maanantai 4. huhtikuuta 2016

Leif Nummelan Zombie-Jeesuksen palvontamenot



Pääsisäisviikolla kristityt harrastavat zombienpalvontamenoa. Metafyysisesti se ei eroa millään tavalla voodoosta.

Verkkojulkaisu Uusi Tie kunnostautui päätoimittajansa, Leif Nummelan, voimin zombieta palvovien kulttirituaalien propagoijana. Hassua, että muuten ihan rationaaliset ihmiset tekevät poikkeuksen jeesuszombien kohdalla. Kuulemma tämä kuollut henkilö sitten heräili henkiin lojuttuaan kaksi yötä luolassa.

Parituhatta vuotta sitten nämä väitetyt kuolleista heräämiset olivat ihan arkipäivää: Lasarus, Jairuksen tytär ja moni muu koki näin ihmeellisiä tapahtumia. Silti niistä ei ole jäänyt mitään historiallisia dokumentteja. Olisi nyt luullut jonkun olevan kiinnostunut kirjaamaan ylös jotain niin merkittävää. Raamatun kertomusten kirjoittajia ei taas voi pitää luotettavina; sen verran epäjohdonmukaista settiä ja shittiä Raamattu sisältää.

Leif Nummela on kirjoittanut 23.3.2016 jutun otsikolla: Jeesus nousi kuolleita – entä sitten? Leif Nummela jatkoi samalla linjalla 31.3.2016 verkkojulkaisunsa pääkirjoituksessa otsikolla: Päivä, jolloin kuolema kuoli.

Tiedä sitten kenelle Nummela noita juttujaan kirjoittajaa, mutta vetoaminen William Lane Graigin moneen kertaan kumottuihin argumentteihin on jo epätoivoinen yritys oikeuttaa jokin Jeesusta koskeva väite. Nummelan ei pitäisi aliarvioida lukijoitaan noin pahasti.  Tai sitten Nummelan lukijat ovat perin tietämättömiä? Ehkä molempia?

Pelkkä Nummelan kirjaamien väliotsikoiden tarkastelu panee Nummelan noloon asemaan. Jeesus nousi kuolleita – Jumala on olemassa. (Tuosta ei pysty mitenkään osoittamaan kausaalisuutta. Väite ei ole verifioitavissa, mutta se on jo falsifioitu.) Jeesus nousi kuolleista – hän on Messias. (Edes raamatunkertomusten perusteella ei pysty tekemään noin yksioikoista johtopäätöstä.) Jeesus nousi kuolleista – hänen opetukseensa voi luottaa. (Raamatun Jeesus tuskin oli historiallinen henkilö, joten kuvitellun henkilön kuvitellut opetukset eivät ole luotettavia.) Jeesus nousi kuolleista – koko Raamattu on luotettava. (Ei kausaalisuutta. Eksegetiikka on selvittänyt Raamatun kirjoitusten syntyprosessin. Mitään luotettavuutta ei ole pystytty esittämään.) Jeesus nousi kuolleista – mekin tulemme nousemaan. (Vain pelkkää toiveajattelua vailla reaalimaailman relevanssia.)  Jeesus nousi kuolleista – ja palaa kerran takaisin. (Taas sitä toiveajattelua vailla perusteita.) Jeesus nousi kuolleista – hän elää ja vaikuttaa tänään. (Niinhän Nummela ja moni muu haluaa uskoa, mutta ilmiötä ei pystytä koskaan verifioimaan, mutta se on suurella varmuudella falsifioitu.)

Leif Nummela, zombieita ei ole, ei edes Zombie-Jeesusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti