sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Lakkoase toimii - kapitalismi tullut tiensä päähän



Vihdoinkin työttömiin kohdistuvan rangaistusluontoisen aktiivimallin tiimoilta alkaa tapahtua, kun ammattiliitot ovat ryhtyneet puuhaamaan mielenosoitusta ja lakkoja. Kyllä tätä on odotettukin.

Ammattiliitot taisivat tehdä strategisen virheen siinä, että eivät ryhtyneet vastatoimiin silloin kun aktiivimallia ajatettiin kuin käärmettä pyssyyn. Lainvoimaisen mallin kumoaminen on aina vaikeampaa kuin suunnitteluasteella olevan mallin muuttaminen tai jopa nollaaminen.

Lakkoasetta on Suomessa viime vuosikymmeninä käytetty aika maltillisesti; oikeastaan valitettavan harvoin. Pitkään jatkuneeseen olojen kurjistamiseen ei ole puututtu, vaikka aihetta olisi ollut.

Nyt kun tilanne on tämä, olisi jo korkea aika puhua siitä, että työttömyys on pysyvät tila. Työllisyysaste ei tule merkittävästi nousemaan, eikä sen tarvitsekaan. Ihmisistä iso joukko on ja pysyy työttöminä. Asiat hoituvat yhä pienemmän ihmisjoukon panoksella.

Olisi siis korkea aika tutkia ne toimet, joilla työttömien toimeentulo turvataan. Asiasta on olemassa jonkin verran tutkimusta.

Toivottavasti lakkoase toimii, sillä nykymuotoinen kapitalismi on tullut tiensä päähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti