Amerikan uskonnollinen oikeisto tuhoaa imperiumin ehkä tahtomattaan

Amerikkalaisen uskonnollisen oikeiston kiihkoilijoita ei saa ulos kuplastaan puhumalla. Sama koskee äärioikeiston uusfasisteja ja muita sekalaisia seurakuntia.

Heihin eivät tehoa rationaaliset argumentit. Ei toimi omatunto, ei empatiakaan. Tuo joukko on jumittunut pysyvästi omaan kuplaansa. Tai oikeampi sana olisi ”bunkkeriinsa”.

Tuolle joukolle ei ole vielä selvinnyt, että lopulta heillä on varsin vähän valtaa juuri minkään asian suhteen. Heillä on valta tehdä teko x, mutta tämä vallankäytön muoto ei vapauta heitä juridisesta vastuusta.

Tuolla joukolla ei kuitenkaan ole valtaa pakottaa muut toimimaan tahtonsa mukaan. Toki he voivat uhata väkivallalla, ovat jo uhanneetkin, mutta sellaisten uhkailujen tehokkuus on tuhoon tuomittu. Uhkailu synnyttää vastarintaa, joka toki sekin saattaa toisinaan kääntyä väkivaltaiseksi.

Kaikkien tuhoaan kohti kulkevien imperiumien (sellainen Yhdysvallatkin on) piirre on ollut väkivallalla uhkailu, joka on sitten aktualisoitunut ja realisoitunut fyysiseksi väkivallaksi.

Yhteiskunnan kaikinpuolinen militarisoiminen ei ole sekään mikään uusi ilmiö.

Kun instituutiot, joiden tulisi suojella kansalaisia väkivallalta tai sellaisen uhalta, on aseistettu, niin on jokseenkin selvää, että noita aseita myös käytetään, olipa sellaiseen aihetta tai ei. Juuri koskaan aihetta ei kuitenkaan ole.

Kuvitteellisenkin vallan haltijat (kaikki valtahan on lopulta kuvitteellista) uskovat militarisoitujen instituutioiden olevan väkivaltaan turvautuvien vallanpitäjien panssarinyrkkejä, joiden tarkoitus on murtaa vastarinta ja tuhota oppositio.

Näinhän ei tietenkään välttämättä ole. Yksi esimerkki on DDR:n viimeiset hetket. Vahvasti aseistetut turvallisuusviranomaiset kieltäytyivät käyttämästä aseitaan mieltään osoittavia kansalaisia vastaa.

Ei mennyt kuin tovi, niin koko valtio oli romahtanut.

Massiivisesti aseistetut poliisivoimat eivät ole mikään ainutlaatuinen amerikkalainen ilmiö. Kaikkialta maailmasta löytyy vastaavia organisaatioita.

Tällä kertaa Yhdysvalloissa kansalaiset eivät vielä ole ryhtyneet laajamittaiseen vastarintaan. Black Lives Matter – ei ollut lopulta kovinkaan suuri kansanliike. Nykymenon jatkuessa vastarinnasta muodostuukin välttämättömyys. Ihan amerikkalaisen tradition mukaisesti silloin tulee rumaa jälkeä.

DDR:ssä valtion romahtaminen sujui varsin väkivallattomasti. Samaa ei voi sanoa Jugoslaviasta.

Monesti USA:n nykytilannetta verrataan 1930-luvun Saksaan ja kansallissosialismin voittokulkuun. Toki yhtäläisyyksiä löytyy, mutta tulevaisuus taitaa olla juuri Jugoslavian hajoaminen. Väkivaltaa ei pysty patoamaan systemaattisella väkivallan uhalla.

Jugoslavian romahdus oli sekin nopea kuten DDR:ssä, mutta Jugoslaviassa väkivalta oli kaiken kattavaa. Eri ryhmät kääntyivät toisiaan vastaan aseellisesti. Jotenkin samanlaisena näen USA:n imperiumin sisäisen tuhon. Sitä ennen maa on kuitenkin kylvänyt tuhoa globaalisti ja sitä se on tehnyt jo kauan.