keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Tapio Puolimatka puhui - paskapuhemittari hyppäsi ihan tappiin



Uudestisyntynyt professori, Tapio Puolimatka, on taas maanantaina julkaissut uuden kirjoituksen Uuden Suomen Puheenvuoro – palstalla.

Aina kun Puolimatka sanoo mitä tahansa, paskapuhemittari hyppää ihan tappiin. Uusin Puolimatkan kirjoitus oli taas taattua puolimatkaa: lähteet ja niiden käyttöä oli yhtä höttöä, substanssikin oli humpuukia. Ei vaan onnistu Tapiolta oikein mikään.

Suomi 24:n keskustelupalstalla nimimerkki ”qwertyilijä” tiivisti Puolimatkan sanoman osuvasti:

Siitä taidamme olla samaa mieltä, että osalle uskovia Tapion perheeseenkin syntyneet vammainen lapsi tulkitaan tänäkin päivänä Jumalan rangaistukseksi.
Tapio itse toki esittää, että se oli Jumalan tarkkaan harkitsema palkinto hänelle ja hänen 17 vuotta nuoremmalle vaimolleen.
Tapion katkeruus voi tietenkin johtua monesta syystä eli ne huuhaa-palkinnot, juttujensa jatkuva lyttääminen, epävirallinen kansakunnan aasinlakki ym. vie mehut kenestä hyvänsä. Ja voihan vammainen lapsikin olla osasyy Tapion kokemaan alitajuntaiseen katkeruuteen.

Tuohon ei ole juuri lisättävää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti