maanantai 29. elokuuta 2016

Hengelliset syventymispäivät haittojen maksimoimisen puolesta



Viime viikolla järjestettiin taas Hengelliset syventymispäivät. Kuten arvata saattaa, kyseessä oli taantumuksellisten piirien ”hengennostatustilaisuus”. Aika uskomatonta, että vielä vuonna 2016 Suomesta löytyy osallistujia tällaisiin tilaisuuksiin. Kyseessä kun on ev.lut kirkon sisällä vaikuttavista taantumuksellisista ihmisistä. Konservatiivit pyrkivät säilyttämään tilanteen entisellään, mutta nämä taantumukselliset taas haikailevat paluuta johonkin jyrkän kristillisen ideaalin utopistiseen yhteiskuntaan. Sellainen yhteiskunta ei vain millään muotoa ole elinkelpoinen.

Tämäkin änkyräjoukko on Raamattuopiston kautta yhteydessä ehkä vielä hengissä pyristelevistä herätysliikkeistä kaikkein haitallisimpaan, viidesläisyyteen. Aiheesta on ollut jo puhetta tässäkin blogissa.

Syventymispäivillä pohdittiin mm. sitä, miten kristinuskon aseman heikkenemiseen tulisi reagoida. Miten siihen tulisi reagoida? Eikö näillä taantumuksellisilla piireillä ole edes sen verran rehellisyyttä, että toteaisivat tilanteen faktana? Sellaista on kaiketi turha odottaa ihmisiltä, jotka pitävät jumalia, saatanoita yms. todellisina olioina. Virtuaalitodellisuuden ”toimintasankarit” ovat edes jollain tavoin olemassa, mutta hengelliset ”toimintasankarit” eivät viittaa oikein mihinkään.

Taantumuksen äänitorvena Espoon piispan ohella esiintyi pippaloiden pääjuhlassa Suomen Raamattuopiston toiminnanjohtaja Lauri Vartiainen. Kyseessä on heppu, joka vastustaa suunnilleen kaikkea edistystä ja tasa-arvopyrkimyksiä. Kaikki se sen perusteella mitä aavikkobarbaarien opaskirja, Raamattu, sanoo asiasta. Aika häiriintynyt heppu tuo Vartiainen, kun propagoi Raamatusta johdettujen väitelauseiden puolesta, kun jotakuinkin kaikki em. väitelauseet on osoitettu totuusarvoltaan epätosiksi.

Vartiainen:
Maassamme on yli miljoona pakanaa ja toisuskoista, ja jopa sananpalvelijoiden keskuudessa on hämmennystä uskonkysymysten suhteen. Vaikka tämä on tuskallista, tämä on sanottava ääneen.

Vai että pakanaa? Vartiainen pitää omaa uskoaan sinä ainoana ”oikeana” uskona, kun on selvästi osoitettu, että kaikki uskonnollinen usko on epätotta. Viittaamalla toisuskoisiin Vartiainen ”toiseuttaa” nuo toisella tapaa uskovat. Me kuitenkin joudumme elämään toistemme kanssa, vaikka se Vartiaisesta jo monesta muusta onkin tuskallista. Tästä on ollut monesti aiemmin puhetta: vituttaahan se, kun kristinuskon hegemonia-asema on mennyttä. Tähänkin on selvä syy: kristityt esittivät vuosisatoja perättömiä väitteitään tosina. Ihmiset vain vittuuntuivat kun heille valehdeltiin päin naamaa, kun heitä kusetettiin pahan kerran, joten kristinusko joutikin tunkiolle ja sinne on hyvää vauhtia menossa myös muut uskonnot.

Suurimmalla osalla suomalaisista ei ole mitään hämmennystä uskonkysymysten suhteen. Ne vain ovat tulleet irrelevanteiksi juuri epätotuuksien takia ja ansiosta.

On tärkeää vahvistaa Jumalan sanalla niitä, jotka haluavat sitä oppia, mutta silti kysyn Jumalan edessä, olisiko meidän tehtävä entistä voimakkaammin lähetystyötä kotimaassamme, Vartiainen pohti.

Kunpa Vartiainen ja kumppanit vain pähkäilisivät omissa pikku piireissään, mutta heillä on pahana taipumuksena puuttua asioihin, jotka eivät heille kuulu – politiikkaan ja kunkin yksilön yksityisyyteen. Tämä on sitä kiilastrategiaa, jolla pyritään valtaan alistamaan muita evankeliumin varjolla. Taas jäi meille sekulaareille humanisteille torjua ”vartiaisten” valtapyrkimykset.

Vartiainen:
Sisälähetys on kuitenkin kivinen tie. Ne sukupolvet, jotka kasvavat kirkosta eronneiden lapsina, varttuvat ilman kasteen armoa, Raamattua ja kokemusta kirkollisesta elämästä.

Kasteessa nyt vain tulee märäksi. Mitään muuta siihen ei liity. Koko kaste onkin vain koominen rituaali, jolle annetaan näissä uskonnollisissa piireissä täysin perätön ja todentamaton merkitys. Suorastaan erinomaista, että yhä usemapi lapsi kasvaa uskonnottomaksi. Nämä ”vartiaiset” ovat niin häijyjä, että heillä on pakottava tarve evankelioida lapsia saadakseen uusia alistettavia. Onneksi monet vanhemmat ovat niin valistuneita, että ”vartiaisten” pyrkimykset kohtaavat entistä suurempia vaikeuksia. Lapsien evankelioiminen on haitoiltaan lähes pedofiliaan rinnastettavissa.

Hengellisten syventymispäivien anti on haittojen maksimoimisen pitäminen ihanteena. Tällaiset ”syventymispäivät” myrkyttävät aivan kaiken.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti