Jumalan fiktionaalinen diskurssi

Fiktionaalinen diskurssi tarkoittaa Stanford Encyclopedian mukaan diskurssia fiktionaalisista objekteista. Toisinaan ”fiktionaalista objektia” käytetään synonyymina ”ei-olemassaolevan objektin” kanssa.

Stanford Encyclopedia ehdottaa, että ”fiktionaalista objektia” käytettäisiin silloin kun puhutaan objektista fiktiossa, myyteissä, saduissa, romaaneissa, elokuvissa jne. Jumala on fiktionaalinen objekti kuten Sherlock Holmes.

Tarkastellaan lausetta:

(1)   Jumala on taivaallinen henkiolento.

Fiktonaalisessa diskurssissa lause täyttää kolme ehtoa:

1. Sillä kieliopillinen rakenne siten, että Fb, missä F on predikaatti-ilmaus ”on taivaallinen henkiolento” ja b viittaa singulaariseen termiin ”Jumala”.
2. Singulaarinen termi on subjektin positio; nimi fiktionaaliselle objektille.
3. Tyypillisesti lausetta pidetään totuusarvoltaan totena.

Fiktionaaliseen diskurssiin liittyy kaksi loogista periaatetta:

1. Eksistentiaalinen yleistys, Fb -> Ǝx(Fx), eli jos b on F, niin on jotakin joka on F.
2. Predikoinnin periaate, Fb -> Ǝx(x=b), eli a) jos b on F, niin on jotakin joka on identtinen b:n kanssa, ja b) jos b on F, niin b on olemassa.

Fiktionaalinen diskurssi johtaa kuitenkin mahdolliseen ristiriitaan empiirisen todistusaineiston kanssa ja toisaalta trivialiteetteihin koskien ontologista statusta.

Eksistentiaalisen yleistyksen mukaan:

(1)   Jumala on taivaallinen henkiolento.

implikoi että

(2)   taivaallisia henkiolentoja on olemassa.

Empiirisiä todistuksia taivaallisista henkiolennoista ei kuitenkaan ole

Predikoinnin periaatteen mukaan:

(1)   Jumala on taivaallinen henkiolento.

implikoi että

(2)   Jumala on olemassa.

Jumala on kuitenkin fiktionaalinen objekti, joten jos jotakin objektia kutsutaan fiktionaaliseksi objektiksi, on kuin sanoisi sellaista objektia ei ole olemassa. 

(Hintikka 1959, Lambert 1983 ja 1991, Leonard 1959)

Eräs strategia käsitellä asiaa on tarina-operaattoristrategia (story-operator strategy). Siitä ehkä toisella kertaa.