Kristittyjen ja muslimien kiistelyssä sekulaarit humanistit korjaavat potin

Minua huvittaa suuresti, kun uskontojen änkyrät, minkä tahansa suuntauksen fundamentalistit, käyvät nokkapokkaan keskenään. Erityisen huvittavaa on sellainen usein toistuva sanailu, jossa kristitty fundamentalisti yrittää pelotella kuulijoitaan islamin vaaroilla. Tämän ei tavallisesti tarvitse sisältää väitettä islamista harhaoppina tai jonain apokalyptisenä pahana.

Tuosta em. nokkapokasta on sellainen meidän sekulaarien humanistien kannalta merkittävä seuraus, että maallistuminen etenee sitä nopeammin, mitä äänekkäämmin minkä tahansa suuntauksen fundikset osallistuvat nokkapokkaan.

Kristityt, ainakin nuo äärikristityt, näkevät islamin uhkana omalle uskonnolleen. Kristinuskon väistyessä tilalle oletetaan tulevan jokin toinen vastaava, tässä tapauksessa islam. Empiirinen havaintoaineisto ei kuitenkaan tue väitettä. Datasta voidaan vetää johtopäätös, että uskonnot ovat marginalisoitumassa Euroopassa.

Tästä ei ole montaakaan päivää, kun uutisointiin, että Iso-Britanniassa uskontokuntiin kuulumattomien kuuluvien osuus on ensimmäistä kertaa yli 50 prosenttia. Tarkka luku taisi olla 53 prosenttia. Samansuuntaisia tuloksia on saatu Kanadasta ja patavanhoillisesta kristittyjen pitkään dominoimasta Yhdysvalloista. Maallistuminen etenee kiihtyvällä vauhdilla myös USA:ssa vaikka juuri nyt vallassa ovat uskonnollisen oikeiston edustajat.

Iso-Britanniassa uskonnottomien sekä absoluuttinen että suhteellinen osuus on kasvanut nopeammin kuin muslimien. Iso-Britanniassa on viime vuosikymmeninä tapahtunut aika laajaa muslimien maahanmuuttoa, mutta islamin osuus ei ole kasvanut sellaisiin mittasuhteisiin kuin nuo kristityt oman hegemonia-asemansa menetyksestä suivaantuneet kristityt ovat prognooseissaan päätyneet.

Islamin osuuden oletettuun kasvuun sisältyy virheellinen oletus siitä, että edes jollain tavoin islamia tunnustaville syntyvät lapset olisivat jonkin tuntemattoman mekanismin perusteella automaattisesti muslimeja. Jo toisen polven maahanmuuttajista on merkittävä osa luopunut islamista ja loputkin ovat kovin maallistuneita. He eivät mitenkään erityisesti eroa esimerkiksi valtavirran suomalaisista evankelisluterilaisista.

Kristinusko ja islam eivät täten ole toistensa substituutteja. Kun molemmat ovat taantuvia uskontoja, niin meidän sekulaarien humanistien ajama ”uskonnoton” valtiovalta alkaa olla lähempänä kuin osaamme ehkä arvatakaan.