torstai 18. tammikuuta 2018

Dosentti Arto Luukkasen pienimielistä kiukuttelua



Tekisi mieli väittää, että persujen päivystävä dosentti Arto Luukkanen lukee tätä blogia. Näin kuitenkaan tuskin tapahtuu, sillä ko. dosentilla on muutenkin täysi työ puolustaa edustamansa puolueensa epäeettisiä ja suorastaan moraalittomia kannanottoja ja menettelytapoja. Dosentti Luukkaselle voi sanoa, että fasismi alkaa sanoista ja siinä persut ja heidän presidenttiehdokkaansa Laura Huhtasaari ovat kunnostautuneet oikein hyvin.

Pari tuntia sen jälkeen kun olin julkaissut viimeisimmän kriittisen kannanottoni, niin Arto Luukkanen julkaisi Uuden Suomen Puheenvuorossa blogin otsikolla: Sivistyneen vaalirauhan julistus.

Aina kun persu puhuu sivistyksestä, niin kaikki hälytyskellot soivat. Onhan persuissa toki oppineita henkilöitä, mutta sivistyksestä tuskin heidän yhteydessään voidaan puhua. Luukkanen itse on oppinut, mutta ei sivistynyt. Täten hän on itse oman argumenttinsa anti-teesi.

Kun Laura Huhtasaari narahti gradussaan esiintyneestä plagioinnista, niin Arto Luukkanen riensi puolustamaan Huhtasaaren menettelyä. Jos persujen intelligentsia on kuin Luukkanen, niin se ryhmä ei ansaitse intelligentsian titteliä.

Nyt Jyväskylän yliopisto on ottanut kantaa Huhtasaaren kohuttuun plagiointiin käynnistämällä jonkinlaisen tutkimuksen asiasta. Jyväskylän yliopisto vetää puoleensa uskonnollisen oikeiston änkyröitä kuin magneetti. Kasvatustieteiden professori Tapio Puolimatka on joutunut muutamaan kertaa sisäisen tutkinnan kohteeksi ja nyt on vuorossa Huhtasaari. Yhteistä heille on fundamentalistinen kristillisyys. Ilmeisesti tällainen uskovaisuus ja moraalittomuus korreloivat vahvasti.

Luukkasta närästää Huhtasaaren kärähtäminen ja tämän johdosta hän sanoo: Skandaaleja kerrytetään ja luodaan. Ihan turhaan. Ketä ne hyödyttävät?

Paradoksaalisesti Luukkanen on persujen kanssa ollut luomassa aika montaa salaliittoteorioihin pohjautuvaa pienimuotoista skandaalia. Paradoksaalisesti hän nyt vaatii muilta sitä, että he pidättäytyvät Huhtasaaren arvostelusta. Kun on kyse Luukkasesta itsestään, niin jo pelkkä ”guilt by association” upottaa kaiken mitä Luukkanen sanoo. Hän itse kirjoittaa omaa ”likasankojournalismiaan” uskonnollisen oikeiston fasistisessa julkaisussa, joka tunnetaan nimellä Oikea Media.

Luukkanen: Vielä kerran: demonisoiti ei ole rehtiä peliä. Se on typerää. Me emme hyödy siitä kansakuntana.

Ei kukaan ole demonisoimassa Luukkasta eikä edes Huhtasaarta. Totta kai heidän moraalittomuuteensa puututaan. Sitä paitsi kukaan ei hyödy pesujen politiikasta; ei yksikään yksilö eikä varsinkaan Suomi kansakuntana. Kuten eilen sanoin: paskanpuhujaa tulee sanoa paskanpuhujaksi, idioottimaisuuksia laukovaa idiootiksi. Luukkanen ja Huhtasaari täyttävät molemmat kriteerit.

Ihmettelin itsekseni mielessäni sitä miksi joku taho haluaa leimata jonkun puolueen ”ihmisvihaajiksi”, ”natseiksi”, ”rasisteiksi”, ”junteiksi”, tai muuten vain ikäviksi henkilöiksi?

Vastaus on hyvin yksinkertainen: koska sinä, Arto Luukkanen, sekä ehdokkaasi Laura Huhtasaari olette juuri sellaisia kuin tuossa kuvaat. Luukkanen voisi parantaa uskottavuuttaan tunnustamalla tosiasiat, mutta kuten olen moneen kertaan, viimeksi eilen, todennut, faktat eivät ole persujen puolella.

Kuka halusi ottaa likaiset keinot käyttöön vaalikampanjassa? Ketä se hyödyttää? Eikö se eripura auta ainoastaan ulkoisia tahoja? Miksi niitä vastustajia tarvitaan juuri nyt niin kovasti?

Mahtaa Luukkasta kyrsiä se, että persut ovat ampuneet pelkällä vittumaisuudellaan omaan jalkaansa? Jos tarpeeksi kauan toimii kuten Luukkanen ja Huhtasaari, niin vastarinta on varmaa. Luukkanen on kuin pieni lapsi: Miksi minun kanssani ei leikitä? Luukkanen voi ihan itse mennä nurkkaan häpeämään ja miettiä miksi.

Mitä tulee Luukkasen blogin otsikkoon, niin Suomessa on erinomainen vaalirauha. Väkivaltaisuutta ja vaalivilppiä ei Suomessa esiinny.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti