keskiviikko 31. elokuuta 2016

Maailma on rauhallisempi kuin koskaan ennen, kiitos sekularisoitumisen



Maailma on rauhallisempi paikka kuin koskaan ihmiskunnan historiassa väkivaltaa koskevasta uutisoinnista huolimatta.

Sodissa kuolee vähemmän ihmisiä kuin ennen. Sodissa kuolee vähemmän ihmisiä kuin on murhien uhreina. Yksityishenkilöiden tekemät väkivallan tekemät väkivallan teot ovat vähentyneet.

Yleinen trendi on länsimaissa ollut väkivallan väheneminen. Trendi on jatkunut vuosikymmeniä.

Vaikka uutisoinnin perusteella vuodet 2015 ja 2016 näyttäisivät olleen erityisen väkivaltaisia, niin tuona aikana tehdyt terroriteot ovat vain hyvin pieni poikkeama trendissä. Trendi on ollut laskeva.

Väkivaltaisin maa asukasmäärään suhteutettuna on Yhdysvallat. Euroopan sekularisoituneet demokratiat  (esim. Suomi,  Ruotsi ja Tanska) ovat maita, joissa on pienin todennäköisyys joutua väkivallan uhriksi.

Kun tutkiin tilastoja, niin uskonnollisen uskon väheneminen korreloi väkivallattomuuden kanssa. Kausaalisuutta tästä ei tietenkään voi päätellä, mutta korrelaatiokin kertoo asiasta aika paljon.

Steven Pinkerin analyysi aiheesta löytyy tuolta:

Yksi aiheeseen liittyvä videoanalyysi löytyy tuolta:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti