keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Uskonnot pois kouluista Ruotsissa?



Konservatiivinen verkkojulkaisu, Seurakuntalainen, takertui Ruotsin pääministerin puheeseen, jossa hän piti uskonnollisten piirteiden poistamista kouluista hyvin perusteltuna. Agendansa mukaan Seurakuntalainen otsikoi juttunsa mahdollisimman raflaavasti: Kristilliset koulut uhattuina Ruotsissa – Pääministerin mielestä kouluissa ei saisi olla mitään uskonnollista.

Ruotsin pääministerin puhetta oli ensin referoitu Dagens Nyheterissä, josta Seurakuntalainen oli muokannut oman juttunsa. Koska en osaa ruotsia, en pysty sanomaan oli Seurakuntalaisen toimitus siteerannut alkuperäistä juttua pätevästi. Oletetaan, että oli.

Ruotsissa ollaan huomattavasti edistyksellisempiä kuin Suomessa. Uskonnot eivät tosiaan kuulu kouluun ihan yhtä vähän kuin muukaan humpuuki. Toivottavasti joku suomalainenkin poliitikko ottaa asiakseen koulujen vapauttamisen uskonnollisesta hölynpölystä.

Seurakuntalainen: [Dagenin] mukaan myöhemmin lehdistötilaisuudessa Löfvenilta kysyttiin, haluaisiko hän kieltää yksityiset uskonnolliset kokonaan. Tähän pääministeri vastasi, että täytyy tutkia tarkemmin tilannetta. Hänen mukaansa nykysysteemi ei kuitenkaan toimi.

Kysymys uskonnollisista kouluista nousi yhdeksi puoluekokouksen teemaksi, kun maaliskuun loppupuolella 13 sosiaalidemokraattisen puolueen poliitikkoa kirjoitti Dagens Nyheterin Debatissa, että uskonnolliset koulut pitäisi kokonaan kieltää Ruotsissa. Heidän mielestään lapsilla pitäisi olla oikeus käydä koulua, jossa ei ole mitään uskonnollisia piirteitä.

Nyt sitten vain Ruotsissa pitäisi toteuttaa tuo uskonnollisten piirteiden poistaminen kouluista. Suomi tulisi perässä vuosikymmenen viiveellä. Miksi Suomi on aina jälkijunassa kaikkien kannatettavien asioiden toteuttamisessa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti