Totalitarismin riistopolitiikka

 Tämä on kolmas osa totalitarismia käsittelevästä sarjasta.

Nykyisessä näennäisdemokratiaan pohjatuvassa totalitaristisessa yhteiskuntamallissa ihminen on laskennallinen yksikkö. Yhdessä seikassa totalitarismi on muuttunut suhteessaan yksilöön: ihmisestä on tullut tuotantoyksikön asemesta kulutusyksikkö. Kaikki on kvantifioitavissa ja ihmisarvon määrittelevät kvantitatiiviset suureet. Totalitaristinen järjestelmä määrittelee, kuinka paljon kunkin yksilön tulee kuluttaa ollakseen ihminen. Oikein hyvä ihminen kuluttaa oikein paljon ja osallistuu tällä tavoin yhden kvantitatiivisen suureen kasvattamiseen ja tuo suure tunnetaan bruttokansantuotteena. Tuotanto ja kulutushan on eriytetty maantieteellisesti milloin mihinkin. Köyhimmissä maissa ihmisarvo määräytyy tuotantopanosten suhteen, Suomessa kukutuksen suhteen.

Taloudelliseen totalitarismiin kuuluu talousjärjestelmästä riippumatta kaksi tekijää: 1) ihmisten riistäminen ja 2) luonnonvarojen riistäminen.

Ihmisen ollessa tuotantoyksikkö riistäminen jatkuu niin kauan kuin ihmisen tuotantopanoksella on totalitaristista yhteiskuntajärjestelmää vahvistava vaikutus. Yksilön tuotantopanoksen vähentyessä ikääntymisen, sairauden tai muun seikan takia, ihmisestä tulee joko epäihminen tai arvoton; ei edes arvoton yksilö vaan pelkästään arvoton vaikka subjektiivista ihmisyyden kokemusta. Ihminen on tässä tapauksessa merkityksetön järjestelmän kannalta ja tilannetta pahentaa yksilön kannalta sellainen traaginen järjestelmän toimintapa, joka syyllistää tuotantokapasiteettinsa laskusta tuon ihmisen. Häntä ei voi enää riistää ja hän saa mennä. Kassan kautta kuljetaan synkkään yksinäisyyteen elämään yhteiskunnan marginaalin marginaalissa.

Eikä luonnonvarojen riistollekaan näy loppua. Aina löytyy uutta riistettävää, olipa kyseessä sitten öljy, ravinnontuotanto tai mikä tahansa, mikä lisää ensin tuotantopotentiaalia ja myöhemmin kulutuspotentiaalia. Luonnonvarojen riistäminen loppuu kun luonnonvarat loppuvat. Toistaiseksi on vielä keksitty aina vaihtoehtoisia riistämistapoja, mutta tämäkään ei voi jatkua loputtomiin. Elämme lähes suljetussa järjestelmässä tällä kivisellä planeetalla ja vielä niin, että suuri osa planeetan pinta-alasta on elinkelvotonta aluetta ihmiselle. Sellainen ei tietenkään huoleta totalitaristeja.

Universumin kannalta ihmisten ja luonnonvarojen riistäminen on pikku seikka. Sillä on merkitystä vain meille eläville organismeille, jotka muodostamme tällä hetkellä maapallon biodiversiteetin. Biodiversiteetti on uhattuna, mutta tästä uhasta ei puhuta, vaikka totalitarismiin kuuluukin erinäisten uhkakuvien maalailu.

Totalitarismi kokee loppunsa sitten kun kaikki inhimilliset resurssit on riistetty ja luonnonvarat on käytetty loppuun. Silloin aika sammuttaa valot. Tässä merkityksessä totalitarismi on aina destruktiivista.