perjantai 28. huhtikuuta 2017

Patmoksen Juha Ahvion asiantuntijalausunnon kritiikkiä



Luin Ahvion eduskunnalle äitiyslakia koskevan asiantuntijalausunnon kokonaisuudessaan. Tämäkin lausunto oli täysi linjassa Ahvion aiempien vastaavien lausuntojen kanssa.

Täsmälleen samoilla argumenteilla vastustettiin tasa-arvoista avioliittolakia ja sen liitelakeja. Ilmeisesti taantumuksellista asiaa ei voi ajaa kovin monella erilaisella argumentaatiolla. Ahvion käyttämät lähteetkin olivat paljolti vanhan toistoa.

Ahvion asiantuntijalausunto olisi voinut olla aivan hyvin Tapio Puolimatkan kirjoittama. Ehkä olikin? Lähteet olivat kuin Puolimatkan kirjoituksista. Mukaan oli taas päässyt moneen kertaan debunkattu Regnerus ja muutama muu vanha tuttu.

Aika huimaa, että dogmatiikan dosentin ja Patmoksen tutkimusjohtajan titteli pätevöittää Ahvion asiantuntijaksi äitiyslakia koskevissa asioissa. Ahvion käyttämästä lähdeluettelosta ei nimittäin löydy dogmatiikkaan viittaavaa aineistoa. Tämä siitä syystä, että dogmatiikka ei sano mitään aiheesta. Ääneen on kuitenkin päästävä, joten kai dogmatiikan dosentti voi sitten viitata sosiologiaan, sosiaalipsykologiaan ja psykologiaan. Myös YK:n ihmisoikeuksien julistus ja sen vähän vinksahtanut tulkinta oli pakko tunkea mukaan. Se että osaa käyttää lähteitä, ei tee Ahviosta asiantuntijaa.

En hetkeäkään usko Ahvion perehtyneen itse viittaamiinsa lähteisiin kuin pintapuolisesti, jos sitenkään. Puolimatka on varmasti antanut Ahviolle jollain tavoin edes etäisesti heidän agendaansa puolustavien julkaisujen nimet ja laatinut kustakin tutkimuksesta synopiksen. On paljon mahdollista, että Ahvion lausunto perustuu Puolimatkan avustuksella pelkkään lainauslouhintaan.

Tuota lainauslouhinta-argumenttia puolustaa se seikka, että nuo lausunnot kirjoitetaan aika tiukalla aikataululla. Aikaa on muutamasta viikosta muutamaan kuukauteen. Siinä ajassa ei edes dogmatiikan dosentti ehdi perehtyä aiheeseen niin syvällisesti, että hänestä tullisi asiantuntija.

Tosin Ahvion ja Puolimatkan tapauksissa on jopa varsin todennäköistä, että he ovat käyttäneet vapaa-aikaansa erilaisten sitaattien keräämiseen. Näitä sitaatteja kun on kerätty muutama tuhat, niin pakasta voi repäistä kulloiseenkin tarkoitukseen sopivan sitaatin.

Tavallisesti näihin asiantuntijalausuntoihin luotetaan, mutta Ahvion ollessa kyseessä on aina pieni varauksellisuus paikallaan. Hän itse ei ole syypää varauksellisuuteen vaan syyttävä sormi osoittaa Tapio Puolimatkaa. Puolimatkahan on tunnettu siitä, että hänen siteeraamansa tutkimus ei sano sitä, mitä Puolimatka väittää niiden sanovan.

Asian tiimoilta on tehty muutama Puolimatkaa koskeva kantelukin. Tapio päästettiin pälkähästä siten, että asiantuntijalausunto ei ole tieteellinen kirjoitus, joten lausuntoihin eivät päde samat kriteerit kuin vertaisarviointeja käyttäviin tieteellisiin julkaisuihin. Tapiolle ollaan oltu kovin kilttejä tässäkin asiassa. Mitään ”puolimatkat” ja ”ahviot” eivät ole ottaneet opikseen. Puolimatkan taannoinen toiminta jättää epäilyksen myös Ahvion käyttämiin lähteisiin.

Ehkä Ahvio ja Puolimatka luottavat tälläkin kertaa siihen, ettei kukaan ryhdy oikomaan heitä ja heidän lähteitään. Onhan se iso työ. Nähtäväksi jää löytyykö tällä kertaa, joku joka paneutuisi Ahvion lähteiden käyttöön. Aikaa vain on kovin vähän, jotta kattava lähdekritiikki ehtisi lakivaliokunnalle ajoissa. Muodollisesti Ahvion lausunto oli ihan ok.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti