lauantai 14. heinäkuuta 2018

Maanpetoksellisten konnien kokous Helsingissä - konservatismin alamäki jyrkkenee


Yhdysvaltain liittovaltion erikoissyyttäjä Robert Mueller asetti eilen syytteeseen tusinan nimeltä mainittuja Venäjän sotilastiedustelun upseeria heidän sekaantumisestaan USA:n vuoden 2016 vaaleihin. Tuskin näitä konnia koskaan saadaan oikeuden eteen, mutta heidät voidaan tuomita poissaolevina.

Kaksi oikein isoa konnaa kohtaa maanantaina Helsingissä. Nyt julkistetut syytteet asettavat näiden kahden konnan ajaman ”konservatismin” todella tukalaan rakoon. Putin on koko vallassaoloaikansa syyllistynyt kaikkeen mahdolliseen rikolliseen toimintaan aina sotarikoksista alkaen. Amerikan iso oranssi konna ei taas ole laillinen presidentti, sillä hänen vaalivoittonsa perustui todistetuksi maanpetokseen, johon oli osallisena nyt syytettyjen venäläisten konnien lisäksi valtavan suuri joukko amerikkalaisia konnia.

Mielenkiintoista nähdä kuinka maanpetoksellisten konnien puolueelle, republikaaneille, käy kunhan kaikki tutkinnat on saatu päätökseen.

Kahden konnan edustama konservatiivinen liike on onnistuneesti valjastanut uskonnon omien konnuuksiensa mahdollistajaksi. Venäjällä ortodoksit ovat varauksetta Putinin konnuuksien puolesta. Amerikassa evankelikaalisten riveissä on pientä rakoilua, vaikka ainakin vielä enemmistä noista harhaisista on laittoman presidenttinsä puolella.

Samalla kun konservatiivinen liike kärsii arvovaltatappioita kahden ison konnan takia, niin myös uskonto konservatiiviseen agendaan kuuluvana kärsii yhtäläisiä tappioita.

Olisi aivan mahtavaa, jos suomalainen konnien vastustus pääsisi niin pitkälle vastarinnassaan, että koko maanantaiksi suunniteltu konnien kohtaaminen peruuntuisi. Olisi aivan mahtavaa, jos kaksi konnaa pidätettäisiin Helsingissä kansainvälisen pidätysmääräyksen perusteella. Valitettavasti sellaista määräystä ei vain ole, mutta ehkä tulevaisuudessa on.

Suomen presidentti syventää Suomelle aiheutuvaa imagotappiota antamalla Suomen valtion omistaman presidentin linnan kahden konnan kokouskäyttöön. Tämä on Sauli Niinistöltä paha virhearvio. Helsingistä tulee taas kerran Suomen historian häpeäpilkku. Massiiviset mielenosoitukset konnien kokouspäivänä korjaavat edes hieman imagotappiota.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti