tiistai 9. tammikuuta 2018

Paastoa ja rukoilua Donald Trumpin puolesta



Uskonnollisen oikeiston tv-evankelistoista James Dobson esitti, että amerikkalaisten kristittyjen tulee rukoilla ja paastota sen puolesta, ettei Donald Trumpia eroteta presidentinvirasta rikosten ja muiden väärinkäytösten takia.

Tuo Dobsonin kanta kertoikin kaiken tarpeellisen uskonnollisesta oikeistosta. Rehellisyys ei ole koskaan ollut Trumpin hyve, eikä se ole uskonnollisen oikeistonkaan hyve. He saivat siis oikein sopivan konnan presidentiksi. Tai sitten sekä uskonnollien oikeisto että Donald Trump ovat harhaisia ja vielä elävät samaa harhaa todeksi.

Dobsonia säälitti Trumpin asema, sillä Dobsonin mukaan monet vihaavat Trumpia. Tässä Dobson oli jopa ihan oikeassa. Trump ja hänen hallintonsa mahdollistavat republikaanien uskonnollisen oikeiston evankelikaalisen siiven kaikkein vihamielisimmät menettelytavat. Myös muut Valkoisessa talossa vierailleet evankelikaaliset uskonnollisen oikeiston nokkamiehet ovat esittäneet samansuuntaisia näkemyksiä. Ei ole vain mitenkään selvää, että jos joku ”john smith” Ponca Citystä on syömättä, niin Donald Trump säilyy erottamiseen johtavilta syytteiltä.

On tuo uskonnollinen oikeisto aika sekavaa sakkia. Maaginen ajattelu on heille hyve, joten rationaalisuus joutaa romukoppaan. Tällaista hölmöyttä eräät ovat havittelemassa Suomeenkin. Luulisi sen riittävän, että yhden suurvallan johdossa ovat rikolliset ja korruptoituneet miehet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti