maanantai 29. elokuuta 2016

Profeettanakin esiintyvä Harri Veijonen kannattaa lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa



Eilen sunnuntaina (28.8.2016) Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla julkaistiin yksi kaikkien aikojen häiriintyneimmistä kirjoituksista ikinä. Profeettanakin itseään pitävä lastentarhanopettaja Harri Veijonen vaati lasten ruumiillisen kurituksen kieltävän lain muuttamista siten, että ruumiillinen kuritus olisi sallittua ja oikein suotavaa. Tällaista voi odottaa ennen muuta fundamentalisteilta, eikä Veijonen pettänyt odotuksia. Sitten nämä fundikset vielä nillittävät siitä, että heitä ei oteta tosissaan ja heihin suhtaudutaan torjuvasti. Näillä fundiksilla on aina tavalla tai toisella pakkomielteinen suhtautuminen väkivaltaan.

Veijonen:
Vuonna 1984 voimaan saatettu lasten kurinpitokieltolaki on kumottava. Laki johtaa pahimpaan pahoinpitelyyn eli välinpitämättömyyteen. Mitään luunappeja ja remmiä lapsille ei pidä antaa. Jos lapsi ei luonnostaan tottele eikä puhe tehoa, on käytettävä menetelmää, jolla ei pahoinpidellä ketään vaan estetään pahoinpitelyä eli pientä koivunrisua "uuninpankolla" pysyvästi ja tarvittaessa sillä napautetaan takapuolelle. Tämän jälkeen sekä lapsi että vanhempi hellivät toisiaan. Rakasta lastasi ja salli ruumiillinen kuritus!
Lastentarhanopettaja Harri Veijonen

Tuossa oli Veijosen kirjoitus kokonaisuudessaan ja kommenttiosuudessa Veijonen vie väkivaltansa vielä pitemmälle.

Tässä blogissa on jo aiemmin käsitelty Veijosen kaltaisten fundisten lapsiin kohdistuvia väkivaltafantasioita kahdesti. (linkit löytyvät tuolta lopusta)

11.8.2015 kirjoituksen otsikko oli  Raamatullinen kuritus on rikollista. 5.10.2015 julkaistun tekstin otsikko oli Fundamentalistinen yllytys lapsiin kohdistuvaan väkivaltaan.

Seuraavassa muutamia poimintoja noista kirjoituksista:

Hurskaat vanhemmat, jotka oikein rakastavat lapsiaan, eivät saa hymyillä heidän tottelemattomuudelleen eivätkä sitä hyväksyä; heidän on rangaistava heitä sekä sanalla että pehmoisella vitsalla. Sellaiset ovat rakkauden lyöntejä, joita olemme velvolliset lapsille antamaan Jumalan käskyn mukaan. Tällainen kuritus ei sitä paitsi ole vahingollista vaan hyödyllistä, niin kuin Salomo sanoo: Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan; mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa, ja Siirak: Joka rakastaa lastansa, se pitää hänet aina kurissa, että hän sitten saisi iloa hänestä.

Koska Suomessa on lailla kielletty kurittamasta lasta, suomalaisia lapsia estetään oppimasta rakastamaan tietoa ja Jumalan käskyjä, heiltä väkisin viedään kunnia ja viisaus, heitä väkisin estetään pääsemästä elämän tielle ja ottamasta vastaan elämäänsä, heistä tehdään väkisin pilkkaajia, hulluja ja järjettömiä, heille tuotetaan väkisin köyhyys ja häpeä, heidät johdetaan väkisin eksyksiin, heidät pakotetaan pitämään sielunsa halpana ja heidät pakotetaan kuolemaan kurittomuuteen.

Tuollaista kirjoititvat vakaumukselliset kristityt. Käykää itse lukemassa nuo aikaisemmat kirjoitukseni. On perin valitettavaa, että tämä lapsiin kohdistuvan väkivallan hyväksyminen ponnahtaa aina esiin ja asialla ovat aina uskovat. Se kertoo uskovien moraalista paljon. Se kertoo myös paljon heidän kuvittelemansa jumalan kuvitellusta tahdosta – silkkaa sadomasokistista väkivaltaa.

Veijosen kirjoitus löytyy tuolta:

Minun kirjoitukseni löytyvät tuolta:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti