maanantai 11. syyskuuta 2017

Uusfasismi internetin alkuhämärissä ja nyt



Tuossa aiemmin oli vähän juttuja vittumaisista ihmisistä, tarkemmin vittumaisista perussuomalaisista fasisteista. Jatketaan samansuuntaisella teemalla.

Seurattuani amerikkalaista elämänmenoa lähietäisyydeltä vuosikymmeniä ja perehdyttyäni nyt viime vuosina vähän syvällisemmin suomalaiseen yhteiskuntaan, niin väite siitä että Suomi seuraa Yhdysvaltoja viiveellä, näyttäisi pitävän huolestuttavan hyvin paikkansa.

Yhdysvalloissa on pitkät perinteet fasismista, tietynlaisesta totalitarismista, jo ajalta ennen kuin Euroopassa edes käytettiin sanaa fasismi. Totalitarismi on aina uhka siellä, missä joko kuvitellut tai todelliset eturistiriidat törmäävät.

Nykyisen uusfasismi Amerikan tuontitavarana sai vauhtia internetin alkuhämäristä ja juuri ”hämärä” on oikein kuvaava sana. Uusfasistit operoivat tuolloin verkon hämärimmissä nurkissa.  Nyt tuosta uusfasismista ja erityisesti sen ikävimmistä muodoista on tullut valtavirtaa ja pelkästään kovan äänensä ansiosta he ovat vaatimassa sijaa verkkokeskusteluissa. Kai sitä voi hakea legimiteettiä ja kredibiliteettiä silläkin tavoin.

Uusfasistit, kutsuttakoon heitä nyt ihan vain fasisteiksi, ovat oikeastaan hyödyntäneet internetin mahdollisuuksia suorastaan hämmästyttävän hyvin. He omaksuivat verkon omaksi mediakanavakseen, koska verkko tarjosi heille anonymiteetin. Ei heidän vihaan (jonka katsottiin olevan oikeutettua ja eksistentiaalisesta ahdistuksesta johtuvaa) ja vittumaisuuteen perustuvat näkemyksensä, uudelleen lämmitetty fasismi, olisi muuten kestänyt päivänvaloa. Nythän vittumainen viha on arkipäiväistetty oikein onnistuneesti.

Internetin evoluution myötä, erilaisten sosiaalisen median julkaisualustojen monipuolistumisen ansiosta, uusfasismi on ottanut nuokin alustat suvereenisti haltuunsa. Mutta peli ei ole vielä menetetty.

Charlottesvillen tapahtumien jälkeen internet on osoittautunut fasismin vastaisessa kamppailussa hyväksi välineeksi. Monta ”kaappinatsia” on tuotu julkisuteen. Tästähän nuo fasistit ovat vetäneet herneen nenäänsä. Voisi sanoa, että omat koirat purivat.

Kuten tuossa edellä jo tuli todettua, Suomi tulee aina Yhdysvaltoja hieman perässä, mutta kiitos myös tuon paljon parjatun internetin, viive on lyhentynyt.  Suomalaisten fasistien verkkokaupan asiakasrekisteri on vuodatettu julkisuuteen. Tiedä sitten oliko kyseessä oikea tietomurto vai fasistiseen liikkeeseen pettyneen aktivistin kostoisku, vai mahdollisesti jotain muuta, mutta nimilista on ja pysyy julkisuudessa.

Anti-fasistit ihan sitä antifaa myöten joutuvat lähtemään kamppailuun takamatkalta, mutta on viitteitä siitä, että fasistien etumatka kapenee.

Kamppailua ei enää käydä kaduilla nyrkkitappeluna. Nyt nyrkkejä heilutellaan verkossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti