keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Konservatiivit rationaalista ajattelua vastaan


Konservatiivisuus, ihan mikä tahansa sen suuntauksista, pyrkii aina tuhoamaan rationaalisuuden. Tämä on jatkunut vuosituhansia.

Kaikki se mitä yleisö tällä hetkellä tietää konservatiivisuudesta, on pr-kampanjan tulosta. Tuo kampanja pyrkii myös suostuttelemaan yleisöä luopumaan rationaalisesta ajattelusta.

Konservatiivit ovat aikojen saatossa hyökänneet rationaalista ajattelua vastaan demonisoimalla monen monta populaarikirjallisuuteen kuuluvaa teosta. Samanaikaisesti kun yleisön koulutustaso on noussut, konservatiivit ovat tarvinneet yhä sofistikoidumpia menetelmiä rationaalista ajattelua vastaan. Tässä onkin turvauduttu moderniin teknologiaan.

Konservatiivit ovat myös onnistuneet institutionalisoimaan pr-kampanjansa. Konservatiiveilla on vahvat omat mediakanavansa, joiden ainoa tarkoituksena toistaa loputtomiin konservatiivien irrationaalista agendaan millä tahansa tavalla, jolla rationaalinen ajattelu tiedonkeräämisen metodina joutuu kyseenalaiseksi.

Tuolla alempana oli jo puhetta siitä, kuinka konservatiivit ovat omineet kielen omien haitallisten menettelytapojensa ajamiseen. Esimerkiksi sana ”epätäsmällinen” tarkoittaa konservatiiveille samaa kuin ”eroaa meidän mielipiteestämme”.  Mielipiteestähän juuri on kysymys. Mielipiteet ovat helpommin manipuloitavissa kuin karut faktat. Hämärtämällä kielen konservatiivit asettavat mielipiteet ja faktat samanarvoisiksi. Tästä on tehtävä mm. sellainen johtopäätös, että konservatiivit puhuvat pelkkää sentimentaalista paskaa valtapyrkimyksiensä tukemiseksi.

Tässä blogissa on ollut puhetta moneen kertaan projektioista. Konservatiivit pyrkivät irrationalismin perinteen mukaisesti projisoimaan omat heikkoutensa vastapuolen heikkouksiksi.

Rationalismi ja faktat eivät koskaan ole konservatiivien puolella, joten konservatiivien väitteet ovat jo lähtökohtaisesti irrationaalisia. Konservatiivi on helppo haastaan pelkillä faktoilla. Konservatiiveja tukevan yleisön suhteen tässä asiassa meillä liberaaleilla on vielä paljon tehtävää.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti