torstai 26. heinäkuuta 2018

Liberaalit voittavat aina kaikki debatit


Liberaalit voittavat jokaisen rationaalisin perustein käydyn väittelyn konservatiiveja vastaan. Valitettavasti meillä liberaaleilla on tapana em. voiton jälkeen jättää asia sikseen ja siirtyä seuraavaan asiaan.

Tästä syystä Suomeenkin on muodostunut monen sukupolven mittainen ketju, jossa vallitsevana piirteenä on historiattomuus. Esimerkkinä olkoon debatti sosiaaliturvasta ja niistä liberaalien käyttämistä argumenteista, joilla debatti lopulta voitettiin.

Keskustelupalstat, sanotaan nyt vaikka Suomi24:n kaltaiset foorumit, ovat täynnä konservatiivien propagandaa, eikä meistä liberaaleista, minä siellä mukana, vaivaudu oikaisemaan konservatiivien esittämiä paskapuheita faktoilla. Me liberaalit olemme virheellisesti olettaneet, kun jokin asia on saatu tiettyyn tulokseen, kaikki oleellinen on jo sanottu. Näin ei tietenkään ole. Konservatiivit palaavat aina vanhoihin epätosiin argumentteihinsa, emmekä me liberaalit ole vaivautuneet vastaamaan niihin omilla tosilla argumenteillamme. Tästä syystä konservatiiveilla on aina etulyöntiasema internetin foorumeilla.

Konservatiivien argumentit ovat olleet jo vuosituhansia pääpiirteissään samoja. Pientä varianssia löytyy, mutta mitään uutta ei koskaan sanota. Konservatiivisuus on jo määritelmänsä mukaan idealisoidussa ja glorifioidussa menneisyydessä pitäytymistä.

Onhan se toki turhauttavaa palata kerta toisensa jälkeen kumoamaan konservatiivien epätosia väitteitä. Näin on kuitenkin toimittava, jotta konservatiivien aiheuttamien haittojen vaikutukset saadaan minimoitua.

Konservatiivien väitteet ja vastaväitteet on helppo ennakoida. Siitä samasta paskamyllystä kaikki tulee, esittäjät vain vaihtuvat. Meille liberaaleille he tekevät debatin helpoksi. Kyse on enää siitä, että riittävän moni liberaali vaivautuu osallistumaan debattiin, sillä edistys alkaa aina sanoista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti