tiistai 14. kesäkuuta 2016

Patmoksessa hurrataan Orlandon iskulle



Viime viikolla ammuttiin Tel Avivissa sijaitsevassa kauppakeskuksessa neljä juutalaista. Ei mennyt kuin vajaat puoli vuorokautta, niin Patmos selosti tapahtumaa yksityiskohtaisesti verkkosivuillaan. Kaksi vuorokautta myöhemmin Juha Ahvio kirjoitti ko. iskusta blogissaan.

Orlandossa muslimi teurasti yli kymmenkertaisen määrän ihmisiä ja Patmos vaikenee. Mitä muuta voi odottaa säätiöltä, jonka toimintaperiaatteisiin kuuluu vähemmistöjen sortopyrkimykset; aivan erityisesti homojen sortaminen. Orlandon uhrithan olivat enimmäkseen homoja.

Patmoksessa ilmeisesti hurrataan herra Mateenille, joka tässä tapauksessa toimi ”Jumalan nyrkkinä”, vaikka onkin patmoslaiasten halveksima muslimi. Muslimikin voi olla hyvä silloin kun tappaa homoja.

Arvelen, että Patmoksessa asia pyritään vaikenemaan kuoliaaksi. Ehkä Ahvio yrittää keksiä jonkin sopivan salaliittoteorian.

Patmoksessa ei siis voida tuomita muslimin tekemää teurastusta, koska uhreina olivat homot. Jos tappaminen tuomitaan, niin silloin homoille joudutaan myöntämään tasavertainen ihmisarvo. Patmoksen Ahvio ja Turusen mielestä homot tuskin ovat ihmisiä.

Mikäli Orlandon isku tuomitaan, niin silloin Raamatun käsky tappaa tiettyjä vähemmistöjä ja toisinajattelijoita, on tuomittava. Samat tappokäskyt löytyvät sekä Raamatusta että Koraanista. Mateen vain noudatti ”oppikirjansa” ohjeita ja käskyjä. Ainakin Ahviota takuulla vituttaa se, että Suomessa eivät kristityt noudata Raamatun käskyä tappaa homot.

Voi vain kuvitella, kuinka Ahvion ja Turusen otsasuonet pullistuvat, jos heiltä tivaa relevanttia kantaa Orlandon tapahtumiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti