perjantai 22. syyskuuta 2017

Konservatiiviset arvot ovat pakotteita



Konservatiivit mielellään propagoivat arvoja, perusarvoja, arvojohtajuutta; ihan mitä tahansa toivomaansa syrjivää ja sortavaa menettelytapaa, jonka he johtavat, pystyvät johtamaan, taantumuksellisesta ideologiastaan.

Konservatiivit pyrkivät pakottamaan muut omaksumaan taantumukselliset ja haitalliset arvonsa jopa siten, että nuo arvot pyritään sisällyttämään lainsäädäntöön. Tämä on onnistunut Suomessakin valitettavan hyvin. Me liberaalit olemme ottaneet asiaksemme purkaa konservatiivien ideologiasta johdettu lainsäädäntö. Tie on pitkä ja olemme vasta puolimatkassa, jos edes siellä.

Konservatiivit tietenkin ryhtyvät vastaiskuun ja ovat jo ryhtyneet. Heidän argumenttinsa eivät vain ole kestäneet lähempää tarkastelua, eikä ole viitteitä siitä, että ne kestäisivät tulevaisuudessakaan. Konservatiivit pyrkivät vain vaikeroimaan verkkokeskusteluissa ja muutama konservatiivinen kansanedustaja vaikeroi eduskunnan puhujapöntössä.

Konservatiivit edelleen vetoavat mielellään traditioon ja muuhun sen kaltaiseen hämärään ja määrittelemättömään kuvitteelliseen aikaan, jolloin vallitsi kuvitteellinen yhtenäiskulttuuri. Konservatiivisen yhteiskuntaideaalin peruspiirteenä on aina stagnaatio, kaikenkattava pysähtyneisyys ja perustavaa laatua oleva kyvyttömyys muutokseen.  Kaikki pysähtyneet yhteiskunnat ovat pian romahtaneet.

Me liberaalit olemme konservatiivien pahin painajainen. Me uhkaamme heidän olemassaoloaan. Kenellekään ei vielä ole selvinnyt kuinka uhka realisoituu. Konservatiivit vastaavat kuvittelemaansa uhkaan vaatimalla meitä liberaaleja hyväksymään konservatiiviset arvot jonkin kansallisen yhtenäisyyden nimissä. Mikä tahansa vaatimus ja vetoomus, jonka konservatiivit esittävät, pyrkii helpottamaan heidän eksistentiaalista ahdistustaan.

Konservatiiveille on kova paikka, kun heidän hellimänsä ideologia on katoavaa kansanperinnettä. Länsimaissa ei tulisi olla tilaa taantumukselle, jolla pakotetaan muut elämään yhtä ahdistuneena kuin konservatiivit elävät.

Konservatiiviseen pakkopolitiikkaan voi vastata myös jättämällä pakotteiden noudattamisen. Kun riittävän moni jättää noudattamatta pakotteita, pakotteet menettävät lopulta kaiken velvoittavuuden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti