Anselmin ontologisen argumentin yhdeksän kriittistä kohtaa

1.

Anselmin ontologisen argumentin rakenne on pääpiirteissään seuraava sellaisena kuin se johdetaan Anselmin Proslogion II:sta (katso Charlesworth 1965).

(1)   Ihmisellä voi olla ajatus olennosta, jota suurempaa ei voi ajatella.

(2)   Oletetaan, että tämä olento on olemassa ainoastaan ajatuksena ihmisen mielessä.

(3)   Olemassaolo todellisuudessa on suurempaa kuin olemassaolo ainoastaan mielessä.

(4)   Voidaan siis ajatella olentoa joka on suurempi kuin olento jota suurempaa ei voi ajatella: olentoa, joka on olemassa myös todellisuudessa.

(5)   Ei voi olla olentoa joka on suurempi kuin olento, jota suurempaa ihminen ei voi ajatella.

(6)   Siksi olennon, jota suurempaa ei voida ajatella, täytyy olla olemassa myös todellisuudessa.

Tämä oli siis ontologisen argumentin klassinen muoto. Argumentista on esitetty vuosisatojen kuluessa lukusia variaatioita, mutta tämä kirjoitus käsittelee ontologisen argumentin klassista muotoa ja Peter Millicanin esittämää kritiikkiä argumentti kohtaa.

2.

Peter Millican identifioi artikkelissaan (2004) yhdeksän seikkaa, joihin kriittisen lukijan tulisi kiinnittää huomiota:

(1)   Uusplatonistinen ennakko-oletus (presupposition)

Anselm joutuu tekemään (uus)platonisen ennakko-oletuksen olion suuruudesta sekä suhteellisesta suuruudesta. Taustalla on ajatus olemisen asteista (degrees of existence) sekä metafyysisestä täydellisyydestä.

(2)   Sekaannus mentaalisessa entiteetissä.

Kun Anselmin todistuksessa siirrytään kohdasta (1) kohtaan (2), Anselm käsittelee entiteettiä ymmärryksessä, mutta kohdasta (2) eteenpäin niin, että entiteetti olisi olemassa itsessään. Anselmin argumentin kohdan (1) entiteetti ei ilmeisesti ole entiteetti, jolla olisi ominaisuuksia, eikä sitä siten voi verrata muihin entiteetteihin.

(3)   Intentionaalisen objektin virhe

Vaikka huomioitaisiin mentaalisten olioiden aito olemassaolo mielessä, niin joudutaan tilanteeseen, jossa kohdan (1) esitetty eksistentiaalinen propositio edellyttää suurempaa olemassaoloa kuin kohdassa. [1]

(4)   Vertailun vaikeus

Mielessä olevan olion ja reaalimaailmassa aktuaalisen olion vertaileminen mielekkäällä tavalla on ongelmallista. Anselmin argumentin kohta (3) riippuu paljolti vertailtavuudesta.

(5)   Uniikki referenssin ongelma

Anselm näyttää ajattelevan, että ’jota suurempaa…’ ja ’tämä …’ olisivat sama olio. Tässä tulee kielien ero esiin. Tämä Millicanin esittämä ongelma on konkreettisempi englanninkielessä. Asiaa voi tarkastella siirtymässä kohdasta (2) kohtaan (4). Millicanin mielestä siirtymä on ”laiton”, ellei määritelty, että vain yksi referenssi olio, johon viitataan.[2]

(6)   Kantilainen dogmi (eksistenssi ei ole predikaatti)

 Ei ole perusteltua pitää eksistenssiä olion ominaisuutena. Täten Jumalan olemassaolo ei ole perusta esimerkiksi Jumalan ”suuruudelle”. Täten Anselmin kohta (3) on epäkoherentti ja kohta (4) väärä. [3]

(7)   Erillisten alojen prinsiippi

Immauel Kant (1781, 56) ilmaisi ajatuksen, että reaalimaailmaan kuuluvat oliot kuuluvat reaalimaailmaan riippumatta siitä, mitä ideoita tai konsepteja niistä on. Jos eksistenssinkin suhteen noudetaan tätä prinsiippi, ei voi olla varma kumpaan alaan eksistenssi kuuluu. Ongelmallista on, että eksistenssi selitettäisiin toisessa alassa, kun se kuuluisikin toiseen alaan.

(8)   Tuomas Akvinolaisen vasta-argumentti

Tuomaksen argumentti tämänkin asian tiimoilta on sen verran laaja, että se vaatisi laajemman selvityksen. Lyhyesti sanottu, esimerkiksi ”suuruus” ei ollut Tuomakselle niin ”suurta” kuin Anselmille. Tuomas hyväksyi myös ajatuksen siitä, että ”suuruus” saattaa ilmetä vain mielessä.

(9)   Gaunilon reduktiot

Paralleelit parodiset argumentit (kuten Gaunilon argumentti täydellisestä saaresta) osoitti, että Jumalaa koskevat argumentit eivät ole – eikä niiden tulisi olla – kritiikin ja tutkimuksen ulkopuolella.

Lähteet

Anselm, St. 1965. Proslogion. Teoksessa M. Charlesworth (ed.) St. Anselm’s Proslogion. Oxford: Oxford University Press.

Barnes, J. 1972. The Ontological Argument. London: McMillan.

Kant, Immanuel.1781/1933. Critique of Pure Reason. London:McMillan.

Millican, P. 2004. The One Fatal Law in Anselms Argument. Mind, Vol. 113, July 2004.

Parsons, T. 1980. Nonexistent Objects. New Haven, CT: Yale University Press.

Prior, A.N. 1976. On Some Proofs of the Existence of God. Papers in Logic and Ethics. London Duckworth: 58-63.

Russell, B. 1905. On Denoting. Mind, Vol. 14: 479-93.

Viitteet

[1] Yksi muoto tästä virheestä on: ”ajattelen X:ää” vs. ”X on jotakin jota ajattelen”. Terence Parson (1980, 215) kuvailee tätä laittomaksi siirtymäksi  de dicto:sta de re:hen.

A.N. Prior (1976, 60-63) pitää tätä Anselmin argumentissa pahimpana virheenä

[2] Jonathan Barnes (1972, 13,80) pitää tätä singulariteetin puutetta vakavana ongelmana Anselmin argumentissa. Bertrand Russell (1905, 54) kiistää teoriassaan deskriptiosta Anselmin argumentin pätevyyden. 

[3] Immanuel Kantin jälkeen filosofit toistivat dogmia: oleminen ei ole predikaatti.