tiistai 14. kesäkuuta 2016

Orlandon isku paljasti Aito Avioliton ja Kristillisdemokraattien tekopyhyyden



Kristillisdemokraattien verkkojulkaisu ei sitten millään saa aikaan kannanottoa, jossa tuomittaisiin homoseksuaalien joukkomurha Orlandossa viime viikonloppuna. Oikeastaan sellaista käytöstä voikin odottaa poppoolta, joka profiloitunut Aito Avioliitto ry:n kannattajaksi. Aa:n tavoite taas onkin yhden vähemmistöryhmän syrjiminen ja sortaminen; jopa väkivalta homoja kohtaan.

Tänään KD-lehti yritti peittää homojen tappamisen hyväksymisen haastattelemalla ”terrorismiasiantuntija” Leena Malkkia.

Kristillisdemokraattien ja Aito Avioliiton kiemurtelu asiassa on osoitus heidän läpimädästä moraalistaan. Omar Mateen vain noudatti oman ”pyhän” kirjansa tappokäskyä. Sellaisen käskyn kritisoiminen veisi kaiken pohjan mm. tasa-arvoisen avioliittolain vastustamiselta. Pohja putoaisi myös Raamattuun pohjatuvalta syrjinnältä ja vihalta.

Kaksi aavikkobarbaarien uskontoa, kristinusko ja islam, ovat niin ala-arvoisia ja haitallisia, että sellainen sekoittaa monen pään. Ne saavat muuten normaalin ihmisen tappamaan, ja ne saavat muuten normaalit ihmiset hyväksymään tappamisen.

Sanotaan että radikaali islam ja fundamentalistinen kristinusko eivät edusta tyypillisesti ko. uskontoja, mutta kun ne nimenomaan tekevät sitä. Maltillisuudesta voidaan aina johtaa ääri-ilmiöitä. Sellaisessa nämä jihadistit, krisut ja aitoavioliittolaiset ovat kunnostautuneet hyvin.

Kunpa näkisi, että krisut, familia-verkostot ja aito avioliitot tuomitsivat yksiselitteisesti homojen tappamisen. Tätä tuskin tapahtuu, sillä se olisi noiden puulakien loppu. Uskoon ja uskontoon perustuen voidaan hyväksyä vaikka kuinka irvokkaat teot.

Vielä irvokkaammaksi asian tekee uhrien läheisten ja omaisten puolesta rukoileminen. Kuolleiden homojen puolesta ei tarvitse edes rukoilla, koska homot menevät suorinta tietä ”helvettiin”. Tekopyhää hurskastelua näiltä uskovilta, ja tämä aivan suuntauksesta riippumatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti