lauantai 6. tammikuuta 2018

Apologeettista valehtelua teologisilla opintopäivillä



Näin alkuvuodesta voi aina kommentoida teologisia opintopäiviä, eikä tämäkään vuosi tee poikkeusta.

Taantumuksellinen verkkojulkaisu, Seurakuntalainen, oikein teki jutun siitä, kuinka opintopäivillä yksi esiintyjistä, Miikka Niiranen, kannatti apologeettista valehtelua. Seurakuntalaisen juttu oli otsikoitu: Kristilliset lukiot kasvattamaan apologeettoja maallistuvaan Suomeen.

Tuo on jo niin röyhkeää amerikkalaisen uskonnollisen oikeiston propagandaa, josta on ollut huonoja seurauksia: Yhdysvallat on heikossa hapessa ja asiasta ansio kuuluu uskonnolliselle oikeistolle, joka mm. onnistunut rapauttamaan julkisen koulutuksen fundamentalistisella paskapuheella oikean tiedon sijaan. Lapset ja nuoret ansaitsevat parasta mahdollista tietoa ja sitä ei apologeettinen valehtelu ole.

Niiranen: Kristillinen kasvatus päiväkodeissa ja kouluissa ohenee.

Näinhän sen kuuluukin olla, sillä kristillinen kasvatus perustuu epätosiin premisseihin, joista on johdettu haitallisia menettelytapoja. Edelleen negatiivinen uskonnonvapaus koskee myös lapsia ja nuoria. Lisäksi julkisen vallan ei tule ottaa mitään kantaa taivasheppuihin pohjautuviin uskomusjärjestelmiin muuten kuin haittojen minimoimisen puitteissa.

Yksi keino kamppailussa olisivat Niirasen mielestä kristilliset koulut ja lukiot. Niiden vaikutuspiirissä voisi kasvaa rohkeasti uskostaan kertovia ja kristinuskoa taitavasti perustelevia kristittyjä.

Tämä on niin nähty. Yhdysvalloissa tuollainen toiminta on aiheuttanut sen, että maassa on tolkuttoman iso joukko kristillisiä kouluja käyneitä todellisuudesta ja kaikista realiteeteista irrallaan olevia kusipäitä. Kusipäisyys ja kristillinen koulutus korreloivat Amerikassa vahvasti, eikä ole mitään syytä olettaa, että tilanne olisi jotenkin toinen Suomessa.

Kristilliset koulut olisivat Niirasen mielestä avuksi myös herätyskristittyjen kotikasvatuksessa. Sekulaarin koulun arvot ja kaverit ovat kovia kilpailijoita kenelle tahansa kristitylle äidille ja isälle.

Tuokin on niin amerikkalaista. Kun kasvatus on kristillistä, niin se on samalla aina ja takuuvarmasti vihamielistä; siinä mielessä vihamielistä, että tieto tappaa fundamentalistisen uskon. Faktat eivät koskaan ole änkyröiden puolella.

Uusateismista ei enää kohista, mutta siitä on tullut valtavirtaa nuorten aikuisten kaupunkilaisten keskuudessa.

Jos näin on, niin jotain me ateistit olemme tehneet oikein. Taikausko ja maaginen ajattelu on saatu vähenemään.

Isoihin kaupunkeihin opiskelemaan tai töihin muuttavien auttaminen seurakunnan yhteyteen on Niirasen mielestä huutomerkin paikka. Tutkimusten mukaan tässä kohdassa tapahtuu valtava kato ‒ myös herätysliikeväen kodeissa kasvaneiden kohdalla.

Rikollisuutta hipoviin uskonnollisiin liikkeisiin on siis yhä vaikeampi värvätä jäseniä? Hyvä niin, sillä aivan liian kauan sellaiset ovatkin saaneet terrorisoida ympäristöään. Pidetään siis huoli siitä, että nuo vihamieliset järjestöt eivät saa yhtään enempää jalansijaa sivistysvaltioissa.

Edes Jumalan palvomisen tapoja ei tarvitse etsiä itse, vaan kristitty saa liittyä pari tuhatta vuotta edellä kulkeneiden joukkoon.

Onneksi noista aavikkobarbaarien päivistä on edistytty, eikä kenenkään tarvitse pitää noita haitallisia menettelytapoja millään tavoin velvoittavina.

Teologiset opintopäivät ovat olleet sekopäiden kokoontumisia, eikä tämäkään kerta tehnyt poikkeusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti