tiistai 12. syyskuuta 2017

Konservatismin myrkyllisyys



Amerikassa tämä tapahtui jo vuosikymmeniä sitten: Poliittinen kenttä heilahti kokonaisuudessaan oikealle. Suomessa ilmiö on vähän tuoreempi.

Persuretoriikassa Kokookuskin on nykyään ”vasemmistopuolue” niistä muista puhumattakaan. Eräiden kovaäänisten kommentoijien mukaan persut ovat ainoa konservatiivisia arvoja (mitä vitun arvoja?) ajava puolue. Suodaan heille tämä itsensä asemoiminen.

Näistä konservatiivisista, joka kuvitteellisista tai todellisista, arvoista seuraa sellainen tekijä, että konservatismista on tullut niin myrkyllistä, että jo pieninä annoksina se on tappavaa. Tilanne ei kuitenkaan ole mikään uusi.

Lähses 300 vuotta kestäneen liberalismin voittokulunkin aikana myös takapakkeja on tullut: Viimeisen sadan vuoden aikana fasistit, natsit ja sosialistinen neuvostotasavalta. Kokonaisuudessaan kehitys on kuitenkin ollut oikein ilahduttavaa.

Natsi-Saksan kaaduttua ja neuvostoimperiumin romahdettua me liberaalit taisimme vähän leijua; otimme liberalismin voittokulun jollain tavoin itsestään selvyytenä. Ehkä ei olisi pitänyt, sillä aina ajasta riippumatta on löytynyt totalitaristista yhteiskuntamallia kannattavien joukko.

Liberalismi on niin liberaalia, että se sallii näiden anti-liberaalienkin mielipiteet ja suo heille olemassaolon oikeuden. Eipä tätä tarvitsekaan kieltää. Sen sijaan liberaalit voivat nousta vastustamaan konservatiivisia pyrkimyksiä, koska konservatismi, erityisesti sen nykyinen myrkyllinen muoto, on aina taantumuksellista tosiasioihin perustumatonta nostalgiaa. Menneisyys idealisoidaan, menneet myytit mytologisoidaan ja lopulta ollaan kannassa, että ennen kaikki oli paremmin. Tätä väitettä eivät ainakaan 300 edellisen vuoden historialliset seikat tue.

Nykyinen liberalismi vaikuttaa kieltämättä hiukan aneemiselta. Liberalismilla ei ole oikein tarjota mitään järisyttäviä tunteita herättäviä visioita. Konservatismi taas on profiloitunut kahteen seikkaan: maahanmuuttokysymyksiin ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien polkemiseen. Otetaan nyt mukaan kolmaskin tekijä, kuviteltu islamisaatio, mitä se ikinä sitten merkitseekään. Uskonnot vain ihan kaikki sattuvat olemaan niin typeriä, että nykyaikana sellaiseen vetoaminen tekee vetoomuksen esittäjästä typeryksen, mitä hän kyllä onkin.

Noista kolmesta tuossa edellä esitetystä seikasta konservatiivit ovat tehneet tappavan myrkyllisen cocktailin. Toisaalta voimme toki suoda konservatiiveille heidän myrkylliset keitoksensa, kunhan pitävät ne itsellään. Itseäänhän niillä liemillä tuhoavat, joten heille voi sanoa: Omapa on asianne!

Liberaalit voivat konservatismin tuhoa vähän edesauttaa pitämällä huolen siitä, että myrkyt eivät pääse leviämään jo saastuneen väestönosan ulkopuolelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti