lauantai 20. tammikuuta 2018

Stormy Daniels läimäytteli Trumpia perseelle



Viikon huvittavimmasta Trump-uutisesta vastasi konservatiivinen mutta silti luotettavana lähteenä pidetty Wall Street Journal.

Asiaa on toki käsitelty monessa, oikeastaan kaikissa, tiedotusvälineissä, mutta viitataan nyt WSJ:in, sillä onhan se aika arvovaltainen lähde.

WSJ raportoi, että kymmenen vuotta sitten, että presidentti Donald Trumpilla oli suhde pornotähteen, joka käytti taiteilijanimeä Stormy Daniels. Siinä asiassa ei nyt ole mitään kummallista: jokainen voi paneskella omien mieltymystensä mukaan.

Siinä taas on kummallista, että muutama viikko ennen vuoden 2016 presidentinvaaleja Trumpin asianajaja perusti peiteyhtiön, joka maksoi Danielsille 130 000 USD, jotta tämä vaikenisi suhteestaan Donald Trumpiin. WSJ on spekuloinut sillä, mistä tuo summa tuli ja oliko se vaalirahoituslain vastainen. Tämä Trumpin asianajaja, Micheal Cohen, on muutenkin ollut myrskynsilmässä. Hän on yksi pääpukareista Venäjä-skandaalin yhteydessä. Käytettävissä oleva julkisen tiedon perusteella, Cohen on vehkeillyt venäläisten kanssa sekä omaan että Trumpin lukuun. Cohenin appiukko on ukrainalainen, joten samaan ilmansuuntaan konnailu viittaa kuin entisen kampanjapäällikkö Paul Manafortin konnailu.

Nämä Venäjä-tutkimukset ovat ihan oma lukunsa, mutta onhan tällä Trumpin sekstailulla sentään viihdearvoa. Trumpille kaikki huomio on hyvästä, olipa sitten kyseessä vaikka pornostaran tuoma huomio.

Perjantaina 19.1.2018 MSNBC:n Morning Joe –ohjelmassa Donny Deutch kertoi hassun anekdootin asian tiimoilta: Stormy Danielsin läimäytteli Donald Trumpia perseelle Forbes –numerolla, jonka kannessa oli Donald Trump itse.

Meni vähän ohi, mikä oli Deutchin lähde, mutta se saattoi olla juuri WSJ. Olipa lähde mikä tahansa, niin asia synnyttää villejä visioita. Kaiken sanotun perusteella ns. Steele Dossierin kuvaukset Trumpin pissaleikeistä venäläisten prostituoitujen kanssa saattavat jopa pitää paikkansa.

Kun on seurannut amerikkalaisia keskustelupalstoja ja vähän itsekin osallistunut keskusteluun, niin ”korkean moraalin” omaavat evankelikaaliset ovat rientäneet joukolla puolustamaan kaikkea presidenttinsä tekemisiä. On aivan perusteltua sanoa Trumpia evankelikaalisten omaksi presidentiksi, sillä heidän äänillään ja venäläisten avustuksella Trump valittiin presidentiksi.  Evankelikaaliset eivät voi peräytyä positiostaan, sillä he ovat asemoineet itsensä sitten, että Trumpin valinta oli Jumalan ansiota.

On oikeastaan aika surullista, että neljännes, mahdollisesti jopa kolmannes, amerikkalaisista on hirttäytynyt presidenttiinsä. Sellaista se evankelikaalisuus teettää. He ovat joutuneet harrastamaan rankkaa verbaaliakrobatiaa puolustaessaan Trumpin moraalitonta toimintaa; moraalitonta kaikkien muiden mielestä paitsi evankelikaalisten äänestäjien.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti