keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Pisteet Marjaana Toiviaiselle ja Ville Niinistölle



Viime päivinä on Helsingissä ja muutamassa Etelä-Suomen kaupungissa ollut havaittavissa pienimuotoista kansalaisaktivismia koskien maassa olevien afganistanilaisten palauttamista lähtömaahansa. Se onko Afganistan turvallinen maa, ei ole mitenkään itsestään selvää: monen mielestä ei ole, mutta uskonnollisen oikeiston – lähinnä vittumaisten persujen – mielestä on.

Persujen kritiikin kohteeksi ovat joutuneet Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö ja Suomen ev.lut. kirkon pappi Marjaana Toiviainen.

Niinistöllä ei ole mitään anteeksipyydettävää räväköiden twiittiensä johdosta. Persut nyt vain ovat sellaisia vittumaisia paskiaisia, että he tekevät omasta uhriutumisestaankin poliittisen ohjelmanumeron.

Toiviaisen tapauksessa on ilahduttavaa huomata, että näin ateistinkin näkökulmasta patavanhoillisena pitämästäni kirkosta löytyy Toiviaisen kaltaisia pappeja.

Vastaavia tapauksia löytyy maailmalta: Martin Luther King USA:ssa, Desmond Tutu Etelä-Afrikassa, Dietrich Bonhoeffer Natsi-Saksassa, vapautuksen teologit Etelä-Amerikassa jne. Kaikki nämä nousivat esivaltaa vastaan vaatien muutoksia. Monet maksoivat asiansa ajamisesta hengellään, mutta ennen pitkään se muutoskin tapahtui.

Suomalaisesta oikeistosta, sellaisena kuin esiintyy persujen ja krisujen näkemyksissä, on tullut niin vastenmielistä, että sellaista on syytä vastustaa kaikissa yhteyksissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti