ensimmäisenä ihmisenä alkutilassa asetettu. Aadam rikkoi Jumalan ja Luojan tahtoa ja Sanaa vastaan, epäuskossa ja kapinahengessä. Tämän rikkomuksen seurauksena ihmissuvun keskuuteen tuli paitsi fyysinen kuolema myös ja ennen kaikkea hengellinen kuolema, ikuinen ero Elämästä, Jumalasta, Rm 5:12. Me kaikki olemme langenneet Aadamissa ja hänen edustamanaan. 

Mikä tuossa edellä olevassa oli totta? Jatkoa seuraa:

Ihminen on nyt syyllinen syntiin eli laittomuuteen ja on jumalattomuuden turmelema olento, joka ei ole puolueettoman sitoutumattomassa tilassa, vaan aktiivisessa Jumalan-vastaisen kapinan tilassa oleva olento. Ihminen ei ole syytön eikä viaton, koska on perisynnin syyllisyyden ja turmeluksen turmelema ja edelleen tekosyntiensä syyllistämä ja turmelema. Syntiinlankeemuksen jälkeen ihminen luonnostaan haluaa aktiivisesti jumalattomuutta.

Ei ollut tuossakaan yhtään todennettavaa väitettä. Josko seuraavassa olisi jotain todennettavaa? 

Koska rangaistuksen tulee vastata rikosta ja koska Aadamin syntiinlankeemuksessa koko ihmissuku lankesi ja koska jokainen ihminen aktiivisessa epäuskossaan rikkoo ajatuksissaan ja teoissaan Kaikkivaltiaan ääretöntä ja iankaikkista jumalallista Majesteettia ja Hänen pyhän vanhurskasta ja oikeudenmukaista tahtoaan ja lakiaan vastaan, on tällaisesta ja tällaista tahoa vastaan tehdystä kapinallisesta rikkeestä oikeudenmukaisesti tuleva rangaistukseksi iankaikkinen ero ja kadotus Jumalan yhteydestä, helvetin kärsimykset.

Hoh hoijaa, Ahvio kalvinistisempi kuin Calvin. Ei siis vieläkään mitään todennettavaa. Entä seuraavassa?

Totuus helvetistä on vahvaa lain saarnaa. Jumala ei ole vain rakastava. Hän on myös vanhurskas, pyhä, totuudellinen ja oikeudenmukainen. Jumalan pyhyyden edessä ja sen mittapuilla arvioituna kaikki ihmiset ja ihmisryhmät ovat syyllisiä, Rm 3:9–20, jo pelkästään luonnollisen ilmoituksen ja lainkin nojalla, Rm 2:14–15. Jumalan pyhä laki ilmoittaa ja paljastaa säälimättä ja kauhistuttavasti sen, millainen on syntisen ihmisen hengellinen tai paremminkin hengetön tila.

Jopas oli Ahviolta pelkokertoimen kasvatusta. Tässä blogissa, sekä monessa muussa blogissa, jokainen Ahvion esittämä argumentti on ammuttu alas. Ahvio pitäisi liittää jokaiseen kirjoitukseensa disclaimer: teksti sisältää paskapuhetta. Paskapuhemittari värähtää aina kun Ahvio puhuu.

Mahtaa olla Ahvio ahdistunut heppu. Ahvionkin ahdistus helpottuu, kunhan tunnustaa realiteetit: Raamatun tarinat ovat vain satuja ja tarinoita vailla faktuaalisuutta. Juha, koska liityt realistien joukkoon?

4 kommenttia:

  1. Sinulla se riittää aikaa ja energiaa tuohon Ahvioon.Kas kun monet uskovat samalla lailla.Onko Ahvio henkilökohtainen ongelmasi? Pelkäätkö,että joku uskovainen tulee tappamaan sinut,kun kirjoittelet vain nimimerkillä? Niinpä minäkään en julkaise nimeäni.

    VastaaPoista
  2. Ahvio henkilönä ei ole ongelma, mutta kirjoitustensa perusteella hän edustaa laaja-alaista taantumusta, joten taantumuksellisuutta tulee vastustaa kaikin laillisin keinoin.
    Ei tässä blogissa kenenkään tarvitse julkaista mitään omalla nimellään. Kenenkään kirjoittajan henkilöllisyys ei oikeastaan ole edes kovinkaan kiinnostavaa.

    VastaaPoista
  3. Voin kuitenkin ilmoittaa ,että ns. uskoa ja uskontoja on ollut niin kauan kuin on ollut ihmisiäkin.Ja niitä tulee olemaan niin kauan kun on ihmisiä olemassa.Siitä ei pääse mihinkään.Se on realiteetti.Uskontotieteellisestä näkökulmasta uskonnot ovat kulttuurievoluution tuote.Kysymys on viime kädessä siitä,mihin uskoo ja mihin ei.Itse en ole ateisti.Ei mulla muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskontojen ja uskon ei-olemassaoleviin entiteeteihin haittavaikutukset tulee kuitenkin miminoida.
      Jokainen voi uskoa vaikka kuinka hölmöihin juttuihin, mutta kun yrittää saada myös muut uskomaan samoihin selvästi epätosiin (parhaimmillaankin todentamattomiin)ilmiöihin ja oliohin, niin sellaista uskoa tulee vastustaa.

      Poista