perjantai 19. tammikuuta 2018

Homot degeneroivat Mika Niikon ajattelun



Aina vaalien aikaan kansanedustaja Mika Niikko kirjoittaa vaaliblogin, vaikka ei olisikaan itse ehdolla. Tällä kertaa Niikon blogi oli enemmän presidentti Niinistön kritiikkiä kuin puolueensa ehdokkaan Laura Huhtasaaren kannustamista.

Niikon jutut ovat vuosien mittaan olleet pelkkää puppua, eikä viimeisen Uuden Suomen Puheenvuorossa julkaistu teksti tehnyt poikkeusta. Tässä asiassa Niikko on ainakin johdonmukainen.

Presidentinvaltaoikeudet ovat niin Niikolta kuin Huhtasaareltakin hukassa, mikä ei sinänsä yllättävää, koska kyseessä on uskonnollisen oikeiston suomalaisen version äänitorvet ja heillä ei ole ennenkään olleet faktat hallussa.

Kummallisen aasinsillan kautta Niikolle käynnissä olevien presidentinvaalien tärkein kysymys ovat homot, homojen avio- ja adoptio-oikeus ja viimeisimpänä listaan lisättynä eutanasia. Näistä ei presidentti päätä, mutta voi toki sanoa asiasta mielipiteensä ja niin presidentti Niinistö on tehnytkin.

Niikko kirjoitti: Ikäväkseni täytyy toisaalta todeta, että istuva presidentti on muuttanut omia arvovalintojaan. HS:n vaalikone kertoo, että presidentti on täysin samaa mieltä sen kanssa, että homo- ja lesbopareilla pitää olla samat avioliitto- ja adoptio-oikeudet kuin heteropareilla. Niinistö myös kannattaa eutanasiaa.

Eiköhän Niinistö ole tullut nyt vallitsevaan kantaansa pohdinnan tuloksena ja tuo pohdinta perustuu faktoihin, eikä Niikon hellimään aavikkobarbaarien opaskirjaan. Sitä paitsi jokaisella on oikeus muuttaa mielipidettään. Tavallisesti tämän onkin oikein suotavaa, kun faktat osoittavat, että mielipide on väärä.

Niikko jatkaa: Itse en ymmärrä sitä, miten poliitikot ja jopa presidentti, muuttavat arvomaailmansa peruslähtökohdat avioliitosta ja lapsen oikeuksista isään ja äitiin, jos vain ajan henki sitä vaatii.

Se että Mika Niikko ei ymmärrä jotain, ei tarkoita sitä, että hän olisi oikeassa. Ehkä Mika Niikonkin olisi syytä tarkastella omaa ajatteluaan parhaan mahdollisen tiedon perusteella. Tosin siinä saattaisi usko mennä ainakin uskon fundamentalistisessa muodossa.

Muutama päivä sitten, taisi olla tiistaina, kirjoitin tässä blogissa Huhtasaaren ”arvojohtajuuden” mädänneisyydestä ja aivan sama pätee Niikkoonkin. Mikalle ei taida sopia sellainen, että jokainen on oma arvojohtajansa. Oikeastaan Niikon ajattelu on surullinen esimerkki siitä, mihin autoratiivinen Raamatun tulkintaan perustuva positio johtaa: Kaiken inhimillisen edistyksen kategoriseen kieltämiseen ja muiden elämän hankaloittamiseen.

Niikon tilityksen voi käydä lukemassa tuolta:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti