tiistai 28. kesäkuuta 2016

On hienoa olla synnitön



Kristittyjen kokoontumisajoja riittää melkein jokaiselle kesän viikonlopulle. Siellä he taas rypevät synneissään: sitä enemmän, mitä fundamentalistisempia ovat.

Olen ihmetellyt tätä synneissä piehtaroimista vuosikymmeniä. Ihmisellä täytyy olla aika häiriintynyt minäkuva, jos pitää itseään syntisenä. Syntikään ei puolestaan ole mitenkään selvä käsite: jokaisella kristityllä taitaa olla ihan oma käsityksensä aiheesta. Oikeastaan on aika säälittävää, että jotkut pitävät syntiä reaalimaailman ilmiönä. Harha on harha ja sellaista tulee kutsua harhaksi: ihmisen syntisyys on harhakäsitys.

Synti esittää syyllisyysolettaman perusteettomasti. Ei ole olemassa edes viitteitä siitä, että ihminen olisi jollain tavalla syntinen ja tuo ilmiö oli jonkin kuvitellun mekanismin mukaan perinnöllistä. Synti on vain muinainen aavikkobarbaarien kehittämä massojen alistus- ja nöyryytystapa. Ihmisen julistaminen synnilliseksi on yksi muinaisen aavikkobarbaarien eliitin menetelmä ajaa omia etujaan ja alistaa ja nöyryyttää muita.

Sitten kun aavikkobarbaarien eliitti sai alistetut ja nöyryytetyt pitämään itseään syntisinä, aavikkobarbaarien eliitti keksi kuvitteelliseen ongelmaan ratkaisun: syntien anteeksianto, mutta ensin piti hyväksyä aavikkobarbaarien eliitin kusetus: joku jeesus, jonka olemassaolosta ei siitäkään ole edes verifioitavia viitteitä. Tämä Jeesus on sekin samanlainen fiktio kuin synti: kuvitteelliseen ongelmaan kuvitteellinen ratkaisu.

Jeesus-myytti on näppärä massojen hallintamenetelmä. Pitkään – aivan liian pitkään – kirkollisella eliitillä oli hegemonia-asema, joka salli kaikenlaisen ihmisen kannalta haitallisen menettelyn. Kirkollinen eliitti yritti panna toimeen samanlaisen nöyryytyksen ja alistamisen kuin muinainen aavikkobarbaarien eliitti. Kyllä kestikin päästä eroon noista käytännöistä!

Tällainen historiallinen tausta on näillä kesäisillä kokoontumisajoilla. On perin typerää, että tällaisiin kokoontumisiin löytyy vielä osanottajiakin. Ehkä joillakin on tarve tulla alistetuksi ja nöyryytetyksi.  Oikeastaan koko kristinusko perustuu sadomasokismiin.

Eiköhän näiden uskovien olisi parasta luopua uskostaan ja alkaa elää kuin ihmiset. Synnit ja jeesukset ovat olleet ihmiselle pelkästään haitallisia: harhaisten harhaisia horinoita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti