tiistai 1. joulukuuta 2015

Raamattukritiikkiä 1.12.2015



Dan 8:1 – 27
Aivan helkkarin hölmöä verrata aikansa suurvaltoja pässiin ja vuohipukkiin. Tällaista vertausta pidetään sitten jonkinlaisena jumalallisena ilmoituksena. Ihan niin kuin jonkin eläimen sarvilla olisi mitään selitysvoimaa. Daniel oli vain pahasti harhainen heppu, jota nykyaikainen lääketiede olisi voinut auttaa.

1 Joh 2:1 – 17
Kuka lie sitten kirjoittanutkaan Johanneksen ensimmäisen kirjeen, niin kirjoittaja kärvistelee olemattomien syntiensä kanssa yrittäen vielä syyllistää kaikki muutkin ihmiset. Niin epärehellisiä olivat jo nämä varhaiset kristityt.
Kaiken lisäksi noilla varhaisilla kristityillä oli aika kieroutunut tapa käyttää käsitteitä. Totuudeksi väitetään jotain sellaista, mitä ei voi verifioida eikä falsifioida. Käsitteen ala on täten tyhjä joukko. Siihenhän evankelioiminen perustuu: todentamattomiin väitteisiin, kiristykseen, korruptioon ja kaupankäyntiin.
Denialismia pidetään kaiken lisäksi hyveenä: 15. Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä on maailmassa. Jos joku rakastaa maailmaa, Isän rakkaus ei ole hänessä.
Jokainen ihminen elää maailmassa, eikä asialle voi mitään. Siinä on ihan turha pyristellä jonkin ”taivaallisen” maailman kanssa.

Snl 28:25 – 26
25. Tavaranahne nostaa riidan, mutta Herraan luottava tulee ravituksi.
Eipä ole tuo ”herra” vielä käynyt kenenkään puolesta ruokakaupassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti