maanantai 6. kesäkuuta 2016

Haastan Anas Haijjarin kaksintaisteluun...



…ja aseina ovat sanat.

Saat valita kaksintaistelun paikan. Se voi olla minun puolestani vaikka moskeija, rukoushuone tms. Myös kapakka käy. Minulla on vain yksi ehto. Kaksin taistelun aikana voin juoda kaljaa, tupakoida ja syödä sianlihaa. Vaikka se ei sinulle sopisikaan, niin toimin silti kuten parhaaksi katson. Tämä siitä syystä, että minulla ei pienintäkään kunnioitusta uskoasi kohtaan. On vain korrektia käytöstä osoittaa kuin typerä uskonto Islam on ja kuinka haitallisia Islamin käytännöt ovat.

Kaksintaistelun aikana piirrän myös Muhammedin kuvan. Kuvassa Muhammedilla on kyrpä otsassa, kuten on symbolisesti jokaisella muslimillakin. Huomaat, että piirustuskieltokin on täysin perusteeton ja typerä uskomus, jota ei tule kunnioittaa millään tavoin. Mitä enemmän profeettasi asetetaan naurunalaiseksi, sen parempi muslimien kannalta. Ehkä opitte, että uskomuksenne ovat yhtä typeriä kuin muidenkin abrahamilaisten uskontojen. Te olette vain vielä taantumuksellisempia.

Anas Haijjar, en ole kuullut tai lukenut sinulta vielä yhtäkään perusteltua ja pätevää argumenttia. En kyllä ole kuullut sellaista muidenkaan uskontojen edustajilta. Teillä kaikilla on yksi yhteinen ominaisuus – harhaisuus.

Olet yhtä kiero kuin kristityt fundamentalistit, vaikka jotkut pitävät sinua maltillisena muslimina. Sitä sinä et ole, sillä ”maltillisuus” tarjoaa suojan ääri-jihadisteille. Ainoa rationaalinen ja relevantti tapa toimia, on sanoutua kokonaan irti Islamista, kieltää uskonsa ja ryhtyä sekulaariksi humanistiksi. Siihen sinulla ei taida riittää rohkeutta, mutta se onkin osoitus älyllisestä epärehellisyydestäsi. Sinäkin olet aivan pellehermanni, jos todella uskot profeettasi liihotelleen siivekkäiden hevosten vetämissä vaunuissa ties mihin. Vain aavikkobarbaari voi pitää sellaista reaalimaailman tapahtuma.

Imaamin tittelistäsi huolimatta, ja ehkä juuri siitä syystä, olet ihmisenä täysi mulkku. Tittelisi ei sekään perustu meriitteihin vaan tulkintaan muinaisen kirjan teksteistä. Jokainen tuon kirjan, jota Koraaniksi kutsutaan, väitteistä on jo moneen osoitettu epätodeksi. Sinä paatuneena mulkkuna vielä propagoit kaikin puolin haitallisen Islamin puolesta. Sellainen ihminen ansaitsee pelkkää pilkkaa ja ivaa. Sama pätee jumalaasi ja profeettaasi.

Nimellisesti olet mukana erilaissa väkivallattomuusprojekteissa, mutta kaikki kolme abrahamilaista uskontoa sisältävät väkivallan elementin ja sinun edustamasi Islam on se kaikkein haitallisin niistä. Olet siis kiero kuin korkkiruuvi.

Sinä sanoit, että implisiitisti muslimituomarilla olisi jollain perustelemattomalla tavalla kyky ratkaista muslimien riitakysymyksiä. Näin ei tietenkään ole: tuomarin tulee toimessaan olla uskonnollisesti sitoutumaton. Näin toimitaan sekulaarissa yhteiskunnassa, jossa yhdelläkään uskonnolla ei tulisi olla mitään sanomista lainsäädäntökysymyksiin ja tuomiovaltaan.

Anas Haijjar, sinä sanoit: Onko joku oppineempi koraanista kuin profeetta itse?
Vastaus on kyllä. Tuo henkilö olen minä ja sellainen on myös jokainen muu, joka ei usko yhteenkään jumalaan, koska jumalia ei ole olemassa; sellaisista ei ole mitään todennettavaa evidenssiä. Anas Haijjar, miksi koko ajan valehtelet? Olet yhtä ala-arvoinen ihmisenä kuin minkä tahansa muun uskonnon valtaapitävä.

Minun negatiivinen uskonnonvapauteni peittoaa sinun positiivisen uskonnonvapautesi aina ja kaikkialla. Sinä saat ajatella uskonnoista ihan mitä haluat, sinä saat myös tuoda julki mielipiteesi. Heti kun edes ehdotat, että surkea, taantumksellinen ja haitallinen uskontosi tulisi ottaa millään tavoin todesta, voit olla varma, että saat näitä haasteita kaksintaisteluun paljon lisää.

Anas Haijjar, onko sinusta miestä ottaa haastettani vastaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti