lauantai 15. huhtikuuta 2017

Ei jumaluskoa, ei koripalloa



Amerikassa sattuu kaikenlaista todella hölmöä ja tällä kertaa asia koskee jumaluskoa ja koripalloa.

Muinaisen tv-evankelistan ja alansa pioneerin nimeä kantavassa opinahjossa, Oral Roberts Universityssa, kiehuu oppilaitoksen koripallo joukkueen ympärillä.  Oppilaitoksen johtaja, Bill Willson, antoi koripallojoukkueen valmentajalle, Scott Suttonille, potkut 28 palvelusvuoden jälkeen. Urheilupiireissä valmentajan potkuissa ei ole mitään ihmeellistä: kun tulokset eivät vastaa odotuksia, ensimmäisenä lähtee valmentaja.

Suttonin valmennusuran alkupuolella menestystä oli tullut, mutta vuodesta 2013 voittojen määrä oli laskenut huimasti. Kaudella 2016-17 runkosarjassa joukkue voitti vain 9 kertaa ja hävisi 22 kertaa.

Syyttävä sormi osoittaa Bill Wilsoniin, joka teki valmentaja Suttonin toimintaedellytykset entistä vaikeammaksi. Vuonna 2103 Wilson muistutti Suttonia siitä, että oppilaitos on evankelinen herätyskristillinen oppilaitos. Täten Suttonin tulisi värvätä joukkueeseen vain amerikkalaistyylisen fundamentalistisen uskonnollisen vakaumuksen omaavia pelaajia. Sellaisia ei vain löydy tarpeeksi edes Yhdysvaltain kokoisesta maasta, jotta heistä voisi rakentaa voittavan joukkueen.

Yhdysvalloissa näillä uskonnollisilla oppilaitoksilla on suuri autonomia, joten he voivat laatia säännöt mieleisikseen. Kuitenkin koripalloa on yksi lajeista, joka tuo oppilaitokselle tuloja, eikä hyvän koripallojoukkueen mainosarvoakaan sovi vähätellä. Sutton joutui tässä skenaariossa hankalaan paikkaan.

Sitten Sutton sai potkut, koska menestystä ei tullut, mutta ei sellaista voi edes odottaa, jos pelaajahankintojen kriteerinä pidetään puulakin johtajan vaatimaa uskonnollista vakaumusta.

Tuossa kirjoituksen lopussa on pari linkkiä verkkojulkaisuihin, joissa käsitellään asiaa. Olisi mielenkiintoista tietää, minkälainen on jutuissa mainittu uskonnollista vakaumusta mittaava testi. Minkälaista hihhulointia pelaajan täytyy harrastaa, jotta hän pääsee Oral Robets Universityn koripallojoukkueeseen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti