Kristillisessä
verkkojulkaisussa, Valomerkissä,
yritetään todistella, että kristinusko ei ole taikauskoa. Salla Rannan
kirjoittamassa artikkelissa asiantuntijoina esiintyivät kansanuskon tutkija
Risto Pulkkinen ja dosentti Jyri Komulainen. Kun lukee artikkelin, niin
johtopäätös on se, että kristinusko nimenomaan on taikauskoa, eikä kristinusko
eroa mitenkään argumenttiensa epätotuudelta luonnonuskonnoista tai muista
kirjauskonnoista. Samaa hömppää se on kristinuskokin mutta vain hieman eri
paketissa. Kun tarkastelee kaikkia uskontoja ulkopuolisena, niin kaikki
uskonnolliset väitteet ovat mielipuolisen epätosia.
Pulkkisen mukaan uskontotieteessä on
perinteisesti erotettu magia ja uskonnollinen usko toisistaan. Helppoa se ei
kuitenkaan ole. Ulkoinen käytös, rituaalin näkyvä puoli ei paljastakaan sitä,
onko kyseessä taikausko vai uskonnollinen usko. Kysymys on siitä, mitä rituaali
merkitsee.
Epätoivoista
kiemurtelua! Kristinuskon rituaalit ovat jo merkitykseltään magiaa, taikauskoa.
Taikauskolla viitataan silloin käsityksiin,
joiden mukaan ihmisen ja yhteisön elämää ohjaavia yliluonnollisia voimia tai
olentoja voidaan hallita tai niihin voidaan vaikuttaa. Luonnontieteellisessä
mielessä kaikki käsitykset, joita on nimitetty joko taikauskoksi, paranormaaliksi,
yliluonnolliseksi tai maagiseksi eli taikuudeksi, ovat kaikki yksi ja sama
asia.
Valomerkki edes
yrittää olla tässä asiassa rehellinen toisin kuin fundamentalistien julkaisut.
Jumalia ei sen koommin ole olemassa kuin hammaskeijujakaan.
Uskontojen välistä dialogia tutkineen
Komulaisen mukaan edelleen vieraita uskontoja moititaan helposti
taikauskoisiksi. Hänestä sanaan liittyy helposti ylenkatsetta muiden rituaaleja
kohtaan.
Tässäkään
asiassa kristityt eivät selviä voittajiksi. Samanlaisia taikauskoisia riittejä
ja rituaaleita kuuluu kristinuskoonkin. Huuhaa on huuhaata, vaikka se
nimettäisiin ”totuudeksi”.
Onko rukous loitsu,
ehtoollisleipä taikaesine ja kaste maaginen rituaali?
Protestanttisella teologialla on pitkät
perinteet kansanuskon muotojen kriitikkona. Ajatus siitä, että usko merkitsisi
taikauskon väistymistä, on Komulaisen mukaan myös kulttuurisesti
kolonialismin ja valkoisen akateemisen perinteen rasittama.
Moneen kertaan
on osoitettu, kuinka kristinusko on imperialismin hyvä liittolainen. Samaa
perinnettä jatkaa radikaali islam. Taikausko eli uskonnollinen usko saa ihmisen
tekemään irvokkaita tekoja.
"Jos moitimme muita uskontoja
taikauskosta, meidän on tarkasteltava omaakin uskontoamme kriittisesti. Onhan
Raamatussakin maagisia kertomuksia. Esimerkiksi kertomus Mooseksen käsistä,
jotka piti pitää ylhäällä jotta israelilaiset sotajoukot voittaisivat",
Komulainen sanoo. Aina kun Mooseksen kädet laskivat, taisteluonni kääntyi. Kun
kädet väsyivät, muut kannattelivat niitä ja sota voitettiin.
Oikeasti tuo
Mooseksen tuulettelu on hauska tarina.
"Usko ja magia sekoittuvat toisiinsa
ihmisissä. Niin ne tekevät myös kirkossa", Risto Pulkkinen toteaa.
Pulkkinen on paitsi uskontotieteilijä, myös pappi.
Rukous ilman magiaa on
mahdollinen/…/Toisessa päässä on taikausko, jossa kristitty hallitsee Jumalaa
mielensä liikkeillä ja uskonnollisilla rituaaleilla. Jumala on silloin
ikäänkuin maailmaa ylläpitävä mekanismi, jonka toiminnan tunteminen on uskonnon
olemus/…/"Toisessa ääripäässä on sitten äärimmäinen fatalismi, jossa
ihmisen toimilla ei ole merkitystä, koska Jumala säätelee kaikkea", hän
miettii…/Molemmissa ääripäissä usko on varmaa tietoa.
Kristityt ovat
kuin ovatkin taikauskoisia. Uskolla ja tiedolla taas ei ole mitään tekemistä
keskenään. Siihen upposi sitten Valomerkin muuten mielenkiintoinen artikkeli.
On kerta kerran jälkeen aika hätkähdyttävää tuo uskovien epärehellisyys: kun
jotain ei voida puolustaa pätevästi, niin on aina aivan pakko muuttaa
merkityksiä, jotta argumentti näyttäisi auttavasti pätevältä. Ehkä uskoviin
uskonharhaisiin tuollainen menetelmä uppoaa, mutta ei kyllä vähänkään
kriittisen ajattelun taitoja harjoittaneeseen.
Olisi mukava
lukea fundamentalistien vastine Valomerkin juttuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti