perjantai 3. kesäkuuta 2016

Kansanedustaja Sari Tanus pelaa taas kaksilla korteilla



Kansanedustaja Sari Tanuksen puppugeneraattori on taas suoltanut puppua kristillisdemokraattien verkkojulkaisun sivuilla. Joko Sari ei ole lukenut Raamattuaan tai sitten Sari valehtelee tietoisesti miellyttääkseen äänestäjäkuntaansa.

Muutama päivä sitten tuli kuluneeksi 110 vuotta siitä, kun naiset saivat äänioikeuden Suomessa. Tämä on tietenkin merkittävä ja tärkeä virstanpylväs Suomen historiassa. Jos nyt sitten lukee Raamattua, niin naisille ei kuulu juuri mitkään oikeudet vaan he ovat lähinnä miehen orjia ja omaisuutta. Raamatullisesti Sarinkaan ei pitäisi sanoa juuri mitään julkisuudessa, mutta onneksi sekulaari lainsäädäntö suo Sarillekin sananvapauden sukupuolestaan riippumatta.

Tanuksen kirjoituksen otsikko oli Lastenhoidosta ja – kasvatuksesta pitäisi kertyä kunnon eläkettä: Ajatus on kaunis ja monin osin kannatettava. Taustalla on kuitenkin fundamentalistien näkemys kotiäitiyden raamatullisuudesta, jossa nainen on nyrkin ja hellan (nyrkin ja kullin?) välissä operoiva synnytyskone. Tällaista patriarkaalista konservatiivista ja lähtökohtaisesti alistavaa rakennetta ajaa Tanuksen kaveri, Patmoksen Juha Ahvio.

Sari kirjoituksessaan ristiriitainen vaatimalla, että naiset saavat kotiäitiydestä eläkettä, mutta samassa kirjoituksessa Sari propagoi naisten koulutuksen ja työelämään osallistumisen puolesta ja samaan aikaan esittämällä implisiitisti suurperheiden olevan jollain tavoin ”parempia”.

Hän muistutti juhlapuheessaan, että Suomessa jossa perustuslakiin on kirjattu sanan- ja uskonnonvapaus, vakaumus voi edelleen olla juuri naisten opiskelu- ja työpaikan, uralla etenemisen esteenä.

Mita Sari tarkoittaa, se ei tekstistä selviä. Ehkä Sari on kääntynyt kirjaimellista raamatuntulkintaa vastaa, koska Raamatun mukainen naisten osallistuminen kodin ulkopuoliseen yhteiskuntaelämään on kyseenalaista. Naisten tulisi vaieta niin seurakunnassa kuin muillakin julkisilla foorumeilla. Monet Suomessakin vaikuttavat suuntaukset pitävät naisten opiskelua täysin turhana, eikä poikienkaan asema ole paljon parempi.

Nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa on Tanuksen mukaan tietoisesti arvioitava, mikä on hyvää ja arvokasta, mikä säilytettävää, ja mihin pitäisi pyrkiä. Hän korosti kristinuskosta nousseiden arvojen ja toimintamallien merkitystä.

Tanus: Yhteisöllisyyttä, yhdessä tekemistä, auttamista ja aitoa lähimmäisestä välittämistä tarvitaan paremman, tasa-arvoisen Suomen rakentamisessa.

Tanuksen haikailema ideaali ei millään tavoin edes voi kummuta kristinuskosta. Kiristinusko perustuu hierarkkiseen ja alistavaan rakenteellisuutteen, jossa tasa-arvosta ei tietoakaan. Yhteisöllisyyskin on lähinnä naapurin tarkkailua ja tuomitsemista. Kristinuskon haitat on oikein hyvin dokumentoitu, eikä Sari suorittama valkopesu muuta faktoja miksikään.

Johtopäätös on, että Sari pelaa taas epärehellisesti kaksilla korteilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti