Leif Nummela rähjää kuvittelemastaan vihasta

Taantumuksellisen verkkojulkaisun, Kansanlähetyksen äänitorven Uusi Tien, päätoimittaja Leif Nummela jatkaa uhriutumiseen perustavaa ristiretkeään seksuaalivähemmistöjä kohtaan.

Tästä on jo aikaa kun tässä blogissa on viimeksi käsitelty Nummelan toilailuja verkkolehtensä palstoilla. Kansanlähetyksen touhu on muutenkin niin vastenmielistä, että on oikein johdonmukaista, että myös sen äänenkannattaja on antanut päätoimittajalle vapaat kädet vihamielisen propagandan levittämiseen. On aika ironista, että Nummela on otsikoinut tämänviikkoisen pääkirjoituksensa: Viha voi rajoittaa toisen oikeutta ilmaista mielipiteensä.

Otsikko vaikuttaa jollain tavalla pätevältä, mutta oikeutta ilmaista mielipiteensä viha ei kovin laajasti rajoita. Kukaan ei kaiketi ole rajoittamassa Nummelaa, sillä hänellä on käytössään ihan oma julkaisukanava. Kukaan muu kuin tuon julkaisun omistajataho ei ole rajoittamassa Nummelaan.

Nummelaa kismittää se, että hänen edustamansa ajatussuunta, laajemmin kristillinen taantumuksellinen fundamentalisti, on vähemmistö; on ollut jo pitkään, mutta vasta nyt näille ”nummeloille” on selvinnyt, että heidän asemastaan ei voi sanella lainsäädäntöä ilman, että heidän taantumukselliseen ideologiaansa ja siitä johdettuun agendaan suhtaudutaan jyrkän kielteisesti, ts. Nummelan mukaan vihamielisesti.

Nummela kirjoitti: Tämän viikon Uudessa Tiessä kerrotaan rauhanomaisesta marssista vielä syntymättömien lasten ja vammaisten elämän puolesta, joka järjestettiin Saksassa. Mukana oli monimuotoinen joukko sekä kantaväestöä että maahanmuuttajia, nuoria, vanhoja, lapsiperheitä lastenvaunuineen ja vammaisia pyörätuoleineen. Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden liitto puolestaan oli järjestänyt 10 000 ihmisen vastamielenosoituksen.

Sitten Nummela juuttuu jaarittelemaan pitkät pätkät abortista työntämällä tekstinsä täyteen sentimentaalista roskaa. Abortti on laillinen lääketieteellinen toimenpide. Kristillisestä satukirjasta, Raamatusta, johdetuilla väitelauseilla ei ole, eikä pitäisi olla, mitään tekemistä lainsäädännön kanssa. Jokaisella raskaana olevalla naisella olkoon oikeus päättää mitä kropallaan tekee. Siihen ei kenelläkään, kaikkein vähiten Leif Nummelalla, ole nokan koputtamista.

Nummela ja kumppanit voivat järjestää vaikka kuinka monta mielenilmausta agendansa puolesta, mutta jokaiseen sellaiseen reagoidaan torjuvasti. Nummelalle on ilmeisesti aivan mahdoton ajatus, että se mitä hän ei suo itselleen tai hengenheimolaisilleen, voidaan suoda muille. Nummela ja kumppanit voivat elää niin taantumuksellisesta elämää kuin haluavat, mutta he eivät voi velvoittaa muita tekemään samoin.

On joskus aika turhauttavaa kirjoittaa näistä änkyröistä, mutta kuten olen sanonut monta kertaa aiemmin, Nummelan kaltaisten konservatiivien väitteisiin tulee puuttua välittömästi aina siellä missä ”nummeloiden” väitteiseen törmää. ”Nummelat” ovat selvä uhka demokratialle ja kaikelle sille, mikä tekee elämästä elämisen arvoisen.

Konservatismi myrkyttää kaiken

Ensimmäinen askel haitallisen konservatiivien hellimän agendan tuhoamiseksi on myöntää, että tuo agenda itsessään on ongelma. Toinen askel on konservatiivisen agendan ongelmakohtien identifioiminen.

Oikeasti molemmat kohtien analyysi on jo tehty, mutta toimeenpano vähän ontuu. Konservatiivit ovat tuhoamassa kaiken. Tämä voidaan tiivistää esimerkiksi seuraavasti: Konservatismi myrkyttää kaiken!

Koska Suomessakin konservatiivit ovat vallanneet tilaa yhteiskunnallisessa debatissa, niin väitteisiin on vastattava. Tässä me edistykselliset liberaalit olemme epäonnistuneet. Olemme epäonnistuneet myös siinä, ettemme ole kyenneet organisoimaan ulkoparlamentaarisia vastarintaryhmiä. Politiikassa liberaalit ovat olleet niin munattomia, että siltä taholta on aika turhaa odottaa tuloksellisia toimenpiteitä. Niin ikävää kuin se on, konservatiivit ovat niskan päällä poliittisessa debatissa.

Konservatiivit ovat osoittaneet täydellisen kykenemättömyytensä realiteettien ymmärtämiseen. He ovat kykenemättömiä ymmärtämään agendansa tappavaa myrkyllisyyttä. Me edistykselliset liberaalit olemme tulleet vastaan konservatiiveja ainakin puolitiehen, tavallisesti pitemmälläkin. Tästä ei ole seurannut mitään todennettavia positiivisia vaikutuksia, päinvastoin.

Konservatiivien tuhoava vaikutus  ilmenee heidän retoriikassaan. Vastarinnan aika on juuri nyt!

Kulttuurimarxismin ylivoimaa

Tässä tuskin tarvitsee käydä läpi kulttuurimarxismin historiaa ja sitä kuinka äärioikeisto, konservatiivit ja muut taantumukselliset ryhmät kaappasivat sanan kulttuurimarxismi omaan käyttöönsä siten että sanan merkitys ja viittaussuhteet hämärtyivät.

Minä voin esittää ja esitänkin väitteen, että kulttuurimarxismi on ajatussuuntana (ideologiahan se ei ole) aivan ylivoimainen verrattuna kaikkiin tähän asti ajatussuuntaisiin.

Minusta on aivan helkkarin hupaisaa, kun oikealta laidalta esitetään kritiikkiä kulttuurimarxismia kohtaan, niin lähes jokainen väite on silkkaa salaliittoteoriaa ja salaliittoteoriaahan riittää vähän joka lähtöön.

Eilen postasin jutun kulttuurisodista. Nämä pääsääntöisesti kuvitteelliset kulttuurisodat ovat aina olleet amerikkalaisen oikeiston perusteettomia salaliittoteorioita faktavapaalta vyöhykkeeltä. Toisaalta kulttuurisota on oikein hyvä sana kriittiselle debatille, jota käydään edistyksellisten ja taantumuksellisten välillä.

Amerikkalaisen oikeiston hellimään kulttuurisotaan liittyy läheisesti ajatus kulttuurihegemonista. Taantumukselliset levittävät perusteetonta pelkoa siitä, että kulttuurimarxistit pyrkisivät kulttuurisodalla kulttuurihegemoniaan. Tämä on tietenkin taas kerran yksi taantumuksellisista projektioista. Heidän patavanhoillinen ideologiansa on kärsinyt tappion toisensa jälkeen alkaen aina valistuksen ajoista tai jopa aiemmin. Kismittäähän se, että omat hegemonia-asema on tullut irrelevantiksi positioksi nykymaailmassa. Mikään ajatussuunta ei ole enää hegemonisessa asemassa, ei ainakaan Länsi-Euroopassa.

Siellä poliittisen kentän oikealla laidalla kulttuurisotaa käyvät kaikenlaiset pseudo-asiantuntijat. Paleokonservatiivisuus ei tee kenestäkään asiantuntijaa muussa kuin paleokonservatiivisuudessa, jos edes siinä. Fasistikin pysyy fasistina, vaikka oikeasti olisikin asiantuntija.

Yksi hassuimmista salaliittoteorioista, joka yhdistetään kulttuurimarxismiin, on hölmö ajatus marxistisesta maailmanhallinnosta. New World Order –visioista on monta variaatiota. Lieneekö kukaan pitänyt niistä kirjaa? Tämä on jälleen kerran yksi projektoista. Tai ehkä kyseessä onkin surutyö menetetyn oman hegemonia-asemansa menetyksen johdosta?

Monet kulttuurimarxistien ajamat asiat ovat toteutuneet ja kaikki tämä maailmassa, jossa vallitsee ajatusten diversiteetti. Muutkin elämänalueet olisi jo korkea aika vapauttaa maagisesta hölynpölystä. Yhtenäiskulttuurin ajatus on menettänyt kaiken merkityksensä, sillä historiasta olemme oppineet, että yhtenäiskulttuuria voi ylläpitää vain väkivalloin tai sitten väkivallan uhalla.

Kulttuurimarxismin ylivoimainen voittokulku perustuu siihen, että ajatussuunnan puitteissa on toteutettu niin paljon inhimillistä hyvinvointia edistäviä projekteja, että oikeiston pysähtyneisyyden asiaa ajavalla agendalla on työ ja tuska saada muuta kuin marginaalista kannatusta.

Kuinka voitan kulttuurisodan

Suomalaiset oikeiston ja äärioikeiston änkyrät ovat yrittäneet juurruttaa suomalaiseen sanastoon kulttuurisodan käsitettä. Tuo kulttuurisota on amerikkalaista tuontitavaraa, kuinkas muuten, sillä sieltähän nämä oikeistolaisten änkyröiden ideat kumpuavat. Oletetaan nyt kuitenkin, että kulttuurisodalla olisi jotain tarkemmin määrittelemätöntä relevanssia myös Suomessa.

Kulttuurisotia koskevan kirjoittelun oikeistolaista tendenssiä voidaan kuvata sanalla projektio. Kaikki mikä traditionalismissa ja konservatismissa on vialla, projisoidaan usein kuvitellun vihollisen (sotahan vaatii aina vihollista tai viholliskuvaa) heikkouksiksi. Jopa kapitalismin perustavaa laatua olevat viat ovat jollain selittämättömällä tavalla muiden kuin konservatiivien vikoja.

Koska traditionalistit, konservatiivit ja taantumukselliset haluavat käydä kulttuurisotaa, niin käydään sitten.

Yritettyäni vuosi käydä älyllistä debattia ja dialogia näiden kulttuurisodasta vouhottajien kanssa, olen tullut siihen tulokseen, että dialogia ja debatti heidän kanssaan on mahdotonta. Olipa aihe mikä hyvänsä niin konservatiivinen positio on aina ja poikkeuksetta denialismi. Faktat eivät ole koskaan konservatiivien puolella, joten faktat täytyy kieltää.

Lopulta meidän edistyksellisten tavoitteena tule olla yhteiskunnan liberalisoiminen mahdollisimman kattavasti ja siten että konservatiivisille katsannoille ei jää tilaa julkisen vallan yhteydessä. Yksityisesti konservatiivit saavat olla niin taantumuksellisia kuin haluavat, mutta heti kun he alkavat propagoida taantumuksellisuutensa puolesta, heidän väitteensä tulee murskata välittömästi.

Suomessa uskonto koskevan taistelun olemme jo voittaneet. Uskonnosta on tullut julkisen vallan yhteydessä jokseenkin irrelevantti, vaikka muutama äänekäs änkyrä yrittää pitää taistelua yllä. Amerikassahan taistelu on vasta aluilleen. Me voimme osoittaa solidaarisuutta Amerikan edistyksellisille, mutta taistelun käydään aina paikallisesti, joten keskitytään siihen.

Valitettavasti konservatiivit ja traditionalistit ovat ainakin toistaiseksi voitolla muulla elämän kuin uskonnon alueilla. Tästä on esimerkkinä viime vuosina harjoitettu politiikka niin nykyisen hallituksen kuin edeltäjiensäkin toimesta. Lisäksi tulevat eduskunnan änkyrät, perussuomalaiset, sekä iso joukko ulkoparlamentaarisia räyhähenkiä.

Tässä kulttuurisodassa olemme edistykselliset olleet aika saamattomia. Oma on ollut vikamme. Vaikka faktat ovat lähes järjestäen puolellamme, emme ole olleet riittävän aktiivisia tuomaan niitä esiin haastamalla taantumus siellä missä ikinä olemme sellaiseen törmänneet. Olemme antaneet taantumuksellisille tarpeetonta etumatkaa.

Nyt on siirryttävä kovempaa toimintaan. Mikäli haluamme pitää vastarinnan väkivallattomana retoriikkaamme on oltava jyrkempää. Koska olemme antaneet vastapuolen määritellä pelin säännöt oman saamattomuutemme takia, niin meidän pelattava heidän säännöillään. Pelataan sitten.

Urheilijat rasismia vastaan

Viime viikonloppuna USA:ssa saatiin aikaan pientä parranpärinää. Trump vittuili urheilijoille ja urheilijat vastasivat Trumpille laajentamalla protestiaan. Mahtava ja merkittävä kannanotto urheilijoilta!

Jupakka sai alkunsa reilu vuosi sitten, kun San Francisco 49ers:n quarterback Colin Kaepernick otti polviasennon kansallislaulun aikana protestoidakseen maassa esiintyvää rasismia vastaan. Tästä ovat sitten monet muut urheilijat sitten ottaneet esimerkkiä.

Tuollainen menettely vitutti rasisti-Trumpia niin paljon, että hän aloitti Twitter-sodan näitä polviasennon ottavia urheilijoita vastaan. Rasisti-Trumpille taisi tulla yllätyksenä, että urheilijat olivat yhtenäisenä rintamana osoittamassa tukea ja solidaarisuutta niille urheilijoita, jotka ottivat polviasennolla kantaa Amerikan rotukysymykseen.

Amerikkalaisessa yhteiskunnassa mikään ei ole sen parempi paikka NFL-ottelut tuoda julki urheilijoita huolestuttava epäeettinen menettelytapa. Monet ihmiset näyttävät postanneen Facebookin omia kuviaan, joissa he ottavat polviasennon Yhdysvaltain lipun edessä. Mahtavaa! Tällaiset meemit ovat vaikuttavia.

Valitettavasti suomalaiset urheilijat eivät ole olleet kovinkaan aktiivisia poliittisesti. Onko suomalaisilla urheilijoilla kanttia osoittaa solidaarisuutta amerikkalaisille kolleegoilleen?

Islam on ja ei ole ongelma

Islam ei ole ateistille ongelma toisin kuin kiihkeät kristityt kuvittelevat. Ateisti ei myöskään kannata islamia. Sellaisenkin väitteen olen näiden samojen kiihkeiden kristittyjen esittävän.

Ateisti kritisoi kaikkia uskontoja, mutta kun ateisteja asuu eniten länsimaissa, missä kristinusko on enemmistön uskonto, ja kun kristinuskosta on vedetty velvoittavia yhteiskuntapoliittisia toimintaohjelmia, niin on selvää, että juuri kristinuskoa kritisoidaan kaikkein kärkkäimmin. Kristinusko haittaa elämäämme kaikkein eniten.

Meitä ateisteja on paljonkin, jotka kritisoimme islamia, minäkin tässä blogissa monen monta kertaa. Asiaa ei kuitenkaan haluta huomioida.

Yhteistä aavikkobarbaarien uskonnoille (islam, judaismi ja kristinusko) on se, että ne kaatuvat samoja argumentteja käyttämällä. Ääri-ilmiönä ne kaikki ovat helkkarin haitallisia. Ne ovat kaikkea sitä vastaan, mitä pidetään ihmisarvoisena ilmiönä.

Tästä ei seuraa kuitenkaan sellaista ilmiötä, että vihaisin muslimeja, kristittyjä tai juutalaisia. En vain pidä heidän taikauskoon perustuvista uskomuksistaan, en varsinkaan kun minua saatetaan vaatia noudattamaan heidän typeriä uskomuksiaan pakkona tai velvollisuutena.

Poliittinen radikaali islam se vasta typerää onkin. Siinä taikausko on viety aivan äärimmilleen. Tästä ilmiöstähän kristityt pääsivät eroon jo ajat sitten ja siihen vaadittiin uskonyhteisöjen sisältä tullut vaatimus kristinuskon politisoitumisen purkamisesta. Islamilla on tähän vielä matkaa. Muutosta islamiin tuskin tulee ennen kuin riittävän moni sanoo koko uskonnolle: Fuck you! Tästä on jo heikkoja viitteitä.

Minulta ei heru ymmärrystä islamille. Se on kaikkea sitä vastaan mitä minä arvostan ja mikä on yksi tämänkin blogin aiheista – sekulaari humanismi.

Islamilaista taikauskoa vastaan voi käydä mainiosti asettamalla islamin naurunalaiseksi. Siinä ei edes joudu häpäisemään muslimeja kollektiivina vaan naurunaliseksi joutuvat perusteettomat ja selvästi epätodet uskomukset, ts. taikausko.

Ongelmana on muslimien tavoittaminen. Tuskin tätäkään blogia lukee yksikään radikaali poliittista islamia kannattava muslimi. Heillä on ihan omat palstansa ja omat suljetut yhteisönsä. Sellaiseen tunkeutuminen on vaikeaa. Yrityksistäni huolimatta en ole onnistunut.

Relevantti islamkritiikki tahtoo myös hukkua internetin taustameluun ja kohinaan. Jossain yhteydessä aina jonkun kirjoitus ponnahtaa esiin, mutta suurin osa merkittävästä kritiikistä jää kokonaan ilman huomiota.

Kaikki tarpeellinen kritiikki on jo sanottu, eikä mitään kovin omaperäistä uusia argumentteja käyttävää väitettä pysty esittämään. Tässä joutuu lähtemään melkoiselta takamatkalta, mutta silti kannattaa yrittää, sillä kaikki uskonnot ovat niin typeriä, ettei sellaista typeryyttä voi sivuuttaa.

Iloinen ja ylpeä kulttuurimarxisti

Kulttuurimarxismi on nimilappu, joka lyödään jonkin ilmiön kylkeen, vaikka kukaan ei tiedä, mitä kulttuurimarxismi on. Tällainen nimilappu on yhtä uskottava kuin jos ydinvoimalan kylkeen lyödään nimilappu ”helppokäyttöinen”.

Yksi sanakirja määritelmä kulttuurimarxismista on seuraava: näkemys siitä että vasemmistolaiset ja liberaalit pitävät yllä valtaa yliopistoissa, lehdistössä ja kulttuurielämässä ja pyrkivät muuttamaan käsityksiä ydinperheestä, sukupuolirooleista, nationalismista ja ihmisroduista kontrolloimalla valtamediaa ja pitämällä yllä kulttuurihegemoniaa

Hmmm…mielenkiintoista.

Nyt on kuitenkin huomautettava, että kannatan varallisuuserien yksityisomistusta, joten se heittää minut ulos marxilaisten kategoriasta. Katsotaan selviänkö edes kulttuurimarxistien kategoriaan?

Liberaali toki olen, joten yksi piste minulle. Olen opiskellut yliopistossa ja muutenkin akateeminen toiminta on minulle tuttua, joten ehkä saan tästä pisteen. Lehdistöön en ole koskaan kuulunut, sillä kirjoittelen vain verkkoon tätä blogia. Ei pistettä minulle. Jos tämä verkkokirjoittelu on kulttuuria, niin siitä saan pisteen, muussa tapauksessa en ole koskaan ollut minkäänlainen kulttuurivaikuttajia tai kulttuuripersoona.

Kulttuurimarxistiksi minut aivan varmasti se, että pyrin vaikuttamaan luutuneisiin taantumuksellisiin käsityksiin ydinperheestä, sukupuoliroolijaosta, nationalismista ja ihmisroduista. Niitä asioitahan tämäkin blogi paljolti käsittelee. Tästä saan monta pistettä. Valtamediaan minulla ei ole mitään vaikutusta, eikä kulttuurihegemoniaankaan. Sitä paitsi länsimaissa millään instanssilla ei ole nykyään kulttuurihegemoniaa.

Monesti kulttuurimarxismin ja vihervasemmistolaisuuden välille lyödään yhtäläisyysmerkit. Tämäkin tehdään perusteettomasti, sillä kenellekään ei ole oikein selvää mitä tuo vihervasemmistolaisuus on. Vihervasemmistolaisuus on vain yksi tuossa alussa mainituissa nimilapuista. On ”helppokäyttöistä” sanoa vihervasemmistolaisuutta joksikin, kun kukaan ei tiedä mitä tuo ”jokin” on.

Kulttuurimarxismia vastustavat heittävät kaikki järjelliset argumentit romukoppaan. Jonkin kuvitteellisen ja parhaimmillaan hypoteettisen kulttuurimarxismin vastustamien on periaatteellista, vaikka joku kulttuurimarxistin nimilapun kylkeensä saanut esittäisi järjellisiä ja faktuaalisia argumentteja positionsa tueksi. Periaatteessa on pakko vastustaa tasa-arvoa tai jotain muuta vastaava, jos hyvin perustellun argumentin esittää joku kulttuurimarxistin nimilapun kylkeensä saanut. Mitään faktuaalista substanssia näiden kulttuurimarxismin vastustajien omista argumenteista ei juuri löydy. tai löytyy hyvin harvoin.

Minusta on hulvattoman hauskaa kun kulttuurimarxismin kriitikot virittelevät salaliitoteorioita milloin mistäkin. Keskustelupalstalta löytyy mm. seuraavan kaltaisia kannanottoja: Kulttuurimarxistit usein tietävät itsekin, etteivät heidän näkemyksensä kestä kriittistä arviointia joten he vastustavat ajatusten vapaita markkinoita. Eri mieltä olevia ei voida voittaa väittelyssä, niinpä heidät pyritään hiljentämään.

Totta kai näiden kulttuurimarxistien ajatukset ovat kriittisen tarkastelun kohteena. Usein ne kestävät hyvinkin kritiikkiä. Tuon em. kommentinkin heittäjä saa ihan vapaasti sanoa sanottavansa, joten hiljentämisestä ei tapahdu. Sitä paitsi aika monella blogialustalla kirjoittaja voi itse moderoida blogiaan mielensä mukaan, eikä tämä ole sensuuria tai sananvapauden rajoittamista. Mikään ei estä kriitikkoa panemasta pystyyn oma saittiaan, jossa hän voi tuoda julki omia näkemyksiään.

Kulttuurimarxismi on nykyään vahvin ja merkittävin yksilönvapauden puolusta. Vapausoikeudet ovat kulttuurimarxisteille ensisijaisen tärkeitä. Tästä seuraa, että kulttuurimarxistina minä olen liberaali. Liberaali taas tarkoittaa ummehtuneessa debatissa melkein aina kulttuurimarxistia. Näin niitä nimilappuja lyödään milloin minkin ilmiön tai asian kylkeen ja tavallisesti aivan perusteettomasti tai huonoin perustein.

Onpa sellaistakin tuo ekvivalenssin tiimoilta esitetty, että liberalismi (ja täten kulttuurimarxismi) olisi korruptoiva ideologia.  Jollain absurdilla tavalla kulttuurimarxistinen liberalismi on korruptoivaa silloinkin kun se todennettavasti hyödyttää aivan kaikkia ihmisiä.

Suomalaiselle ja amerikkalaiselle (ääri)oikeistolle kulttuurimarxismista ja liberalismista on tullut pahuuden synonyymi. Näiden kriitikoiden ajattelusta voi johtaa sellaisenkin absurdin väitteen, että kapitalismikin on kulttuurimarxismia. Aika monta muutakin paradoksia löytyy, mutta niistä ehkä toisella kertaa.

Minä olen ylpeä ja iloinen kulttuurimarxisti, joka oikein mielelläni jutustelen kriitikoideni kanssa.

Putinin trollitehdas Pietarissa

Perjantaina 22.9.2017 MSNBC:n Morning Joe –aamuohjelmassa oli vähän juttua Putinin trollitehtaista. Ohjelmassa kyllä puhuttiin trollifarmeista, mutta se on sama asia.

Tällainen trollitehdas sijaitsee mm. Pietarissa. Virallisesti se ei ole valtion organisaatiota, jotta Putin ja hänen kätyrinsä pääsevät sanomaan, että trollitehdas on isänmaallisten venäläisten vapaaehtoinen yhteenliittymä. Morning Joe kuitenkin pystyi osoittamaan, että rahoitus tulee monen mutkan kautta Putinin hallinnolta.

Pietarin trollitehdas ei ole sama kuin Moldovassa sijaitsevassa trollitehtaat. Moldova oli vain yksi maa, jossa majailivat USA:n vaaleihin vaikuttaneet trollit. Näiden puulaakien rahoitusta ei ohjelmassa käsitelty, mutta eiköhän taustalla ole jälleen kerran Putin ja hänen vaikutuspiirissään olevat kätyrit.

Tuo Pietarin trollitehdas oli Putinin hallinnon informaatiovaikuttamisen koordinaatiokeskus. Morning Joe:n mukaan sieltä löytyy monen alan asiantuntijoita.

Nyt kun venäläiset ovat päässeet tunkeutumaan Yhdysvaltojenkin ylimpään hallintoon, niin olisi aika tehdä kattava tutkimus venäläisten informaatiovaikuttamisessa Suomessa. Muinaisen Neuvostoliiton tekemiset on hyvin dokumentoitu, mutta nyt puhutaan tästä internet-aikakauden vaikuttamisesta. Muutama vuosi sitten julkaistiin jokin tutkimus hybridisodankäynnistä, mutta olisi ihan mielenkiintoista tutkia, miten Putinin trollitehdas on käyttänyt Facebookia ja Twitteriä vaikuttaakseen suomalaisten mielipiteeseen. Nythän ainakin Facebook on tutkinnassa USA.ssa; siis venäläisten ostamat mainokset Facebookissa.

Tänään on Saksassa vaalit. Jo pitemmän aikaa on raportoitu venäläisten informaatiovaikuttamisesta Saksassa. Samoin aiemmin tänä vuonna Ranskan vaalien yhteydessä venäläiset toistivat USA:ssa onnistuneet toimenpiteet. Suomi on ennenkin ollut koekenttänä itänaapurin konnailulle. Asia olisi tutkimisen arvoinen.

Konservatiivisten moralistien kulttuurisodat

Lähes aina kulttuurisodat, oikeammin ”kulttuurisodat”, ovat konservatiivien projekteja, jotka kumpuavat jostakin sellaisesta kuin konservatiivien pakkokeinojen hegemonisen position menetyksestä.

Konservatiivit stressaantuvat asemien menetyksestä ja kyvyttömyydestään kohdata muutos. Milloin mikäkin menettelytapa joutuu valituksen kohteeksi: aiheeksi kelpaa vaikka sukunimilaki, mutta viime aikoina suomalaisten konservatiivien valituksen ainoita aiheita ovat olleet seksuaalivähemmistöjen oikeudet ja maahanmuuttajat. Lisätään nyt vielä joukkoon alkoholipolitiikka periaatteella ”ei kaljaa kauppoihin”.

Kritiikissään, joka ilmenee moraalipaniikkina, konservatiivit vaikeroivat siitä, kuinka Suomi (tai melkeinpä mikä tahansa muu länsimaa) on ajautunut kauas heidän mystifioidusta ideaaliyhteiskunnasta, jossa vallitsi ”kuri ja järjestys”, ja jossa toisinajattelulle ei ollut sijaa.

Suomen itsenäisyyden aikana konservatiivisen moraalipaniikin aiheeksi on kelvannut milloin mikäkin aihe: uskonnonvapauslaki, kaupungistuminen, nuorisokulttuuri…lista tuntuu loputtomalta. Saattaahan se olla hermoja kiristävää tuo homogeenisen yhteiskuntarakenteen purkautuminen, mutta kun historia ei tunne ainuttakaan homogeenista yhteiskuntaa. Sen sijaan historia tuntee yhteiskuntia, jossa jokin ideologinen prinsiippi tai prinsiippi on ollut hegemonisessa ja dominoivassa asemassa siten, että toisinajattelijoiden ääni tukahdutettu. Moraalipaniikki kumpuaa tuon kuvitellun hegemonia-aseman menetyksestä.

Eilisessä postauksessa oli puhetta menettelytavasta ”shifting the blame”, jossa konservatiivit projisoivat kokemansa tappiot liberaalien syyksi. Tämä on niin tyypillistä konservatiivisille ”drama queeneille”. Jos liberaaleja ei olisi, konservatiivit olisivat moraalipaniikissaan keksineet heidät ja kirjoittaneet joka tapauksessa revisionistisen historiankirjoituksensa länsimaiden perikadosta.

Konservatiivit ovat aloittaneet omanakin elinaikanani ties kuinka monta kulttuurisotaa ja järjestelmällisesti he ovat hävinneet niistä jokaisen. Tämä kertookin lähes kaiken konservatiivisen moralismin menestyksestä.

Konservatiivisten moralistien propagoimien kulttuurisotien tarkoituksena näyttää olevan aina kontrolloivan valtapolitiikan paaluttaminen yleiseksi velvoittavaksi laiksi tradition nimissä. Tiedettä ja taidetta tulee tehdä konservatiivisen moralistin sanelemista lähtökohdista. Samalla lakiin paalutetaan moralistin näkemykset koulutuksesta, perheestä ja ihan mistä tahansa, mikä konservatiivisen moralistin mieleen pälkähtää, vaikka tuolle idealle ei olisi mitään reaalimaailmaa koskevaa evidenssiä.

Mahtaa se kismittää, kun kulttuurisodat päätyvät aina liberaalien hyväksi?

Konservatiivisen moralistin ahdistus

Konservatiivisia moralisteja löytyy kaikkialta – valitettavasti myös Suomesta.

Konservatiiviset moralistit huolestuvat milloin mistäkin ja niin usein, että perusteeton huoli muuttuu suoranaiseksi kauhuksi. Konservatiivi sietää huonosti epävarmuutta, olipa tuo epävarmuus kuvitteellista tai todellista. Kaikkialla missä kompleksisuus kasvaa ja nyanssit muuttuvat kattavaksi, siellä konservatiivinen moralisti näkee kasvavia vaaroja.  Juuri tästä konservatiivien perusteettomasta pelosta kumpuavat konservatiivisen moralistin propagoimat uhkakuvat vihollisesta, joka nielaisee kaiken tai ainakin nielaisee konservatiivisen moralistin.

Kun seuraa keskustelupalstoja ja blogeja, konservatiivisten moralistien kirjoittamia, niin ei voi välttyä johtopäätökseltä, että nuo moralistit dramatisoivat debatin ja dialogin määrittelemättömäksi ”kulttuurisodaksi”.

Konservatiivinen moralisti yksinkertaistaan maailman kompleksisuuden ja palauttaa ahdistuksensa moraalipaniikkiin siitä, että kuvitteelliset moraaliset ”perinteiset” arvot olisivat jollakin tavoin rapautumassa. Nämä perinteiset arvot, jos sellaisia on koskaan ollut olemassakaan, ovat aikanaan olleet radikaaleja vastavetoja tuolloin vallinneille arvoilla, jotka eivät lopulta olleet mitään muuttumattomia monoliitteja. Muutos onkin ainoa vakio.

Konservatiiviselle moralistille on mahdoton ajatus elää maailmassa, jossa ei ole selviä toimintaohjeita kaikkiin eteen tuleviin tilanteisiin. Lopulta todellisuus kuitenkin osoittautuu moralistin toiveiden vastaiseksi.

Konservatiivinen moralisti ei pysty huomioimaan sellaista tekijää, että hänen rimpuilunsa maailman monimutkaisuutta vastaan on moralistin itsensä kannalta tuhoavaa. Todellisuus täytyy kieltää tai muokata sellaiseksi, että eksistentiaalinen uhka ei muodostu tappavaksi.

Konservatiivisen moralistin on jälleen huomenna tapeltava kuvittelemaansa vihollista vastaan, vaikka vihollista vastaan käytävää taistelua ei voikaan voittaa.

Konservatiiviset arvot ovat pakotteita

Konservatiivit mielellään propagoivat arvoja, perusarvoja, arvojohtajuutta; ihan mitä tahansa toivomaansa syrjivää ja sortavaa menettelytapaa, jonka he johtavat, pystyvät johtamaan, taantumuksellisesta ideologiastaan.

Konservatiivit pyrkivät pakottamaan muut omaksumaan taantumukselliset ja haitalliset arvonsa jopa siten, että nuo arvot pyritään sisällyttämään lainsäädäntöön. Tämä on onnistunut Suomessakin valitettavan hyvin. Me liberaalit olemme ottaneet asiaksemme purkaa konservatiivien ideologiasta johdettu lainsäädäntö. Tie on pitkä ja olemme vasta puolimatkassa, jos edes siellä.

Konservatiivit tietenkin ryhtyvät vastaiskuun ja ovat jo ryhtyneet. Heidän argumenttinsa eivät vain ole kestäneet lähempää tarkastelua, eikä ole viitteitä siitä, että ne kestäisivät tulevaisuudessakaan. Konservatiivit pyrkivät vain vaikeroimaan verkkokeskusteluissa ja muutama konservatiivinen kansanedustaja vaikeroi eduskunnan puhujapöntössä.

Konservatiivit edelleen vetoavat mielellään traditioon ja muuhun sen kaltaiseen hämärään ja määrittelemättömään kuvitteelliseen aikaan, jolloin vallitsi kuvitteellinen yhtenäiskulttuuri. Konservatiivisen yhteiskuntaideaalin peruspiirteenä on aina stagnaatio, kaikenkattava pysähtyneisyys ja perustavaa laatua oleva kyvyttömyys muutokseen.  Kaikki pysähtyneet yhteiskunnat ovat pian romahtaneet.

Me liberaalit olemme konservatiivien pahin painajainen. Me uhkaamme heidän olemassaoloaan. Kenellekään ei vielä ole selvinnyt kuinka uhka realisoituu. Konservatiivit vastaavat kuvittelemaansa uhkaan vaatimalla meitä liberaaleja hyväksymään konservatiiviset arvot jonkin kansallisen yhtenäisyyden nimissä. Mikä tahansa vaatimus ja vetoomus, jonka konservatiivit esittävät, pyrkii helpottamaan heidän eksistentiaalista ahdistustaan.

Konservatiiveille on kova paikka, kun heidän hellimänsä ideologia on katoavaa kansanperinnettä. Länsimaissa ei tulisi olla tilaa taantumukselle, jolla pakotetaan muut elämään yhtä ahdistuneena kuin konservatiivit elävät.

Konservatiiviseen pakkopolitiikkaan voi vastata myös jättämällä pakotteiden noudattamisen. Kun riittävän moni jättää noudattamatta pakotteita, pakotteet menettävät lopulta kaiken velvoittavuuden.

Konservatiivien huono hallintotapa

Hallitukset tekevät virheitä. Hallitus ja hallituksen toimenpiteet, joko ehdotetut tai toteutetut, eivät ole aina ratkaisu. Itse asiassa hyvin harvoin ovat. Kuitenkin hallitus on Suomen oloissa ainoa instanssi, jolla on käytössään riittävät resurssit ongelmien ratkaisuun.

Suomessakin konservatiivit, erityisesti poliittisen kentän oikealla laidalla, vaativat pienempää hallintoa ymmärtämättä, että 21. vuosisadalla yhteiskunta on niin monimutkainen, että sellaisen hallitsemiseen tarvitaan iso, hyvin organisoitu ja systemaattisesti toimiva hallinto.

Hyvään hallintoon kuuluu mahdollisimman suuri vapaus kaikille, myös konservatiiveille, vaikka he mielellään esittävät itsensä hallinnon sortamina uhreina. Liberaali hallinto kyllä suojelee konservatiivejakin ja mahdollistaa heidän olemassaolonsa oikeutuksen. Toisin päin tilanne ei ole sama. Tässä suhteessa symmetria rikkoutuu.

Toki hallinnossa tapahtuu aika ajoin ylilyöntejä. Hyvä hallinto on kuitenkin itsekorjautuvaa. Konservatiivinen hallinto ei taas koskaan korjaa hallinnon virheitä, vaan pyrkii laajentamaan virheellisiä menettelytapojaan. Itsekritiikki ei ole koskaan ollut konservatiivien hyve.

Hallinnon väitetään myös olevan tehoton. Koskaan ei kuitenkaan kerrota, mitä tehokas hallinto on tai miten tehokkuutta voidaan luotettavista mitata. Oletetaan nyt kuitenkin hallinnon toimivan jollakin erikseen määrittelemällä tavalla tehottomasti. Vajaatehoisuus on kuitenkin yksi hyvän hallinnon piirre, jos tehoa joudutaan nopeasti lisäämään esimerkiksi jonkin katastrofin johdosta, resurssit ovat valmiina ja ne voidaan mobilisoida nopeasti. Noudattamalla konservatiivien ”pientä hallintoa” ei ole mitään menetelmää, jolla kriisitilanteessa tarvittavat resurssit olisivat hankittavissa riittävän nopeasti.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että konservatiivit eivät erityisemmin pidä demokratiasta, demokraattisista instituutioista. Konservatiiveille hallinnon ainoa tarkoituksena näyttää valitettavan usein olevan konservatiivisen ideologian paaluttaminen velvoittavaksi yhteiskuntapoliittiseksi toimintaohjelmaksi. Tällöin konservatismi on harvainvaltaa, joka ei takaa hyvää hallintoa ja mahdollisimman suurta hyvinvointia mahdollisimman monelle.

Konservatiivit toistavat mantran kaltaisesti ”sääntelyn purkua”. Sääntelyn purku äärimmilleen vietynä tarkoittaa viidakon lakia. Sääntelyn ajatuksena on ylilyöntien estäminen ja ylilyönneistä johtuvien haittojen minimoiminen. Tässä kysymyksessä optimaalisesta sääntelystä ei koskaan päästä kattavaan ratkaisuun. Silti asiaa on syytä pitää esille, jotta konservatiiveille tyypillinen sääntelyn purkamista seuraava ahneuden prinsiippi ei pääse yleiseksi laiksi.

Loppukaneetiksi sopii sellainen, että konservatiiveille pienen hallinnon tulee pystyä sanomaan miten kunkin tulee elää ja jokainen joka poikkeaa tuosta konservatiivisen pienen hallinnon pakkokeinosta saa rangaistuksen tai ainakin individualistia uhataan rangaistuksella. Konservatiiveille moraali on vain heidän moralismistaan johdettuja pakkoja, joista he eivät välttämättä edes itse pidä.

Konservatismin ideologinen synkkä taantumuksellisuus

Konservatiivit, erityisesti uskonnolliseen oikeistoon kuuluvat konservatiivit, ovat närkästyneitä pelkästään liberaalien olemassaolosta, sillä liberaalien kuvitellaan järkyttävän universumin tasapainoa tai jotain muuta yhtä hämärää. Täten konservatiiveille liberaalit edustavat ”pimeyden voimia”

On kovin koomista, kuinka konservatiivit puolustavat positiotaan hyökkäämällä kaikkea sellaista vastaan, mikä edes etäisesti uhkaa heidän perusteetonta moralismiaan; varsinkin kun ”uhka” pohjautuu faktoihin. Täten konservatismin piirre on kaikenkattava denialismi.

Konservatiivien perusprinsiippinä on tavallisesti usko, spesifisti jumalusko ja tuo jumala sattuu olemaan kristinuskon jumala. Meillä liberaaleilla ei ole ongelmia uskonnon suhteen niin kauan siitä ei pyritä tekemään meitä velvoittavia yhteiskuntapoliittisia toimintaohjelmia.

Konservatismin ikävä piirre on siitä ideologiasta huokuva viha. Historia tuntee paljon esimerkkejä siitä, kuinka konservatismin viha käyttää metodia, joka tunnetaan nimellä ”shifting the blame”, jolla oma synkkä taantumuksellisuus projisoidaan liberaalien kuvitelluksi viaksi.

Konservatiivien ideologia pohjautuu kuitenkin pelkkään mytologiaan. Ideologiasta puuttuu kaikkinainen empiirinen evidenssi. Alienaatiosta taas seuraa, että kaikkialla missä konservatiivinen ideologia on dominoivassa ja/tai hegemonisessa asemassa, sieltä löytyy ihmisten hyvinvoinnin kannalta haitallinen taantumuksellisuus.

Konservatismi on tullut tiensä päähän ja ideologiana se on jo aika siirtää historiankirjoihin pölyttymään.

Suomalaisten suvaitsemattomuus

Nyt jo edesmennyt ihmisoikeusjuristi, Matti Wuori, kirjoitti jo vuonna 1995 kirjassaan Faustin uni seuraavasti:

Suomalaista suvaitsevaisuutta on olemassa. Se on vain tyystin erilaista kuin avoimien moniarvoisten länsimaisten yhteiskuntien toiseuden, erilaisuuden ja poikkeavuuden sietäminen, hyväksyminen, suvaitseminen tai ymmärtäminen. Suomalainen suvaitsee vain toista suomalaista.

Kaikki on hyvin niin kauan kuin toinen ei yritä olla jotakin muuta kuin me muut.

Reilussa 20 vuodessa paljon on muuttunut, mutta pääpiirteissään Wuoren teesit ovat vielä tänäkin päivänä suurimmalta osin päteviä.  Kun seuraa viime aikojen yhteiskunnallista keskustelua Suomessa, niin suvaitsematontahan se ja suvaitsemattomuus kumpuaa sieltä poliittisen kentän oikealta laidalta. Niinhän se on ennenkin ollut: konservatiivisiksi luettavat ihmiset ovat niitä kaikkein suvaitsemattomimpia.

Faustin uni oli kovin ajankohtainen vielä yli 20 vuotta julkaisemisensa jälkeen.

Maahanmuuttokriittiset pelaavat Kremlin pussiin

Vuosikymmeniä Yhdysvaltain politiikkaa ja mediaa seuranneena ja viime vuosina jonkin verran Suomenkin vastaaviin perehtyneenä, viimeaikaisista tapahtumista voi löytää paralleeleja.

Vuoden 2016 vaalikierroksen tiimoilta on todennettu Venäjän vaikuttaminen Yhdysvaltain vaalitulokseen sekä suorana vaikuttamisena (hakkerointi) että epäsuorana vaikuttamisena (disinformaation levittäminen). Venäläistän verkkovaikuttaminen on ollut niin sofistikoitua, että sen huomaaminen ja jäljittäminen on ollut vaikeaa. Tuliko kenellekään yllätyksenä? Tuskin.

Venäläisten mielipidevaikuttaminen on kohdistunut erityisesti alt-rightin näkemysten propagoimiseen ja noiden näkemysten kultivointiin. Äärioikeiston luupäät eivät ole edes huomanneet, että heistä on tullut tietämättään venäläisten agendan toteuttajia. Mikä tahansa eripuran kylväminen, olipa siten kyseessä rotupolitiikka tai ihan perinteinen fasismi, on kelvannut Putinin trolleille. Tavoitteena on tietenkin demokratian ja demokraattisten instituutioiden heikentäminen, ja sen perimmäisenä ajatuksena on taas Putinin ja hänen hengenheimolaistensa vallan paaluttaminen heikentämällä länttä.

Samaa menetelmää on todistettavasti käytetty monissa Euroopankin maissa, myös Suomessa, ja ihan hyvällä menestyksellä.

Suomessa eripuraa on kylvetty erityisesti maahanmuuttokriittisyyden muodossa. Toinen vakioaihe on EU ja eurovaluutta. Kremlin intresseissä nuo tekijät ovat Kremlin totalitaarisen harvainvallan kannalta ei-toivuttuja tekijöitä.

Kremlin ja Putinin trollien kusettamiksi ovat joutuneet ja usein myös tietoisesti ryhtyneet persut ja heidän liepeillä hengailevat äärioikeistolaiset ryhmittymät.

Kuinka helkkarin tyhmiä suomalaiset oikein ovat? Meillähän on pitkät perinteet itänaapurin masinoimasta mielipidevaikuttamisesta, eikä mitään ole otettu opiksi. Tosin persujen ja muiden sillä laidalla operoivien paskapuheisiin eivät faktat pure. He vain lisäävät disinformaation volyymiä ja intensiteettiä.

Ehkä meidän olisi jo korkea aika haastaa nuo paskanpuhujat kaikilla rintamilla tai muuten Suomessa käy yhtä köpelösti kuin Amerikassa: hallinto halvaantuu ja muutenkin elämästä tulee vittumaisen ikävää.

Lyödään Laura Huhtasaarta kuin vierasta sikaa

Otsikon mukaisen näkemyksen esitti keskustalainen kunnallispoliitikko Vesa Levonen tänään Uuden Suomen Puheenvuorossa. Vesaa näyttää kismittävän Lauraan kohdistunut kritiikki, joka Vesan mukaan saattaa olla jotenkin etäisesti vihapuhetta.

Minä taas sanon, että Lauraa tuleekin lyödä kuin tuota vertauskuvallista vierasta sikaa. Ei Lauraa tarvitse oikeasti lyödä eikä varsinkaan uhkailla, mutta kun Laura laukoo aina idioottimaisuuksia, niin se tekee Laurasta idiotismin kannattajan. Sellaisia möläytyksiä ja möläytyksen esittäjää sopii sivaltaa sanallisesti oikein olan takaa, vaikka Uuden Suomen Puheenvuoron kannattajat siitä närkästyisivät.

Eniten kuraa Laura on tietenkin saanut kreationismistaan, mutta se on vain oire Huhtasaaren tiededenialismista, vaikka Laura onkin yrittänyt valkopestä denialismiaan huomattuaan, ettei sen sortin denialismi johda hänen kannaltaan toivottuun tulokseen.

Jos asiasta haluaa tehdä hiuksia halkovan sananvapauskysymyksen, niin on aivan perusteltua sanoa, ettei Huhtasaarella ole oikeutta sellaisen disinformaation levittämiseen. Humpuuki on aina humpuukia, eikä presidentiksi pyrkivän ole oikein soveliasta puhua puppua. Tosin Lauralle ja hänen hengenheimolaisilleen paskanpuhuminen on välttämättömyys, sillä muuten he eivät pystyisi edes puolustamaan paskapuheitaan.

Jossain (mahdollisesti samaisessa Uudessa Suomessa) oli juuri jokin juttu, jossa Huhtasaaren kannatukseksi ilmoitettiin kolme prosenttia. No vaaleihin on vielä aikaa, joten eiköhän Lauran kannatusluvut siitä vielä vähän kohene. Lopulta Lauran kannatusluvut heijastavat kristofasistien lukumäärää Suomessa. Ilmiöstä nimeltä kristofasismi on tässä blogissa ollut jo paljon juttua.

Lauran argumentointi aiheesta kuin aiheesta on tietämättömyydestä tehtyjä erehdyksiä. Välillä Lauran jutut saavat antiikin tragedian kaltaisia piirteitä, jossa tietämättömyys johtaa tuhoon.

Lyödään siis Lauraa kuin vierasta sikaa, sillä sen hän ansiatsee.

Kristittyjen ja muslimien kiistelyssä sekulaarit humanistit korjaavat potin

Minua huvittaa suuresti, kun uskontojen änkyrät, minkä tahansa suuntauksen fundamentalistit, käyvät nokkapokkaan keskenään. Erityisen huvittavaa on sellainen usein toistuva sanailu, jossa kristitty fundamentalisti yrittää pelotella kuulijoitaan islamin vaaroilla. Tämän ei tavallisesti tarvitse sisältää väitettä islamista harhaoppina tai jonain apokalyptisenä pahana.

Tuosta em. nokkapokasta on sellainen meidän sekulaarien humanistien kannalta merkittävä seuraus, että maallistuminen etenee sitä nopeammin, mitä äänekkäämmin minkä tahansa suuntauksen fundikset osallistuvat nokkapokkaan.

Kristityt, ainakin nuo äärikristityt, näkevät islamin uhkana omalle uskonnolleen. Kristinuskon väistyessä tilalle oletetaan tulevan jokin toinen vastaava, tässä tapauksessa islam. Empiirinen havaintoaineisto ei kuitenkaan tue väitettä. Datasta voidaan vetää johtopäätös, että uskonnot ovat marginalisoitumassa Euroopassa.

Tästä ei ole montaakaan päivää, kun uutisointiin, että Iso-Britanniassa uskontokuntiin kuulumattomien kuuluvien osuus on ensimmäistä kertaa yli 50 prosenttia. Tarkka luku taisi olla 53 prosenttia. Samansuuntaisia tuloksia on saatu Kanadasta ja patavanhoillisesta kristittyjen pitkään dominoimasta Yhdysvalloista. Maallistuminen etenee kiihtyvällä vauhdilla myös USA:ssa vaikka juuri nyt vallassa ovat uskonnollisen oikeiston edustajat.

Iso-Britanniassa uskonnottomien sekä absoluuttinen että suhteellinen osuus on kasvanut nopeammin kuin muslimien. Iso-Britanniassa on viime vuosikymmeninä tapahtunut aika laajaa muslimien maahanmuuttoa, mutta islamin osuus ei ole kasvanut sellaisiin mittasuhteisiin kuin nuo kristityt oman hegemonia-asemansa menetyksestä suivaantuneet kristityt ovat prognooseissaan päätyneet.

Islamin osuuden oletettuun kasvuun sisältyy virheellinen oletus siitä, että edes jollain tavoin islamia tunnustaville syntyvät lapset olisivat jonkin tuntemattoman mekanismin perusteella automaattisesti muslimeja. Jo toisen polven maahanmuuttajista on merkittävä osa luopunut islamista ja loputkin ovat kovin maallistuneita. He eivät mitenkään erityisesti eroa esimerkiksi valtavirran suomalaisista evankelisluterilaisista.

Kristinusko ja islam eivät täten ole toistensa substituutteja. Kun molemmat ovat taantuvia uskontoja, niin meidän sekulaarien humanistien ajama ”uskonnoton” valtiovalta alkaa olla lähempänä kuin osaamme ehkä arvatakaan.

Riippumattomuudesta

Seuraava lainaus on Zugmunt Baumanin kirjasta Postmodernin lumo (1996) sivulta 199:

Riippumattomuus tarkoittaa sitä, että toimijoita rajoitetaan vain osittain (jos ollenkaan) kun he pyrkivät kohti institutionalisoimaansa päämäärää. Mitä tulee voimavaroihin ja järjestelytaitoon, he voivat varsin vapaasti pyrkiä päämääräänsä parhaaksi katsomallaan tavalla. Toimijoilla on vapaus (ja usein myös tapa) pitää toisten kanssa jakamaansa habitaattia mahdollisuuksien ja ratkaistavien tai syrjään työnnettävien ”ongelmien” kenttänä. Kun tavoitellaan päämäärää, mahdollisuudet lisäävät tuotoksia ja ongelmat uhkaavat vähentää tuotantoa tai pysäyttää sen. Ihanteellisissa olosuhteissa, kun mahdollisuudet on maksimoitu ja ongelmat minimoitu, jokainen toimija pyrkii päämääräänsä niin järkkymättä kuin voimavarat vain sallivat. Voimavarojen saatavuus on ainoa syy, jonka hän tarvitsee toiminnalleen, ja saman tien riittävä tae toiminnan järkevyydestä. Vaikutus, joka toiminnalla mahdollisesti on toisten toimijoiden mahdollisuuksiin, ei automaattisesti mahdu toimijan oman tuotoksen rajoihin.

Mielenkiintoinen kirja tuo Postmodernin lumo. Yhteiskuntafilosofiasta kiinnostuneille antoisaa luettavaa.

Konservatismin myrkyllisyys

Amerikassa tämä tapahtui jo vuosikymmeniä sitten: Poliittinen kenttä heilahti kokonaisuudessaan oikealle. Suomessa ilmiö on vähän tuoreempi.

Persuretoriikassa Kokookuskin on nykyään ”vasemmistopuolue” niistä muista puhumattakaan. Eräiden kovaäänisten kommentoijien mukaan persut ovat ainoa konservatiivisia arvoja (mitä vitun arvoja?) ajava puolue. Suodaan heille tämä itsensä asemoiminen.

Näistä konservatiivisista, joka kuvitteellisista tai todellisista, arvoista seuraa sellainen tekijä, että konservatismista on tullut niin myrkyllistä, että jo pieninä annoksina se on tappavaa. Tilanne ei kuitenkaan ole mikään uusi.

Lähses 300 vuotta kestäneen liberalismin voittokulunkin aikana myös takapakkeja on tullut: Viimeisen sadan vuoden aikana fasistit, natsit ja sosialistinen neuvostotasavalta. Kokonaisuudessaan kehitys on kuitenkin ollut oikein ilahduttavaa.

Natsi-Saksan kaaduttua ja neuvostoimperiumin romahdettua me liberaalit taisimme vähän leijua; otimme liberalismin voittokulun jollain tavoin itsestään selvyytenä. Ehkä ei olisi pitänyt, sillä aina ajasta riippumatta on löytynyt totalitaristista yhteiskuntamallia kannattavien joukko.

Liberalismi on niin liberaalia, että se sallii näiden anti-liberaalienkin mielipiteet ja suo heille olemassaolon oikeuden. Eipä tätä tarvitsekaan kieltää. Sen sijaan liberaalit voivat nousta vastustamaan konservatiivisia pyrkimyksiä, koska konservatismi, erityisesti sen nykyinen myrkyllinen muoto, on aina taantumuksellista tosiasioihin perustumatonta nostalgiaa. Menneisyys idealisoidaan, menneet myytit mytologisoidaan ja lopulta ollaan kannassa, että ennen kaikki oli paremmin. Tätä väitettä eivät ainakaan 300 edellisen vuoden historialliset seikat tue.

Nykyinen liberalismi vaikuttaa kieltämättä hiukan aneemiselta. Liberalismilla ei ole oikein tarjota mitään järisyttäviä tunteita herättäviä visioita. Konservatismi taas on profiloitunut kahteen seikkaan: maahanmuuttokysymyksiin ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien polkemiseen. Otetaan nyt mukaan kolmaskin tekijä, kuviteltu islamisaatio, mitä se ikinä sitten merkitseekään. Uskonnot vain ihan kaikki sattuvat olemaan niin typeriä, että nykyaikana sellaiseen vetoaminen tekee vetoomuksen esittäjästä typeryksen, mitä hän kyllä onkin.

Noista kolmesta tuossa edellä esitetystä seikasta konservatiivit ovat tehneet tappavan myrkyllisen cocktailin. Toisaalta voimme toki suoda konservatiiveille heidän myrkylliset keitoksensa, kunhan pitävät ne itsellään. Itseäänhän niillä liemillä tuhoavat, joten heille voi sanoa: Omapa on asianne!

Liberaalit voivat konservatismin tuhoa vähän edesauttaa pitämällä huolen siitä, että myrkyt eivät pääse leviämään jo saastuneen väestönosan ulkopuolelle.

Uusfasismi internetin alkuhämärissä ja nyt

Tuossa aiemmin oli vähän juttuja vittumaisista ihmisistä, tarkemmin vittumaisista perussuomalaisista fasisteista. Jatketaan samansuuntaisella teemalla.

Seurattuani amerikkalaista elämänmenoa lähietäisyydeltä vuosikymmeniä ja perehdyttyäni nyt viime vuosina vähän syvällisemmin suomalaiseen yhteiskuntaan, niin väite siitä että Suomi seuraa Yhdysvaltoja viiveellä, näyttäisi pitävän huolestuttavan hyvin paikkansa.

Yhdysvalloissa on pitkät perinteet fasismista, tietynlaisesta totalitarismista, jo ajalta ennen kuin Euroopassa edes käytettiin sanaa fasismi. Totalitarismi on aina uhka siellä, missä joko kuvitellut tai todelliset eturistiriidat törmäävät.

Nykyisen uusfasismi Amerikan tuontitavarana sai vauhtia internetin alkuhämäristä ja juuri ”hämärä” on oikein kuvaava sana. Uusfasistit operoivat tuolloin verkon hämärimmissä nurkissa.  Nyt tuosta uusfasismista ja erityisesti sen ikävimmistä muodoista on tullut valtavirtaa ja pelkästään kovan äänensä ansiosta he ovat vaatimassa sijaa verkkokeskusteluissa. Kai sitä voi hakea legimiteettiä ja kredibiliteettiä silläkin tavoin.

Uusfasistit, kutsuttakoon heitä nyt ihan vain fasisteiksi, ovat oikeastaan hyödyntäneet internetin mahdollisuuksia suorastaan hämmästyttävän hyvin. He omaksuivat verkon omaksi mediakanavakseen, koska verkko tarjosi heille anonymiteetin. Ei heidän vihaan (jonka katsottiin olevan oikeutettua ja eksistentiaalisesta ahdistuksesta johtuvaa) ja vittumaisuuteen perustuvat näkemyksensä, uudelleen lämmitetty fasismi, olisi muuten kestänyt päivänvaloa. Nythän vittumainen viha on arkipäiväistetty oikein onnistuneesti.

Internetin evoluution myötä, erilaisten sosiaalisen median julkaisualustojen monipuolistumisen ansiosta, uusfasismi on ottanut nuokin alustat suvereenisti haltuunsa. Mutta peli ei ole vielä menetetty.

Charlottesvillen tapahtumien jälkeen internet on osoittautunut fasismin vastaisessa kamppailussa hyväksi välineeksi. Monta ”kaappinatsia” on tuotu julkisuteen. Tästähän nuo fasistit ovat vetäneet herneen nenäänsä. Voisi sanoa, että omat koirat purivat.

Kuten tuossa edellä jo tuli todettua, Suomi tulee aina Yhdysvaltoja hieman perässä, mutta kiitos myös tuon paljon parjatun internetin, viive on lyhentynyt.  Suomalaisten fasistien verkkokaupan asiakasrekisteri on vuodatettu julkisuuteen. Tiedä sitten oliko kyseessä oikea tietomurto vai fasistiseen liikkeeseen pettyneen aktivistin kostoisku, vai mahdollisesti jotain muuta, mutta nimilista on ja pysyy julkisuudessa.

Anti-fasistit ihan sitä antifaa myöten joutuvat lähtemään kamppailuun takamatkalta, mutta on viitteitä siitä, että fasistien etumatka kapenee.

Kamppailua ei enää käydä kaduilla nyrkkitappeluna. Nyt nyrkkejä heilutellaan verkossa.

Palstojen vittumaiset perussuomalaiset fasistit

Viikonloppuna maahanmuuttokeskustelu oli taas vilkasta eri blogialustoilla ja keskustelupalstoilla. Tästä on jo ollut aiemmin puhetta: Äänessä ovat pääsääntöisesti vittumaiset ja vihaan lietsotut ihmiset.

Mittani on tullut täyteen näitä mulkkuja. Asiaan kiinnitti huomiota myös Saku Timonen Uuninpankkopoika-blogissaan.

Timonen sanoi: Laumaa on yllytetty vihaan jo vuosia, mutta silti yhä vielä monet vaativat, että tälle laumalle ei pidä antaa huomiota, vaan heidät pitää vaieta hiljaisiksi/…/ Ei se enää onnistu, ei ole onnistunut enää pitkiin aikoihin.

Jos fasisti Laura Huhtasaaren kymmenen prosentin kannatusluvuista voi tehdä jotain johtopäätöksiä, niin juuri tuon verran noita vittumaisia ihmisiä löytyy Suomesta. Minä olen vähän pessimisti ja siirrän kannatusluvut 15 prosentin tasolle.

Keskustelupalstoilla vittumaiset ihmiset kuitenkin hallitsevat palstoja aika suvereenisti. "Gish Gallop" on tavallisesti heidän toimintatapansa. Samoin samat vittumaiset tyypit tukkivat mahdollisimman monta ketjua. Kaiken tämän on annettu tapahtua. Olen tämän blogin olemassaolon ajan kaivannut tiukempaan sanailua näitä mulkeroita vastaan. Itse olen sellaisen aloittanut jo kauan sitten, mutta nyt olisi muidenkin syytä aktivoitua. Aloita siis heti eikä huomenna!

Dialogi on mahdotonta näiden vittumaisten mulkeroiden kanssa, eikä debattikaan oikein onnistu. Annetaan siis heille täydeltä laidalta tekstiä, joka lopulta upottaa heidän tyypillisesti surkeasti muotoillut ja selvästi epätodet väitteet. Tämä ei koske pelkästään maahanmuuttoa vaan ihan kaikkea, mitä vittumaiset tyypit keksivätkään sanoa.

En sentään ole yhtä pessimistinen asian suhteen kuin Timonen. Hän kirjoittaa: Kolmas vaihtoehto tietysti on, että laumaan kuulumaton enemmistö laittaa lauman kuriin. Se ei kuitenkaan näytä todennäköiseltä, sillä pikemminkin kuriin ollaan laittamassa niitä, jotka vielä uskovat oikeudenmukaisuuteen, inhimillisyyteen ja ihmisten yhdenvertaisuuteen. Näyttää ikävästi siltä, että myös maan hallitus harkitsee kovasti lauman seuraamista.

Nykyiseltä hallitukselta en alun alkaenkaan odottanut juuri mitään, joten tässä asiassa en ole joutunut pettymään. Sen sijaan olen hyvin pettynyt siihen, että vittumaisia ihmisiä vastaan ei ole noussut merkittävää ulkoparlamentaarista voimaa.

Timosen kirjoituksen voi lukea tuolta:

http://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/?_ga=2.135280817.1636414864.1505062773-496132716.1503749160

Laura Huhtasaari-kultti Suomen Westboro Baptist Church

Laura Huhtasaari ja hänen edustamansa puolue, persujen jakojäännös, muistuttaa päivä päivältä amerikkalaista Westboro Baptist Churchia vittumaisuudessaan ja vittumaisen vihamielisessä retoriikassaan.  Kuten Westboro, niin myös nykyinen persujen jakojäännös, ovat kultteja, kovaäänisiä kultteja.

Kultteja on tutkittu paljon, samoin niitä on kommentoitu sitäkin enemmän, myös tässä blogissa. Yhtäläisyydet ovat ilmeiset, eikä niitä pääse piiloutumalla uskonnon tai politiikan taakse.

Kuten kaikki tuntemattomani kultit, niin myös Huhtasaaren ympärille ryhmittynyt maahanmuuttovastaisten kultti ovat totalitaristisia. Lauran ja Westboron Fred Phelpsin yhtäläisyydet ovat tässäkin niin ilmeiset, että asia saa tästä johtuen koomisiakin piirteitä.

Sunnuntaina Laura kaipaili jotain mystistä ja maagista johtajaa Kekkosen tapaan, mutta Laura on niin nuori, että hän ei voi millään muistaa kuinka kehnoa aikaa Kekkosen presidenttikaudet olivat. Laurasta on ehkä ihan hyväksyttävää, että  Kekkosen aikainen Suomi oli demokratian irvikuva, jossa meillä oli ”rakas johtaja”, UKK, ihan Pohjois-Korean mallin mukaan. Westborossa Fred Phelps oli aikanaan tällainen tyranni ja kun sellainen oli meillä Suomessa presidenttinä, niin meidän on pidettävä huoli, että sellainen aika ei koskaan palaa.

Lauran kannatus on ehkä kymmenen prosentin luokkaa. Tuon verran Suomesta löytyy ”westborolaisia”. Fred Phelpsiä vastaan nousivat ensin hänen omat perheenjäsenensä, sitten Westboro sai laajemman tuomion. On aika ryhtyä toimiin, sillä Huhtasaaren omasta kultista toisinajattelijoita tuskin tulee, ei ainakaan vielä, muta ehkä sitten kun Lauran profetiat osoittautuvat paskapuheeksi.

Nyt Laura saa paljon huomiota tiedotusvälineissä. Ei ole ainuttakaan viitettä siitä, että Laura Huhtasaari ja hänen kulttinsa ansaitsivat edes sitä Andy Warholin lanseeraamaa vartin kuuluisuutta.

Persuille vittuilu ei ole vihapuhetta

Persuille näyttää muodostuneen pakkomielteeksi vihapuhe; tai ihan mikä tahansa heihin itseensä kohdistuva kritiikki, jonka he jonkin epämääräisen päättelyn perusteella tulkitsevat vihapuheeksi. Siinä samassa he ottavat vittuilunkin vihapuheena.

Persujen ongelma on se, että he nillittävät milloin demokratista, milloin sananvapaudesta, tai niiden puutteesta, mutta samalla haluavat vaimentaa keskustelun heidän omista epäeettisistä menettelytavoistaan ja kaikin puolin haitallisesta politikoinnistaan.

Nilllittävät persut ovat kovin herkkähipiäisiä. He vyöryttävät blogialustat ja keskustelupalstat paskapuheella, mutta faktojen tarkistuksesta he eivät piittaa edes paskankaan vertaa. Kun tästä heitä huomauttaa, alkaa lähes aina uhriutuminen ja lievempänä ilmiönä jankuttaminen. Kun heille vittuilee noiden edellä mainittujen ilmiöiden johdosta, niin persut tuntuvat saavan paskahalvauksen. Persuista on mahdotonta sellainen ajatus, että vittuilukin on kritiikin muoto. Kun faktat sinällään eivät heihin tehoa, niin faktapohjainen vittuilu on osoittautunut oikein hyväksi menetelmäksi.

Kun puolueen positio on kaikessa sellainen, että sitä kohtaan on helppo osoittaa kritiikkiä, on syytä varautua vallattoman hauskaan ja hilpeän huvittuneeseen vittuiluun. Sellaisen edessä persut voivat vain puristaa taskussa kätensä nyrkkiin…ja niin he tekevätkin.