lauantai 2. huhtikuuta 2016

Tapio Puolimatka jatkaa viikoittaista vaikerointiaan Uudessa Suomessa



Uudestisyntynyt professori, Tapio Puolimatka, jatkaa viikoittaista vaikerointiaan Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla. Puolimatkan pakkomielteenä ovat aina sukupuolet, sukupuolielimet, homot, lesbot jne.

Suomi 24:ssä nimimerkki ”qwertyilija” heitti kommentin koskien tuota Puolimatkan viimeisintä kirjoitusta. Kas tässä:

Puolimatkan Tappio bloggasi tekstin, joka oli pelkkä itkuvirsi. Laki on päätetty ja astuu voimaan 1.3. 2017 eli Tappion remmi otti pataan niin että rusahti. Tuo ruikutuspuhe oli pelkkää loukkaantunee lapsen huutelua tyyliin "olinpas oikeassa" kun aikuinen mies on selvästikkin loukkaantunut kuin pikkukakara.
Mutta onhan se sanavapaus Tappiollakin. Tosin inhottaa ajatus, että kasvatustieteitä opettaa yliopistossa henkilö, joka sortuu tuollaiseen ja noloahan tuo on jo Jyväskylän yliopistollekin.
Tekstissä Tappio yrittää selitellä sitä, miten toiset vanhemmat olisivat parempia kuin toiset. Ja sehän totta. Vanhempia on yhtä monta erillaista kuin on vanhempiakin.
On nuoren Tapion kaltaisia täydellisesti epäonnistuneita vanhempia, jotka kieltävät jopa omat lapsensakin ja on nyky-Puolimatkan tapaisia kärtyisiä vanhoja ukkoja, jotka heittävät lukikan nurkkaan ennenkuin ne mahdolliset lapsenlapset syntyy.
Mutta Puolimatkan Tappiollakin on oikeus olla vanhempi ja tulla isäksi, vaikka Puolimatka ei itse soisi sitä kuin sopivaksi katsomilleen pareille. Tuolla hän tarkoittanee vain aviopareja koska avioliitostahan koko juttu sai alkunsa.
Proffatason äijä tietää varsin hyvin, että ei täällä vanhempia ole enää aikoihin seulottu kun se rotuhygieniakaan ei ole enää muodissa. Puolimatka haluaisi kuitenkin niin tehdä.
Voi visioida, että jos Tapsan oma kyvyttömyys isäksi (ne pari biologisesti isätöntä) olisi ollut etukäteen nähtävissä ja tuo Tapsan toivoma vanhempien esiseulonta olisi ollut käytössä, niin kolulääkäri oliska katsellut Tapsaa silmiin ja sanonut että purepa Tappio hampaat yhteen, tämä vähän sattuu ja olis napannu Tapsalta kassit pois.

qwertyilijä oli harvinaisen oikeassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti