Konservatiivien huono hallintotapa

Hallitukset tekevät virheitä. Hallitus ja hallituksen toimenpiteet, joko ehdotetut tai toteutetut, eivät ole aina ratkaisu. Itse asiassa hyvin harvoin ovat. Kuitenkin hallitus on Suomen oloissa ainoa instanssi, jolla on käytössään riittävät resurssit ongelmien ratkaisuun.

Suomessakin konservatiivit, erityisesti poliittisen kentän oikealla laidalla, vaativat pienempää hallintoa ymmärtämättä, että 21. vuosisadalla yhteiskunta on niin monimutkainen, että sellaisen hallitsemiseen tarvitaan iso, hyvin organisoitu ja systemaattisesti toimiva hallinto.

Hyvään hallintoon kuuluu mahdollisimman suuri vapaus kaikille, myös konservatiiveille, vaikka he mielellään esittävät itsensä hallinnon sortamina uhreina. Liberaali hallinto kyllä suojelee konservatiivejakin ja mahdollistaa heidän olemassaolonsa oikeutuksen. Toisin päin tilanne ei ole sama. Tässä suhteessa symmetria rikkoutuu.

Toki hallinnossa tapahtuu aika ajoin ylilyöntejä. Hyvä hallinto on kuitenkin itsekorjautuvaa. Konservatiivinen hallinto ei taas koskaan korjaa hallinnon virheitä, vaan pyrkii laajentamaan virheellisiä menettelytapojaan. Itsekritiikki ei ole koskaan ollut konservatiivien hyve.

Hallinnon väitetään myös olevan tehoton. Koskaan ei kuitenkaan kerrota, mitä tehokas hallinto on tai miten tehokkuutta voidaan luotettavista mitata. Oletetaan nyt kuitenkin hallinnon toimivan jollakin erikseen määrittelemällä tavalla tehottomasti. Vajaatehoisuus on kuitenkin yksi hyvän hallinnon piirre, jos tehoa joudutaan nopeasti lisäämään esimerkiksi jonkin katastrofin johdosta, resurssit ovat valmiina ja ne voidaan mobilisoida nopeasti. Noudattamalla konservatiivien ”pientä hallintoa” ei ole mitään menetelmää, jolla kriisitilanteessa tarvittavat resurssit olisivat hankittavissa riittävän nopeasti.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että konservatiivit eivät erityisemmin pidä demokratiasta, demokraattisista instituutioista. Konservatiiveille hallinnon ainoa tarkoituksena näyttää valitettavan usein olevan konservatiivisen ideologian paaluttaminen velvoittavaksi yhteiskuntapoliittiseksi toimintaohjelmaksi. Tällöin konservatismi on harvainvaltaa, joka ei takaa hyvää hallintoa ja mahdollisimman suurta hyvinvointia mahdollisimman monelle.

Konservatiivit toistavat mantran kaltaisesti ”sääntelyn purkua”. Sääntelyn purku äärimmilleen vietynä tarkoittaa viidakon lakia. Sääntelyn ajatuksena on ylilyöntien estäminen ja ylilyönneistä johtuvien haittojen minimoiminen. Tässä kysymyksessä optimaalisesta sääntelystä ei koskaan päästä kattavaan ratkaisuun. Silti asiaa on syytä pitää esille, jotta konservatiiveille tyypillinen sääntelyn purkamista seuraava ahneuden prinsiippi ei pääse yleiseksi laiksi.

Loppukaneetiksi sopii sellainen, että konservatiiveille pienen hallinnon tulee pystyä sanomaan miten kunkin tulee elää ja jokainen joka poikkeaa tuosta konservatiivisen pienen hallinnon pakkokeinosta saa rangaistuksen tai ainakin individualistia uhataan rangaistuksella. Konservatiiveille moraali on vain heidän moralismistaan johdettuja pakkoja, joista he eivät välttämättä edes itse pidä.