torstai 31. joulukuuta 2015

Luin koko Raamatun



Luin koko Raamatun. Projektiin kului vuosi. Edellisestä vastaavasta projektista on kulunut jo ainakin 20 vuotta. Tänä aikana Raamatun tekstin eivät olleet parantuneet lainkaan. Kaikki oli sitä samaa väkivaltaisen ja sadistisen Jumalan kuvausta. Jeesuskaan ei selvinnyt yhtään paremmin arvosanoin.

Jos tuo Raamatun jumala oli olemassa, niin tuskinpa hän olisi antanut itsestään niin kammottavaa kuvaa kuin Raamattu antaa. Maaginen taivasheppu on seinähullu. Raamatun pitäisi olla myös tuon jumalan kirjallinen ilmoitus ihmiskunnalle, mutta luettuani Raamatun tulin siihen johtopäätökseen, että Raamattu on hyvin sairaiden ihmisten kirjoittamaa mytologiaa. Kai Raamattu voidaan laskea myös fantasiakirjallisuudeksi: fantasiaahan ne ovat väkivaltafantasiatkin.

Jokaisen Raamatun tarinoita totena pitävän olisi syytä lukea koko Raamattu kannesta kanteen. Mitään hyvää Raamatusta ei löydä. Siinä kristittyjen niin hellimässä pelastuskertomuksessakin on koko ajan väkivallan uhka läsnä. 

Koko Raamatun väkivallan päämäärä näyttää olevan pelon synnyttäminen lukijoissa. Pelkokerrointa korotetaan massiivisten ja mahdollisimman näyttävien joukkotuhojen yksityiskohtaisilla kuvauksilla. Lukeepa Raamattu sitten kirjaimellisesti tai vertauskuvallisesti, niin Raamattu on hulluuden kuvaus. Hulluuden aste vain vaihtelee lukutavasta riippuen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti