perjantai 17. kesäkuuta 2016

Patmoksen Ahvio jatkaa fasistista propagandaansa Orlandon uhrien kustannuksella



Kerrankin Ahvio sai otsikon oikein: Orlandon terrori-isku jatkoi islamisesti motivoitujen murhien sarjaa. Muu Ahvion kirjoituksesta olikin taattua Ahviota eli silkkaa paskaa. Ahvio ei vain osaa käsitellä faktoja. Pitkään Ahvion kirjoittelua seuranneena Ahvion prinsiippinä on aina(!) kaiken kattava epärehellisyys. Ilman epärehellisyyttä Ahvio ei voi ajaa ihmisyyden kannalta haitallista fasistista agendaansa.

Ingressin jälkeen Ahvion kirjoituksen ensimmäinen kappale on pelkkää olkiukon hakkaamista, projektiota ja denialismia. Epäilin jo viime vuonna Ahvion flipanneen totaalisesti. Kaikki Ahvion kirjoittelua vain vahvistaa näkemystäni.

Ahvio: Veriteon todellisiksi syiksi ja aiheuttajiksi on islamismin sijasta tarjottu aseita ja liian vapaat aseenkanto-oikeudet sallivaa lainsäädäntöä sekä erilaisia fobian luonteisiksi luonnehdittuja arvokonservatiivisia näkemyksiä, joiden on väitetty myrkyttäneen ilmapiirin syrjiväksi ja ihmisoikeuksien vastaiseksi.

Tuossahan Ahvio ihan itse luettelee iskun mahdollisia syitä. Kyllä se islam on monen muun tekijän ohella sekoittanut Omar Mateenin pään. Arvokonservatismi näyttää myös sekoittaneen Ahvion nupin: Ahvion (uus)fasistisen agenda on samaa kuin islamilaisen valtion päämäärä. Teokratia vain pohjautuu eri uskonsuuntaukseen.

Ahvio: On myös esitetty uskontojen ylipäätään aiheuttavan jonkinlaista niille ominaista ja lajityypillistä ekstremismiä eli ääriajattelua ja väkivaltaista äärikäyttäytymistä.

Tuo on hyvin dokumentoitu ja todennettu. Sama koskee myös Ahvion ideaalia – kalvinistista teokratiaa. Ahvio itse on juuri tuon ääriajattelun edustaja Suomessa.

Ahvio: Näin katsottaessa kaikki ”uskonnolliset ääri-ihmiset” niputetaan mielellään samaan nippuun ilman sen analyyttisempien erotteluiden tekemistä.

Ahviokin on juuri näitä ”uskonnollisia ääri-ihmisiä”. Uskonnollinen vakaumus altistaa ihmisen kaikenlaisille äärimmäisille teoille. Tämäkin ilmiö on hyvin dokumentoitu ja todennettu.

Ahvio: Erityisen arvostelun kohteena ovat islamin ja islamismin sijasta olleet Donald Trumpin edustama kansalliskonservatiivinen islam- ja maahanmuuttokriittisyys sekä ekstremismiksi leimattu konservatiivinen kristillinen ajattelu, puhe ja toiminta sekä etenkin perinteistä avioliittoa puolustava etiikka.

Yhdysvalloissa suurin osa ”viharikoksista” on kyllä kristittyjen tekemiä (esim. aborttilääkäreiden murhat). Donald Trump on kristillisen fasismin äänekäs edusmies. On aivan samantekevää, minkä uskonnollisen suuntauksen edustaja tekee ihmisten kannalta haitallisia tekoja: kaikki väkivalta on tuomittavaa. Ahvion oma fasismi on vain yksi reuna-alueellinen ilmentymä.

Ahvio: …yhteiskunnan olisi lainsäädännöllisesti reagoitava entistä ankarammin ylipäätään ”uskonnollista ääriajattelua” ja arvokonservatiivisia – etenkin kristillisiä – näkemyksiä ja niiden julkista ilmaisemista vastaan.

Ahvio oma uskonnollinen ääriajattelu ja arvokonservatismi ovat täsmälleen sama asia. Ahvio on nillittänyt vuodesta toiseen siitä, kuinka häntä ei pidetä merkittävänä yhteiskunnallisena (ja uskonnollisena) ajattelijana. Nuiva suhtautuminen Ahvioon ja hänen amerikkalaisiin hengenheimolaisiinsa johtuu yksinkertaisesti siitä, että ihmiset eivät halua elää uskontoon pohjatuvassa fasistisessa maailmassa. Islamilainen arvokonservatismia ja kristillinen arvokonservatismi ovat nekin päämääriltään yhtenevät: myrkyllistä paskaa eri kääreissä.

Ahvio: Vasemmistoradikaalit ja monikulttuurisuusideologiaa puolustavat hankkeet tähtäävät kaikenlaisen oikeistolaisen, kristillisen ja muun konservatiivisen mielipiteenilmaisun ja sananvapauden rajoittamiseen ja tukahduttamiseen.

Tuskinpa vain. Ahviokin saa aivan vapaasti esittää ajatuksiaan eri foorumeilla. Kristillisen ja islamilaisen fundamentalismin fasistinen elinehto puolestaan on toisinajattelijoiden vaientaminen vaikka sitten väkivalloin.

Ahvio:…ihmisoikeuksien käsitteellä itsellään on vankat juurensa sekä vanhatestamentillisen heprealaisessa että antiikin stoalaisessa perinteessä yleensä ja kristillisessä luonnollisen lain ja luomisjärjestysten ajatteluperinteessä erityisesti.”

Ihmisoikeudet sellaisena kuin ne nykymaailmassa käsitetään ovat paljon myöhäsyntyisempiä. Stoalaisuuden suhteen Ahvio melkein osuus oikeaan, mutta vanhatestamentillinen näkemys ei kunnioita ihmisoikeuksia alkuunkaan, kuten eivät tee Uuden Testamentinkaan kirjoittajat.

On suorastaan säälittävän surullista, että Ahvio on hirttäytynyt ”luomisen teologiaan” ja ”luonnolliseen lakiin”, sillä molemmat ovat selvästi epätosia. Kognitiivinen dissonanssi taitaa häiritä Ahviota itseäänkin; on ne jutut aika häiriintyneen miehen tuotoksia. Faktat ovat rajusti ja rujosti Ahvion näkemyksiä vastaan.

Ahvio: Länsimainen vapaus sekä ihmisarvon ja elämän kunnioittaminen ovat perustavalla tavalla velkaa juutalaiskristillisen perinteen teologisille ja filosofisille esiymmärryksille.

Juutalaiskristillinen teologia on ihmisarvon kannalta haitallista. Tämä on hyvin dokumentoitu ja todennettu. Ahvion on ilmeisesti pakko valehdella tässäkin asiassa. Ahvion propaganda on aivan samansuuntaista kuin natsien vastaava. Valehtelu on relevantein toimintapa, sillä muuten näkemyksiä ei pysty mitenkään puolustamaan. Mitä suurempi vale, sen parempi. Sellainen sopi natseille – ja Ahviolle!

Ahvio: Nyt kuitenkin kaikki ne perustavat raamatulliset ja kristilliset näkemykset, joiden varaan koko ihmisoikeuksien käsite on historiallisesti muotoiltu, ollaan valmiita julistamaan vihan ja syrjinnän ilmauksiksi ja ihmisoikeuksien vastaisiksi.

Ihmisoikeuksista, sellaisina kuin ne nykyään käsitetään, ei Raamatussa eikä Koraanissa ole edes viitteitä. Ahvion ihmisoikeudet ilmeisesti sallivat tappamisen, orjuuttamisen, epätasa-arvon ja kaiken muun irvokkuuden. Historiallisesti nykyinen ihmisoikeuksien käsite on sangen nuori.

Ahvio: Kristityilläkin on oltava Suomessa positiivinen uskonnonvapaus ja juutalaiskristillinen kulttuuri perimmäisimpine arvoineen on Suomessa maan tapa, joka on normatiivinen täällä.” 

Tuskinpa Ahvio itsekkään uskoo tuota väitettään. Kristinusko on tuotu Suomeen miekkalähetyksenä. Negatiivinen uskonnonvapaus peittoaa kaikkien uskovien, suuntauksesta riippumatta, kollektiivisenkin positiivisen uskonnonvapauden. Jokainen voi sitten omissa oloissaan usko yhtä typeriin asioihin kuin Ahvio ja kumppanit. Normiksi niistä ei ole, sillä ne rikkovat räikeästi ihmisen kognitiivisia vapauksia vastaan. Ahviolle taitaa olla aivan mahdotonta hyväksyä, että sekularismi ja sekulaarinen humanismi ovat normeja.

Ahvio: Konservatiivisen kristinuskon ja tätä edustavat kirkot kaikesta julkisesta tilasta poistamaan pyrkivien sateenkaari- ja ateistiaktivistien kannattaisi pysähtyä miettimään pyrkimystensä mielekkyyttä: jos kulttuurimme ja yhteiskuntamuotomme henkishengelliset juuret kokonaan katkaistaan ja julkinen tila täytetään valtiojohtoisesti antikristillisellä sekulaarilla humanismilla, on tie raivattu valmiiksi islamin lopulliselle voittokululle.

Pieleen menee tämäkin Ahvio arvio. Islam ei ole reaalinen vaihtoehto kristinuskolle. Ahvion kaipaaminen ihmisoikeuksien kannalta relevantein vaihtoehto on sekularismi, jossa jokainen voi yksityisesti uskoa mitä tahansa. Sitä paitsi suurin osa, melkein sata prosenttia muslimeista, eivät kannata islamilaista valtiota. Nämä samat muslimit ovat kovin maallistuneita. Sekularismi on osoittanut ylivoimansa viime vuosisatoina ja tämä koskee myös muslimeita.

Ahvion fasistisen propagandan kannalta perusteettomien uhkakuvien maalaaminen on kaiketi tarpeellista. Yksi taikauskoon perustuva yhteiskuntajärjestelmä ei ole vaihdettavissa toiseen vastaavaan. Eipä näytä Ahviolla olevan paljon luottoa omaan jumalaansa.

Mutta mitä ovat henkishengelliset juuret? Taitaa mennä kalevalalaisuuden puolelle ainakin Suomessa.

Ahvion vaikerointi ei ole oikein uskottavaa. No se ei ole lainkaan kummallista, koska Ahvio on operoinut jo vuosia faktavapaalla vyöhykkeellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti