Usko johtaa epäeettiseen elämään

Jos uskoo Raamatun tai Koraanin jumalaan, niin uskova on sitoutunut epäeettisyyteen ja tämä täysin riippumatta siitä, onko ko. jumala oikeasti olemassa. Kaiken tähän asti kerätyn datan perusteella jumalia – mitään niistä – ei ole olemassa.

Mikäli uskova ottaa nuo aavikkobarbaarien imperatiivit tosissaan, hän on uskonsa perusteella pakotettu kieltämään suurimmalta osalta ihmiskuntaa ihmisyyden. Uskonnolliset imperatiivit – esim. Mooseksen lait ja Jeesuksen höpinät – pakottavat uskovan toimimaan omia ja kanssaihmistensä etuja vastaan. Mikään ei ole sen epäeettisempää kuin evankelioiminen: evankelista esittää selvästi epätosia väitteitä tosina.

Uskova omasta ahdistuksestaan johtuen joutuu olettamaan, että kaikki muutkin ovat yhtä ahdistuneita. Tämä taas johtaa uskovan tapauksessa kognitiiviseen dissonanssiin: uskonnottomat elävät eettisempää elämää usein ilman ahdistuneisuutta, joten uskovan havainnot ympäristöstä ja aavikkobarbaarien imperatiivit ovat ristiriidassa.

Uskova joutuu olettamaan, että lait, säädökset ja yleiset käytännöt jotenkin maagisesti olisi johdettavissa jostain aavikkobarbaarien opaskirjasta. Yleisesti esitetty väite on, että ateistit elävät jollain tavoin kristillisten normien mukaisesti. Tämä tietenkin on yksi projektio ja olkiukko uskovien retoriikassa: omat heikkoudet projisoidaan toisten heikkouksiksi.

On aika outoa, että uskovat väittävät, että he eivät voi elää moraalisesti ilman aavikkobarbaarien jumalan jatkuvaa tunkeilevaa tarkkailua. Minä taas väitän, että uskosta luopuessaan he eivät tapa naapuriensa tai syyllisty sen enempää rikoksiin kuin muukaan väestö. Tätä on mahdollista tutkia ihan tilastollisesti.

Edelleen väitän, että uskonnottomuus on eettisyyden edellytys. Uskonnottomuus on myös hyvän ja arvokkaan edellytys. Koska mitään taivaallista tyrannia ei ole, ihminen on täysin vapaa tekemään hyviä asioita, mutta ihminen on samalla kertaa vastuullinen kaikista tekemisistään; vastuullinen itselleen ja kanssaihmisilleen. Usko johonkin aavikkobarbaarien taivasheppuun tuhoaa kaiken vastuullisuuden, ja kuten on nähty, johtaa sortoon, syrjintään, väkivaltaan ja kaikkeen siihen miltä uskovat väittävät uskonsa perusteella välttyvän. Sellainen on taas eskapismia, denialismia ja karujen faktojen kieltäminen ei ole pitemmän päälle kestävä ratkaisu.

Koska mitään eettisesti hyviä ratkaisuja aavikkobarbaarien abrahamilaiset uskonnot eivät suo, uskovien on tarkasteltava kriittisesti uskonsa perusteita. Toivottavasti he tulevat siihen tulokseen, mikä on suurelle osalle ihmiskuntaa jo aivan selvä: usko on pelkästään haitallista.