Viikon 16/2016 Aasinlakki menee Patmoksen Juha Ahviolle

Nyt olen vähän myöhässä viikon 16/2016 Aasinlakki palkinnon kanssa. Palkintoa menee selvällä erolla Patmoksen Juha Ahviolle.

Patmoksen blogissaan 24.4.2016 Ahviota närästi se, että Yhdysvalloissa 20 dollarin setelistä poistetaan Andrew Jacksonin kuva ja tilalle pannaa Harriet Tubmanin naama.

Jackson oli paatunut orjuuden kannattaja. Jacksonin kyseenalaisiin meriitteihin kuuluu myös alkuperäisväestöön kuuluvien intiaaniheimojen suoranainen kansanmurha. Sellaisen hepun tirsa joutaakin hävitä setelistä.

Erityisesti Ahviota närästää se, että tilalle tulee naisen naama ja erityisesti se, että tuo nainen sattuu vielä olemaan musta. Tubman oli oikein esimerkillinen kansalaisaktivisti, joka toimi orjuuden lopettamiseksi. Tuban myös taisteli naisteen äänioikeuden puolesta.

Kun on lukenut Ahvio kirjoituksia vuosien ajalta, niin selvä tendenssi on rasismi ja vihamielisyys naisia kohtaan. Ahvio suorastaan halveksii lähes kaikkia vapausoikeuksia.

Tuo Jackson vs. Tubman jupakkaa koskien Ahvion strategia on turvallinen: rasistisia ja naisvihamielisiä mielipiteitä voi laukoa ihan miten sattuu, kun kyseessä kaukaisen maan setelin kuvasta. Kuitenkin Ahvio rasismi ja naisten sortaminen on niin silmiinpistävää, ettei sitä voi jättää huomiotta. Kyseiseen seikkaan ovat monet Ahvion lukijat kiinnittäneet huomiota blogin kommenttiosuudessa.

Tästä syystä viikon 16/2016 Aasinlakki menee Juha Ahviolle.

http://www.patmos.fi/blogi/kirjoitukset/844/usa_n_presidentti_andrew_jacksonin_kuva_poistetaan_20_dollarin_setelin_etupuolelta

Puolimatkalle kelpaa lähteeksi jo Me Naiset -lehti

Uudestisyntynyt professori, Tapio Puolimatka, esiintyy kovin mielellään tieteen edustajana pönkittämällä statustaan professorin tittelillään. Tästä syystä Puolimatkan mielipidekirjoitustenkin voisi olla olettaa olevan edes auttavasti tieteellisiä tai tieteen kansantajuisia yleistyksiä. Lähteiden käytön tulisi olla jollain lailla perusteltua, mutta tämä ei tietenkään koske Puolimatkaa. Uudestisyntyneen professorin lähteidenkäyttö on tavallisesti yhtä huttua.

Olen odotellut, että Puolimatka julkaisisi jokaviikkoisen töräyksensä Uudessa Suomessa. Sellaista ei vielä näkynyt. Sen sijaan Tapio julkaisi uusimman aivopierunsa viime sunnuntaina Seurakuntalaisessa.

Tuossa kirjoituksessaan uudestisyntyneelle professorille kelpasi lähteeksi jo Me Naiset –lehti. Ihan totta Me Naiset!

Ehkä ensi jo ensi viikolla lähteenä on 7 Päivää ja sitä seuraavalla viikolla Jallu.

http://www.seurakuntalainen.fi/blogit/sukupuolineutraali-avioliittokokeilu-vaientaa-sateenkaarilapsia/

P.S. Puolimatka julkaisi juuri Uuden Suomen Puheenvuoro palstalla viimeisimmän pläjäyksensä.

Tapio Puolimatkan jumalkokemukset - defensiivistä denialismia

Videoperformanssissa (linkki siihen löytyy kirjoituksen lopusta) uudestisyntynyt professori, Tapio Puolimatka, retostelee omalla uskoontulollaan. Juttu on sellaista tuubaa, ettei senkään perusteella Puolimatkan vaatimusta dialogisesta pluralismista tule ottaa muuna kuin dominionistisena kiilastrategiana, jolla Puolimatka pyrkii saamaan omat täysin subjektiiviset uskonnolliset kokemuksensa tieteellisen debatin pariin. Subjektiivisia uskonnollisia kokemuksia koskeva tieteellinen debatti on käyty jo ajat sitten, eikä ko. debattiin ole tullut mitään sellaista uutta, että Puolimatkan kokemuksista johdettuja väitteitä voi pitää muuna kuin uskonnolla päänsä sekoittaneen vanhenevan professorin harhaisina horinoina. Tämä oli kovin kiltisti sanottu, mutta minä olenkin kiltti ihminen.

Tuossa Reijo Ruotsalaisen haastattelussa Puolimatka kiemurtelee vähemmän kuin keskustelussa ihan oikeiden tiedemiesten kanssa. Ehkä Puolimatka laskee sen varaan, että kukaan skeptinen, kriittinen ja tieteellisen näkemyksen omaava ei löydä ja katso kyseistä videoperformanssia; performanssia, jolla on lähinnä viihdearvoa. Omiensa joukossa Puolimatkan idiotismi on varmaan erittäin viisaan miehen puhetta. Kaikissa muissa yhteyksissä Puolimatkan jutut ovat juuri sitä mitä ovat – harhaista idiotismia, josta ei ole edes alaviitteeksi siihen Puolimatkan kaipaamaan dialogisen pluralismiin; varsinkin jos dialogin tulisi olla tieteellistä.

Videoperformansissa Puolimatka kertoo tulleensa uskoon jo teininä. Tämä tarkoittaa sitä, että Tapio on elänyt harhaisena jo puoli vuosisataa. Se kertoo pitkäkestoisesta harhaisesta hulluudesta, joka on parannettavissa, mutta eipä taida Puolimatkalta löytyä uskallusta sellaiseen testiin, jossa hän tarkastelisi omia uskomuksiaan ulkopuolisen silmin suhteutettuna kaikkeen verifioituun faktatietoon. Ai niin, Puolimatka on kirjoituksissaan on asettanut positiokseen defensiivisen denialismin, sillä uskohan siinä menee, jos asettaa uskonnolliset uskomukset vastaan kaikkea kumuloitunutta tieteellistä tietoa. Se on jo sen sortin aivovoimistelua, ettei siihen pysty taitavinkaan akrobaatti.

Tuossa videoperformanssissa Puolimatka kertoo, kuinka kokemus oli suorastaan tajunnan räjäyttävä tietoisuuden laajentuma. Hassua, että Puolimatka käyttää lähes samaa retoriikkaa, jolla kuvataan zen-buddhalaisuuden satori-kokemuksia. Tietoisuus laajeni niin paljon, ettei Tapio ole vieläkään palannut reaalimaailman vaan pitää pään tukevasti jeesuspilvessä. Tietoisuus laajenemiseen sisältyi väitetty kokemus juuri Puolimatkan jumalan rakkaudesta ja hyvyydestä.

Tosin tuohon väittämään sisältyy seikat, jotka manifestoituvat Tapio ja Mia Puolimatkan myöhemmässä kirjoittelussa, jossa uudestisyntynyt pariskunta joutuu puolustelemaan sadistisen paskiaisen, heidän jumaltulkintansa, väkivaltaista vihamielisyyttä; suoranaista väkivaltaista vittumaisuutta. Siitä on rakkaus ja hyvyys kaukana ja sellaisen puolustaminen tosiaan vaatii harvinaislaatuista epärehellisyyttä ja denialismia. Lisäksi Tapiota kyrsii erityisesti se, että hänen jumalaansa sanotaan sadistiseksi paskiaiseksi. Tämän hän kertoo kirjassaan Tiedekeskustelun avoimuuskoe vuodelta 2010.

Kun tuossa videoperformanssissa haastattelija Ruotsalainen kysyy, miten Puolimatka vakuuttui siitä, että kyseessä oli juuri kristinuskon jumala, niin Tapio kuittaa asian sanomalla, että se oli jumalallinen ilmoitus. Tämän perusteella Tapio sitten ”päättelee”, että Jumala on jumala. Jos Tapio olisi syntynyt Saudi-Arabiassa, Iranissa tai Intiassa, niin ne kokemukset olisivat ihan muiden jumalten ilmoituksia, jos nyt kaipaa joitakin harhaisia jumalilmoituksia elämänsä perustaksi. Päänsä voi sekoittaa monella tavalla.

Lopulta ainoat jäljelle jäävät erityistieteiden alat, jotka käsittelevät relevantisti juuri Tapio Puolimatkan uskonnollisia uskomuksia, ovat psykiatria, psykologia ja kognitiiviset neurotieteet. Puolimatkan pariskunnan epistemologisesta epätoivoista kirjoitin tässä blogissa paljonkin maaliskuussa 2016.

Ja sitten henkilökohtainen viesti Tapiolle: minä juuri tässä käyn sinun kanssasi sitä niin kaipaamaasi dialogia pluralistisessa hengessä. Sinä sanoit, ettei positiotasi ole heikentäneet mitkään vasta-argumentit. Minä taas tulkitsen sinun juttusi yritykseksi pitää kiinni puolen vuosisadan harhoista, kun kaikki todistusaineisto on sinua ja sinun subjektiivisia kokemuksiasi vastaan.

Kovin ovat koukuttavia nuo harhaiset uskonnolliset uskomukset. Onneksi niistä voi parantua ja metodi on reality check.

Puolimatkan osuus alkaa kohdasta 4:10.

https://www.youtube.com/watch?v=QH5rawLYflA

Tapio Puolimatkan dialoginen pluralismi on pelkkä dominionistinen kiilastrategia

Kirjassaan Tiedekeskustelun avoimuuskoe (2010) uudestisyntynyt professori ja suomalaisen tiedemaailman Don Quijote, Tapio Puolimatka, ruikuttaa tiedekeskusteluun sellaista dialogia, jossa jo moneen kertaan epätosiksi osoitetut väitteen otettaisiin huomioon.

Tuon dominionistisen kiilastrategian Puolimatka on omaksunut amerikkalaiselta uskonnolliselta oikeistolta. Siltä ilmansuunnaltahan monet Puolimatkan kreisiäkin kreisimmät jaaritukset ovat peräisin.

Puolimatka kihisee kiukusta, kun hänen jumalaansa ei oteta mukaan tiedekeskusteluun edes mahdollisuutena; mahdollisena selityksenä reaalimaailman ilmiöihin. Se keskustelu käytiin jo vuosisatoja sitten. Kyllä se Puolimatkankin jumala otetaan huomioon tiedekeskustelussa, jos Puolimatka ja puolimatkalaiset pystyvät tuomaan jotain uutta ja todennettavaa näyttöä jumalansa puolesta. Pelkkä mahdollisuus ei ole riittävä peruste palata tiedekeskustelussa satoja vuosia taaksepäin, jos mahdollisten maailmojen semantiikkaa on ainoa kriteeri.

Eivät kemistitkään puhu enää alkemiasta. Enää flogistonia ei pidetä jonakin aineena jota palaminen ilmiönä edellyttää. Eivätkä ne valoaallotkaan etene eetterissä. Heti kun joku esittää jotain uutta ja todennettavaa koskien flogistonia ja eetteriä, niin kyllä niistä keskustellaan ja vielä ihan avoimesti. Sama pätee tuohon Puolimatkan jumalaan. Pitäisikö tieteen yhteydessä puhua myös puhuvista käärmeistä ja puhuvista aaseista?

Puolimatkan ja ”puolimatkalaisten” pitäisi siis päästä mukaan jokaiseen tiedekeskusteluun esittämään jumalhypoteesejaan. Jumalahypoteesi on osoitettu riittävällä varmuudella epätodeksi, niin suurella varmuudella kuin induktion periaatteen mukaan on mahdollista. Mikään ei edes etäisesti viittaa siihen, että tilanne tulisi muuttumaan.

Kyse ei suinkaan ole teofobiasta niin mielellään kuin Puolimatka sellaista väittääkin. Kyse on vain jumalhypoteesin epätotuudesta. Mahtaa olla kovaa kun niin uudestisyntyneen professorin niin hellimä kristinusko on jo premisseiltään selvästi epätosi. Sitä ei pelasta minkäänlainen dialoginen pluralismi.

Katsotaan kuinka pitkälle Puolimatka vielä pääseekään idiotismissaan.

Tapio Puolimatkan sattuma-käsitteen kritiikki

Pari päivää sitten kritisoin Puolimatkaa ja ihan aiheesta. Puolimatkalle kun sattuma, satunnaisuus ja satunnaisilmiöt ovat jotenkin implisiitisti jumalhypoteesin vastaisia. Ja ovathan ne, kun asian muotoilee Puolimatkan tavalla. Seuraavassa vähän siitä, miten minä käsitän sattuman ja satunnaisuuden.

Yleistä

Sattuma ja satunnaisuus ovat niin kiinteästi toisiinsa liittyviä käsitteitä, että niitä usein käytetään (perusteettomasti) synonyymeinä. Yleisesti käytetty teesi on:

     Jos jokin on satunnaista, se tapahtuu sattumalta.

Toisaalta tiedemiehetkin syyllistyvät käsitteiden epäselvään käyttöön: Käsitteitä käytetään kuvaamaan fysikaalisia tiloja, joista seuraa jotakin tietyillä todennäköisyyksillä (Futuyma; 2005).

    Käsitteiden käyttö synonyymeinä on kuitenkin filosofian näkökulmasta katsottuna väärin. Esimerkiksi jos ilmiö on aidosti satunainen, mutta sitä ei voida selittää satunnaisuutta käsittelevän teorian (teorioiden) puitteissa, ilmiö mielletään intuitiivisesti sattumaksi. Tässä tapauksessa aliarvioidaan todennäköisyyksiin perustuva satunnaisuus. Virheellisin yleistys on, että kaikki sattumat ovat satunnaisia (Eagle 2013). Tästä seuraa esimerkiksi se, että jos otospopulaation on sattumalta valittu (ei siis satunnaisotannalla), niin tulosten selitysarvo eroaa satunnaisuuteen perustavasta otospopulaatiosta. Satunnaisotanta ei mitenkään edellytä sattumaa.

Sattuma

Syystä taikka toisesta, filosofinen analyysi on keskittynyt enemmän sattumaan kuin satunnaisuuteen. Tätä tendenssiä kuvastaa em. yleistykset.

    Carnap (1945) erotti kaksi todennäköisyyden piirrettä pitäen molempina tärkeinä. Hänen p₁ on episteeminen. Nykyään käytetään ilmaisua evidential probability. p₁ on myös uskomuksen aste.

    p₂ puolestaan on ei-episteeminen kuvastaen objektiivista todennäköisyyttä.

    Filosofit ovat siis käyttäneet paljon resursseja sen selvittämiseen, mitä sattuma todella tarkoittaa. Eräs yritys on frekventistinen selitysmalli (esim. von Mises 1957). Myös Carnapin oma tulkinta p₂:sta oli frekventistinen. Myös Popperin (1959) propensiteettitulkintaa on tutkittu paljon. Sattuman oikeasta tulkinnasta ei yrityksistä huolimatta ole päästy yksimielisyyteen. Konsensus ei siis määrittele sattumaa. Sattuman rajoitusten suhteen on päästy paljon suurempaan yksimielisyyteen (Eagle 2013).

    Sattuma ei ole tekninen termi vaan konsepti, jota voidaan soveltaa arkipäiväisiin tilanteisiin. Kielialueiden kesken sattumalla on suuriakin variaatioita  (käytännöt).

    Todennäköisyyden filosofissa tutkimuksessa on yleisesti hyväksytty kaksi todennäköisyyden rajoitetta:

1)      Sattuman matemaattisen mallin tulee sopia johonkin standardimalliin; esimerkiksi Kolmogorovin aksiomatisointiin.

2)      Sattuman tulee olla objektiivinen ja riippumaton ihmisen mielestä.

On myös esitetty lukuisa joukko muita rajoitteita, mutta nämä kaksi ovat tärkeimpiä. Esimerkiksi seuraavat rajoitteet on esitetty:

     Sattuman tulisi säädellä rationaalista ajattelua. Tästä kirjoitti Lewis (1980 &1994). Lewisin periaate on seuraava:

    C(p|^⌜Ch(p) = x^⌝ ∧ E) = x;

Tämä ilmaisee järjellisen funktion, jolla on evidenssi. Lewisin kaava ilmaisee myös ehdollisen todennäköisyyden.

    Myöhemmin (2004) Lewis formuloi asian seuraavasti:

    C(p|^⌜Ch(p|E) = x^⌝ ∧ E) = x.

Tämä on Lewisin ei-reduktionistinen kaava ja se ilmaisee itsenäisiä todellisuuden piirteitä, jotka ovat johdettavissa Lewisin ensimmäisestä kaavasta (periaatteesta):

Lähteet

Carnap, Rudolf, 1945, ‘The Two Concepts of Probability’, Philosophy and Phenomenological Research, 5: 513–32.

Eagle, Antony, "Chance versus Randomness", The Stanford Encyclopedia of Philosophy (Spring 2013 Edition), Edward N. Zalta (ed.), URL = <http://plato.stanford.edu/archives/spr2013/entries/chance-randomness/>.

Futuyma, Douglas J., 2005, Evolution. Cumberland, MA: Sinauer.

Lewis, David. 1980, ‘A Subjectivist's Guide to Objective Chance’, in his Philosophical Papers, volume 2, Oxford: Oxford University Press, 1986, pp. 83–132.

      1994, ‘Humean Supervenience Debugged’, Mind, 103: 473–90.

von Mises, Richard, 1957, Probability, Statistics and Truth. New York: Dover.

Popper, Karl, 1959, ‘A Propensity Interpretation of Probability’, British Journal for the Philosophy of Science, 10: 25–42.

Jumalhypoteesin tieteellisestä testaamisesta

Väitetään, että teistisiä argumentteja ei voi testata; esimerkiksi hypoteesi jumalasta ei olisi testattavissa.  Neljän hevosmiehen (Hitchens, Dawkins, Dennett ja Harris) sekä esimerkiksi Victor Stengerin mukaan Jumalasta esitettyjä attribuutteja voidaan testata empiirisesti.

Voidaan tehdä kontrolloituja kokeita, jolloin jumalan olemassaolo tulisi esille ilmiöinä, joita ei voi selittää muuten kuin yliluonnollisesti. Tieteen tulisi tässä tapauksessa ottaa jumalahypoteesi vakavasti: lisätutkimukset olisivat tarpeellisia; muussa tapauksessa ratkaisu olisi ns. aukkojen jumala.

Muutamia kokeita onkin suoritettu esimerkiksi rukoilun tehosta [1] ja kuolemarajakokemuksista [2]. Nämä kokeelliset tutkimukset eivät tukeneet hypoteesia Jumalan olemassaolosta. Stengerin mukaan koejärjestely koskisi kaikkia mahdollisia kuviteltavissa olevia jumalia.

Stenger esittää, että jumalan olemassaoloa voidaan testata. Jos jumala on olemassa, niin tämän tulisi ilmetä maailmankaikkeudessa todennettavasti. Mikä tällainen ilmiö olisi, sitä ei Stenger tarkemmin määrittele. Epäselväksi jää millainen todistusaineisto saisi Stengerin vakuuttuneeksi jumalan olemassaolosta. Sama pätee myös Neljään hevosmieheen.

Jos Jumala on kaiken luoja, niin näin älykkäästä suunnittelusta olisi löydyttävä empiiristä evidenssiä. Älykkäästä suunnittelusta ja suunnittelusta ei ole löytynyt riittävän todistusvoiman omaavaa evidenssiä. [3]

Stenger sanoo: “The Intelligent Design movement failed in its effort to prove that the complexity found in some biological systems is irreducible and cannot be explained within Darwinian evolution. Life on Earth looks just as it should look if it arose by natural selection. “

Stengerin mukaan myös Jumalaa koskeva moraalinen hypoteesi olisi testattavissa. Tässä tapauksessa uskovien tulisi erottua ei-uskovasta väestöstä tilastollisesti merkittävällä tavalla virherajan puitteissa. Stengerin mukaan yliluonnollista vaikuttajaa koskien ihmisen käyttäytymistä ei ole pystytty todentamaan. [4]

Jos Jumala ilmoittaisi totuuksia ihmiskunnalle, näiden totuuksien tulisi olla testattavissa. Vuosituhansien kuluessa ihmiset ovat kertoneet mystisistä jumalkokemuksistaan, mutta mitään tieteen kriteerit täyttävää todistusaineistoa ei ole siitä, että ihmiset olisivat kommunikoineet yliluonnollisten henkiolentojen kanssa.

Myös ihmeet olisivat testattavissa. Esimerkiksi universumin syntyä voidaan pitää ihmeenä. Mikään havaintoihin perustuva hypoteesi ei ole ollut verifioitavissa koskien yliluonnollisen luojajumalan osuutta universumin syntyyn. On olemassa selitysmalleja, jotka toimivat riittävän hyvin ilman ylimääräistä oletusta jumalasta.

Teistien väite universumin hienosäädöstä ihmistä varten olisi myös testattavissa. Toistaiseksi tehdyissä kokeissa ei ole ilmennyt mitään, mikä osoittaisi em. hienosäätöä. Stengerin mukaan: “The universe is not fine-tuned for us. We are fine-tuned to the universe.”

Lähteet

Stenger, V. 2012. The God Hypothesis. New Scientist. 17 March 2012.

[1] Pari sairaalaolosuhteissa tehtyä tutkimusta löytyy aiheesta googlaamalla. Edes korrelaatiota ei pystytty esittämään. Toisessa tutkimuksessa ne, joiden puolesta rukoiltiin, toipuivat selvästi hitaammin kuin verrokkiryhmä, jonka puolesta ei rukoiltu. Molemmilla ryhmillä oli sama lääkitys.

[2] NDE-kokemukset on selitettävissä ihan aivojen fysiologian mukaan. Mitään yliluonnollista ei tapahdu.

[3] Maailmankaikkeus ei riittävän täydellinen, jotta sitä voisi pitää suunniteltuna. Maailmassa on niin paljon satunnaisuutta, epätarkkuutta ja epämääräisyyttä, että maailmankaikkeus ei ole älykkään suunnittelijan aikaansaannos.

[4] Sosiologian, psykologian ja sosiaalipsykologian alalta ei minun tiedossani ole tutkimusta, joka osoittaisi uskovien olevan moraaliltaan jolloin tavoin ylevämpiä kuin vertailuryhmien. Päinvastaisesta taas on viitteitä.

Tapio Puolimatkan iso mörkö: Naturalismi selittää oikein hyvin tietoisuuden

Löysinpä sitenkin sen Tapio Puolimatkan kirjan Tiedekeskustelun avoimuuskoe vuodelta 2010. Samassa laatikossa olivat myös aiheeseen liittyvät muistiinpanot. Pikaisen selaamisen perusteella kirjan oli varsinainen huumoripläjäys; voin sen toki lukea hätääntyneen miehen epätoivoisena denialistisena vuodatuksena. Kyllä se kai vähän kyrsii, kun koko aikuisikä meni selvästi epätosien asioiden puolustamiseen. Päälle Puolimatka saa vielä lähes päivittäisen aasinlakin.

Jos kirjan joka sivulta poimisi yhden epätoden väitteen ja osoittaisi sen ihan humpuukiksi, projektiin meni melkein 1½ vuotta, sillä kirjassa on 524 tekstisivua ja kirjallisuusluettelo sekä henkilöhakemisto siihen päälle.

Otetaan nyt vain yksi esimerkki. Sivulta 453 alkaa luku, jonka otsikko on: 6.2. Naturalismi ei selitä tietoisuutta. Naturalismista onkin tullut vuosikymmenten mittaan Puolimatkalle melkoinen mörkö. Naturalismi selittää ilmiöitä oikein hyvin tietoisuuden, mutta siinä menee sitten romukoppaan Puolimatkan niin hellimä kristinusko ainakin sen fundalistisimmassa muodossa. Täten Puolimatkalle on lähes välttämätöntä käyttää defensiivistä denialismia, jotta edes uskon rippeet säilyisivät.

Mutta sitten asiaan…

Puolimatka: …koska naturalismin on vaikea yleensä selittää tietoisuutta, joka on laadullisesti täysin erilainen todellisuuden ulottuvuus kuin fysikaalisten hiukkasten vuorovaikutus.

Tapiolta aika avuton yritys. Asiassa ei ole mitään kummallista, jonka Puolimatka kyllä itsekin ymmärtää. Tuskinpa hän muuten olisi käyttänyt sanaa yleensä.

Tietoisuus, tässä tapauksessa ihmisen tietoisuus, on tietyllä tapaa järjestyneiden hiukkasten toimintatapa. Toimintatapa noudattaa tiukasti luonnonlakeja ja aitoja satunnaisilmiöitä. Tämä voidaan todentaa empiirisesti. Mitään materian ulkopuolista ”tietoisuutta” ei ole havaittu, eikä ole viitteitä siitä, että tilanne tulisi muuttumaan. Jos tietoisuuden nyt jonkin kvalitatiiviseen määreen haluaa antaa, niin kyllä sekin redusoituu lopulta materialismiin plus naturalismiin.

Puolimatka: Kukaan ei ole tähän mennessä onnistunut selittämään, miten tietoisuuden tilojen on mahdollista riippua aivojen tiloista.

Joko Puolimatka on tietämätön, teeskentelee tietämätöntä tai valehtelee tarkoituksellisesti. Eipä Puolimatkalta voi paljon muuta odottaakaan. Kas tässä: Niissä kontrolloiduissa kokeissa tietyin variaabelein ja tietyin parametrein on onnistuttu tuottamaan ihmisille tiettyjä tietoisuuden tiloja. Asiassa ei ole mitään sen kummallisempaa kuin hallusinogeenien, esim. LSD:n tai tiettyjen sienien, käyttö. Menköön nyt myös pilvenpoltto ja kaljanjuonti. Muuttujia ja parametreja on vain niin paljon, että niitä kaikkia tuskin koskaan pystytään mallintamaan, ei ainakaan nykymenetelmin. Pitkälle on kyllä päästy. Asia on niin mielenkiintoinen, että tutkimuksia on syytä jatkaa.

Puolimatka: Miten miljoonien ei-tajuisten hermosolujen kokoelma tuottaa subjektiivisen tietoisuuden?

Kuinka helkkarin tyhmänä Puolimatka pitää lukijoitaan? Asia menee näin: tietyllä tapaa järjestäytyneet hermosolut (lisättynä isolla joukolla muita soluja) tuottavat tietoisuuden tiloja aivan naturalististen mekanismien mukaan. Tapiolle on ilmeisesti mahdotonta käsittää, että myös autenttiset satunnaisilmiöt vaikuttavat asiaan. Satunnaisilmiöitä ei tietenkään Puolimatkan jumalan virittelemässä maailmassa ole, sillä silloin Tapiokin olisi mekaaninen robotti. Satunnaisilmiöitä nykytieteen mukaan kuitenkin on.

Edelleen, kahden ihmisen aivot eivät ole identtisiä, ei edes identtisten kaksosten. Täten subjektiiviset tietoisuuden tilat ovat seurasta erilaisista aivojen rakenteesta. Vaikka aivot olisivatkin identtiset, niin satunnaisilmiöt pitävät huolen subjektiivisuudesta.

Tämä oli niin hauskaa, että palaan asiaan joskus myöhemmin.

Tapio Puolimatkan luomisoppi törmää argumentaation heikkouteen

Kirjassaan Tiedekeskustelun avoimuuskoe (2010) uudestisyntynyt professori, Tapio Puolimatka, propagoi ”luomisopin” puolesta. Jos haluan olla oikein kiltti, niin kutsun luomisoppia luomisteoriaksi, vaikka ns. luomisteoria ei täytä mitään tieteelliselle teorialle asetettuja kriteereitä.

Puolimatka on samassa veneessä kaikkien luomisopin kannattajien kanssa: heidän argumenttinsa ei kestä kriittistä tarkastelua.

Puolimatka et al. tekevät aluksi oletuksen: Jumala on olemassa. Tämä oletus saa väitteen muodon: väite ei kuitenkaan ole verifioitavissa eikä falsifioitavissa.  Ontologisia argumentteja eri jumalien puolesta – ja niitä vastaan – on esitetty kaiketi niin kauan kuin jumalista on esitetty olemassaoloväitteitä.

Jos nyt kuitenkin jokin jumala sattuisi olemaan olemassa, niin se olisi vain yksi tuhansista – ellei peräti kymmenistä tuhansista - jumalista. Kristittyjenkin jumalia on olemassa yhtä monta kuin on kristittyjä: tällä hetkellä luku on yli kaksi miljardia. Yhteistä kristittyjen jumalilla on nimi; olkoon se sitten Jumala.

Ns. luojajumaliakin on tuhansia. Nyt sitten olisi vain osoitettava sen lisäksi, että jokin luojajumala on olemassa, tuo luojajumala olisi juuri Puolimatkan jumala. No olen kiltti: kristinuskon Jumala on yhteinen kaikille kristityille, vaikka tulkintoja tuosta Jumalasta on siis yli kaksi miljardia.

Tuhansien jumalten joukosta olisi melkoinen sattuma, että juuri Jumala olisi tuo kaivattu luojajumala. Se että kaksi miljardia ihmistä uskoo (vai uskooko?) Jumalan olevan tuo luojajumala, ei todista luomisesta mitään; se ei edes todista Jumalan olemassaolosta. Lukumäärä ei ole todiste väitteen totuudesta. Eksistenssi ei puolestaan ole olion ominaisuus.

Ym. kirjassaan Puolimatka perustelee argumenttia Jumalan olemassaolosta subjektiivisilla jumalkokemuksilla. Melkoinen kömmähdys niin oppineelta mieheltä kuin Puolimatka! Subjektiiviset kokemukset eivät ole todiste väitteen totuuden puolesta, vaikka väite sinällään saattaisi olla tosi. Kuten Puolimatkakin ymmärtää, subjektiiviset jumalkokemukset eivät ole intersubjektiivisia.  Hinduilla on samanlaisia kokemuksia omasta luojajumalastaan kuin Puolimatkalla. Ei ole mitään menetelmää verifioida mikä – jos mikään – luojajumalista on luojajumala. Mahdollisesti kaikki luojajumalat ovat luojajumalia tai sitten ei mikään. Väliin mahtuu melkoinen määrä variaatioita.

Puolimatka peräytyy kristityille tyypilliseen strategiaan: Jumala on juuri tuo luojajumala, koska Raamattu sanoo niin. Raamattu taas on Jumalan puhetta, koska Jumala sanoo niin. Siihenhän siten Puolimatka ja kumppanit jäävät kiertämään kehää kehäpäätelmänsä kanssa. Mikään ulkopuolinen tekijä ei edes loogisesti voi tukea tuota em. väitettä.

Kuinka monta kertaa Puolimatka onkaan väittänyt muiden kuin itsensä syyllistyvän kehäpäättelyyn? Tapio kun itse ei ole vielä päässyt pois (leikki)kehästään.

Lisäksi Puolimatkan harhautusstrategia on loppuun kaluttu: hän sekoittaa estoitta Big Bangin, kosmisen evoluution, abiogeneesin ja biologisen evoluution. Tietämättömille ”puolimatkalaisille” sellainen höperyys on kaiketi oikein viisaan miehen puhetta, mutta kun asiaa miettii edes hiukan, niin Puolimatkankin argumentit kumisevat tyhjyyttään, eikä sen huomioimiseen tarvita minkäänlaista oppineisuutta.

Kirjassaan noin sivun 400+ paikkaille (tämän estimaatin tein muistinvaraisesti, koska juuri tässä ja nyt ei ole tuota kirjaa saatavilla ja muistiinpanonikin ovat ties missä) Puolimatka viittaa suureen idoliinsa Alvin Plantingaan. Plantingaan ja muihin fundamentalisteihin Puolimatka tutustui sellaisessa paikassa kuin Notre Dame University; South Bend, Indiana, USA 1990-luvun puolivälin paikkeilla.

Tuossa kyseissä kohdassa Plantinga sanoo, että kristityillä luomisopin kannattajilla ei ole aavistuskaan kuinka Jumala teki temppunsa. Tämän Puolimatka tietenkin ohittaa mahdollisimman nopeasti. Se onkin jo kovin nolo peräytyminen.

Puolimatkan niin halveksimilla naturalisteilla/materialisteilla on hyvä käsitys tapahtumien kulusta. Moni asia onkin jo todennettu. Paljon tutkimusta tarvitaan ja yhä parempi näkemys asioiden kulusta on lähes jokapäiväistä, vaikka ”kaiken teoriaa” ei koskaan pystyttäisi formuloimaan.

Puolimatkalla ja kumppaneille jää käteen vain: koska Jumala…koska Raamattu… Siinä kaikki, eikä parempaa ole odotettavissa.

Uskonnottomien luokittelusta

Kaikkien uskonnottomien luokittelu ateismin kategorian alle ei ole välttämättä perusteltua. Uskonnottomalla ei välttämättä ole kantaa jumalkysymykseen. 

Ateismi voidaan kuitenkin luokitella alaluokkiin, vaikka luokkien rajat eivät ole selväpiirteisiä. Gragun et al. (2012) ovat kuitenkin yrittäneet erotella alalajeja, vaikka ateistit eivät itsekään mielellään harrasta ko. luokittelua. 

Uusateistien luokittelu on osittain päällekkäisiä. Henkilö saattaa kuulua useampaan luokkaan; tai sitten hän ei identifioi itseään yhteenkään luokkaan kuuluvaksi.

Identiteetin luokittelussa esiin tulleet luokat ovat: agnostikko, humanisti, vapaa-ajattelija (freethinker), skeptikko, sekularisti jne.

Luokkien väliset suhteet ovat resiprookkisia, joten ei ole outoa, että uusateisti identifioi itsensä useampaan luokkaan kuuluvaksi (Kettell 2013, 63).

Daniel Dennett (2003) on lanseerannut luokan ”Brights”, joka voidaan suomentaa esimerkiksi fiksuksi tai välkyksi. Laajempaa kannatusta välkkyjen kategoria ei ole kuitenkaan saanut. (poikkeuksena Richard Dawkins)

Yhteinen piirre uusateistiksi itsensä identifioiville (riippumatta alaluokasta) on naturalistinen maailmankatsomus. Järkeä ja järjen käyttöä pidetään hyveenä. Tiedettä pidetään parhaana mahdollisena tapana ymmärtää todellisuutta. (Kettell 2013, 63)

Uskonto nähdään propositionaalisena, jonka todellisuutta koskevat väitteet (ja niiden totuusarvo) eivät kestä kriittistä tarkastelua saatavilla olevan parhaan mahdollisen todistusaineiston valossa. Tästä johtuen uusateistit pitävät uskontoja ontologisesti ja epistemologisesti epätosina ja moraalisesti haitallisina.

Koska uskonnolliset uskomukset ja doktriinit perustuvat subjektiivisiin kokemuksiin ja jumalallisiin ilmoituksiin (eivätkä tieteelliseen todistusaineistoon), uskonnot eivät ole pelkästään vääriä vaan myös irrationaalisia. 

Kettell (2013, 63) kuvailee uskontoja patologisiksi ja ainutlaatuisen vaarallisiksi. Uskonnot jakavat ihmisiä ryhmiin ja tämä johtaa ennakkoluuloihin ja syrjintään. Pahimmillaan uskonnot motivoivat väkivaltaan.

Dawkins (2004, 158) selvittää, kuinka uskonto ei pelkästään motivoi väkivaltaan varsinkin silloin ”me” ja ”ne toiset” voidaan selvästi identifioida. Dawkinsin mukaan ei ole liioiteltua sanoa uskonnon olleen historian tulenarin aihe.

Uskonnot ovat uusateistien mukaan nauttineet etuoikeutetusta asemasta aivan liian kauan. Uskonnot ovat saaneet erityiskohtelua, mitä tulee niiden esittämiin väitteisiin. Uskontoja ei ole historiallisesti kritisoitu kuten poliittisia ideologioita, kirjallisuutta tai muita taiteita. (Kettell 2013, 63-64)

Uusateistien kritiikki ei kohdistu pelkästään uskonnollisiin ääri-ilmiöihin vaan myös maltilliseen uskonnollisuuteen, koska tämän katsotaan oikeuttavan ääri-ilmiöiden olemassaolon. Greta Christina (2012) kirjoittaa: ”…moderate and progressive  religion still encourages the basic idea of faith; the idea that it is acceptable, and even virtuous, to believe things you have no good reason to think are true.”

Uusateistit ottavat myös kantaa teistien esittämiin väitteisiin uskontojen moraalisuudesta. Uusateistit sanovat, että uskonto ei ole tarpeellinen moraalisen käyttäytymisen edellytys. Itse asiassa uskonto on usein epämoraalista (moraalitonta), koska uskonnoilla on negatiivinen vaikutus yhteisölliseen ja yksilölliseen vastuuseen koskien jonkin teon seurauksia. Uusateistit suosivatkin naturalistisia selityksiä moraaliselle käyttäytymiselle (esimerkiksi altruismi ja yhteistyö). Uusateistit painottavat ihmiselämän eettisiä ulottuvuuksia ilman uskontoa/uskontoja. Ihmisen olemassaolo on arvokasta ilman oletusta jostain todentamattomasta kuoleman jälkeisestä elämästä. (Kettell 2013, 64)

LÄHTEET

Christina, G. 2012. Why are you Atheist so Angry? 99 Things that Piss off the Godless: Greta Christina/Dirty Heathen Publishing.

Dawkins, R. 2004. A Devil’s Chaplain: Reflections on Hope, Lies, Science and Love. New York: First Mariner.

Dennett, D. 2003. The Bright stuff. The New York Times, 12 July 2003.

Gragun, R.T., Kosmin, B., Keysar, A., Hammer, J.H., and Nielsen, M. 2012. On the receiving end: discrimination towards the non-religious in the United States. Journal of Contemporary Religion, 27(1): 105-127.

Kettell, S. 2013. Faithless: The politics of new atheism. Secularism & Nonreligion, 2: 61-78.

Anselmin ontologisen argumentin yhdeksän kriittistä kohtaa

1.

Anselmin ontologisen argumentin rakenne on pääpiirteissään seuraava sellaisena kuin se johdetaan Anselmin Proslogion II:sta (katso Charlesworth 1965).

(1)   Ihmisellä voi olla ajatus olennosta, jota suurempaa ei voi ajatella.

(2)   Oletetaan, että tämä olento on olemassa ainoastaan ajatuksena ihmisen mielessä.

(3)   Olemassaolo todellisuudessa on suurempaa kuin olemassaolo ainoastaan mielessä.

(4)   Voidaan siis ajatella olentoa joka on suurempi kuin olento jota suurempaa ei voi ajatella: olentoa, joka on olemassa myös todellisuudessa.

(5)   Ei voi olla olentoa joka on suurempi kuin olento, jota suurempaa ihminen ei voi ajatella.

(6)   Siksi olennon, jota suurempaa ei voida ajatella, täytyy olla olemassa myös todellisuudessa.

Tämä oli siis ontologisen argumentin klassinen muoto. Argumentista on esitetty vuosisatojen kuluessa lukusia variaatioita, mutta tämä kirjoitus käsittelee ontologisen argumentin klassista muotoa ja Peter Millicanin esittämää kritiikkiä argumentti kohtaa.

2.

Peter Millican identifioi artikkelissaan (2004) yhdeksän seikkaa, joihin kriittisen lukijan tulisi kiinnittää huomiota:

(1)   Uusplatonistinen ennakko-oletus (presupposition)

Anselm joutuu tekemään (uus)platonisen ennakko-oletuksen olion suuruudesta sekä suhteellisesta suuruudesta. Taustalla on ajatus olemisen asteista (degrees of existence) sekä metafyysisestä täydellisyydestä.

(2)   Sekaannus mentaalisessa entiteetissä.

Kun Anselmin todistuksessa siirrytään kohdasta (1) kohtaan (2), Anselm käsittelee entiteettiä ymmärryksessä, mutta kohdasta (2) eteenpäin niin, että entiteetti olisi olemassa itsessään. Anselmin argumentin kohdan (1) entiteetti ei ilmeisesti ole entiteetti, jolla olisi ominaisuuksia, eikä sitä siten voi verrata muihin entiteetteihin.

(3)   Intentionaalisen objektin virhe

Vaikka huomioitaisiin mentaalisten olioiden aito olemassaolo mielessä, niin joudutaan tilanteeseen, jossa kohdan (1) esitetty eksistentiaalinen propositio edellyttää suurempaa olemassaoloa kuin kohdassa. [1]

(4)   Vertailun vaikeus

Mielessä olevan olion ja reaalimaailmassa aktuaalisen olion vertaileminen mielekkäällä tavalla on ongelmallista. Anselmin argumentin kohta (3) riippuu paljolti vertailtavuudesta.

(5)   Uniikki referenssin ongelma

Anselm näyttää ajattelevan, että ’jota suurempaa…’ ja ’tämä …’ olisivat sama olio. Tässä tulee kielien ero esiin. Tämä Millicanin esittämä ongelma on konkreettisempi englanninkielessä. Asiaa voi tarkastella siirtymässä kohdasta (2) kohtaan (4). Millicanin mielestä siirtymä on ”laiton”, ellei määritelty, että vain yksi referenssi olio, johon viitataan.[2]

(6)   Kantilainen dogmi (eksistenssi ei ole predikaatti)

 Ei ole perusteltua pitää eksistenssiä olion ominaisuutena. Täten Jumalan olemassaolo ei ole perusta esimerkiksi Jumalan ”suuruudelle”. Täten Anselmin kohta (3) on epäkoherentti ja kohta (4) väärä. [3]

(7)   Erillisten alojen prinsiippi

Immauel Kant (1781, 56) ilmaisi ajatuksen, että reaalimaailmaan kuuluvat oliot kuuluvat reaalimaailmaan riippumatta siitä, mitä ideoita tai konsepteja niistä on. Jos eksistenssinkin suhteen noudetaan tätä prinsiippi, ei voi olla varma kumpaan alaan eksistenssi kuuluu. Ongelmallista on, että eksistenssi selitettäisiin toisessa alassa, kun se kuuluisikin toiseen alaan.

(8)   Tuomas Akvinolaisen vasta-argumentti

Tuomaksen argumentti tämänkin asian tiimoilta on sen verran laaja, että se vaatisi laajemman selvityksen. Lyhyesti sanottu, esimerkiksi ”suuruus” ei ollut Tuomakselle niin ”suurta” kuin Anselmille. Tuomas hyväksyi myös ajatuksen siitä, että ”suuruus” saattaa ilmetä vain mielessä.

(9)   Gaunilon reduktiot

Paralleelit parodiset argumentit (kuten Gaunilon argumentti täydellisestä saaresta) osoitti, että Jumalaa koskevat argumentit eivät ole – eikä niiden tulisi olla – kritiikin ja tutkimuksen ulkopuolella.

Lähteet

Anselm, St. 1965. Proslogion. Teoksessa M. Charlesworth (ed.) St. Anselm’s Proslogion. Oxford: Oxford University Press.

Barnes, J. 1972. The Ontological Argument. London: McMillan.

Kant, Immanuel.1781/1933. Critique of Pure Reason. London:McMillan.

Millican, P. 2004. The One Fatal Law in Anselms Argument. Mind, Vol. 113, July 2004.

Parsons, T. 1980. Nonexistent Objects. New Haven, CT: Yale University Press.

Prior, A.N. 1976. On Some Proofs of the Existence of God. Papers in Logic and Ethics. London Duckworth: 58-63.

Russell, B. 1905. On Denoting. Mind, Vol. 14: 479-93.

Viitteet

[1] Yksi muoto tästä virheestä on: ”ajattelen X:ää” vs. ”X on jotakin jota ajattelen”. Terence Parson (1980, 215) kuvailee tätä laittomaksi siirtymäksi  de dicto:sta de re:hen.

A.N. Prior (1976, 60-63) pitää tätä Anselmin argumentissa pahimpana virheenä

[2] Jonathan Barnes (1972, 13,80) pitää tätä singulariteetin puutetta vakavana ongelmana Anselmin argumentissa. Bertrand Russell (1905, 54) kiistää teoriassaan deskriptiosta Anselmin argumentin pätevyyden. 

[3] Immanuel Kantin jälkeen filosofit toistivat dogmia: oleminen ei ole predikaatti.

Tapio Puolimatkan teokraattinen fasismi

Taas kerran uudestisyntynyt professori Tapio Puolimatka on julkaissut vanhaa kaavaa toistavan nillityksen Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla.

Puolimatkaa vituttaa niin vietävästi se, että hän on saanut kyseenalaisen kunnian vastaanottaa sekä Huuhaa- että Kunniarotta-palkinnot. Jonkin verran Puolimatka antaa siimaa Skepsiksen Huuhaa-palkinnolle, mutta Setan myöntämä Kunniarotan arvonimi saa Puolimatkan kiehumaan kiukusta.

Aina Puolimatka se vain jaksaa vaatia avointa keskustelua milloin mistäkin aiheesta; yleensä hänen omien kirjoitustensa aiheista, mutta heppu ei koskaan itse osallistu keskusteluun. Lakeijat hoitavat itsensä nolaamisen, koska Puolimatka on itse niin herkkähipiäinen, ettei itse enää kehtaa asettaa itseään naurunalaiseksi pelleksi.

Puolimatkan niin halveksima Seta ei ole koskaan rajoittanut Puolimatkan sanomisia millään tavalla: Tapio on saanut sanoa sanottavansa aivan vapaasti. Se että Puolimatkan sanomiset ovat pähkähulluja ja tyypillisesti selvästi epätosia, ei ole Setan ongelma vaan yksinomaan Puolimatkan. Tapiota nähtävästi kiukuttaa se, ettei hänen sanomisiaan pidetä tosina. Miksi edes pitäisi? Kun jutut ovat seinähullun epätosia horinoita, niin ne voi jättää huomioitta. Vapaus olla sanomatta yhtään mitään on sekin sananvapautta.

Toisaalta, kun seinähullut epätodet väitteet asetetaan kriittisen tarkastelun jälkeen naurunalaiseksi, pilkan ja inhon kohteeksi, sekin on sananvapautta. Lisäksi se on myös Puolimatkan kaipaamaa avointa keskustelua. Puolimatkalla on aivan sama mahdollisuus toimia samoin vastapuolensa suhteen, mutta faktaperustein Puolimatka ei siihen pysty. Täten Tapion on pakko projisoida omat heikkoutensa vastapuolen heikkouksiksi.

Tuo edellä mainittu strategia on kovin säälittävää touhua niinkin oppineelta mieheltä kuin Puolimatka. Vielä säälittävämmäksi viimeisimmän Puolimatkan kirjoituksen tekee vanha stalinisti-kortin pelaaminen. Se argumentti on jo niin nähty ja heikoksi havaittu. Puolimatka yrittää siten vain peittää oman teokraattiseen fasismiin tähtäävän politikointinsa.

Puolimatkan henkilöhistoriasta löytyy jos jonkinlaista teokraattista fasismia kannattavaa kuppikuntaa. Niitä on käsitelty tässäkin blogissa jo toista vuotta. Teokraattisen fasismin periaate on aina sama: aiheesta saa puhua vaikka kuinka paljon, kunhan on samaa mieltä kuin Puolimatka ja hänen kuviteltu taivaallinen tyranninsa.

Koska Puolimatkalla on taivaallinen isähahmo, Puolimatka ei ole koskaan kasvanut aikuiseksi. Tuo isähahmo tarkkailee jokaista Puolimatkan tekoa ja ajatusta rangaisten ikuisella kidutuksella Puolimatkaa pienestäkin virheestä. Koska Puolimatka on lapsiorjan asemassa suhteessa taivaallisen isähahmoonsa, kenelläkään toisella ihmisellä ei saa olla oikeutta olla vapaa aikuinen. Se on fasismia.

http://tapiopuolimatka.puheenvuoro.uusisuomi.fi/215688-mita-seta-voisi-oppia-skepsikselta

Teologien nokkapokkaa: Haittaako Aito Avioliitto evankelioimista?

Joensuussa Kirkon evankelioimisen päivillä käytiin pienimuotoista nokkapokkaa kahden teologin, Teemu Kakkurin ja Mika Tuovisen, välillä. Asiasta raportoi verkkojulkaisu Seurakuntalainen.

Herätysliiketutkijaksi tituleerattu Teemu Kakkuri esitti teesin, jonka mukaan Kansalähetys hukkaa mahdollisuutensa konservatiivisen maailmankuvansa myötä. Tästä puolestaan Kansanlähetyksen lähetysjohtaja Mika Tuovinen veti herneen nenäänsä.

Kakkuri: Konservatiivinen maailmankuva Aito avioliitto -kampanjoineen on paljon esillä. On kysyttävä, jääkö kutsu Jeesuksen yhteyteen konservatiivisuuden alle?

Kuinka ollakaan, konservatiivinen maailmankuva kiteytyy juuri Aito Avioliitto ry:ssä. Kansanlähetystä lähellä olevan verkkojulkaisun Uusi Tien päätoimittaja Leif Nummela on antanut julkaisussaan paljon palstatilaa Aito Avioliitolle. Kyseisen puulaakin aktivistit ovat myös olleet aktiivisia verkkokirjoittajia mm. Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla.

Kakkuri tekee oikean suuntaisen johtopäätöksen: Aito Avioliitto on tehnyt kristinuskosta niin vastenmielisen, että Aito Avioliiton perusteeton retoriikka on kääntynyt sitä itseään vastaan.

Kakkuri kiinnittää myös huomiota Aito Avioliiton amerikkalaismalliseen poliittisen pyrkyryyteen kysymällä: Tuleeko Kansanlähetyksestä Teekutsuliike?

Kysymys voidaan osoittaa Kansanlähetyksen lisäksi monille vapaiden suuntien järjestöille. Esimerkiksi Patmos Lähetyssäätiö on politisoinut Aito Avioliiton tukemisen mm. tutkimusjohtajansa, Juha Ahvion, toimesta. Ahvion kirjoittelulla on ollut vaikutusta: myös hän on tehnyt kristinuskosta niin vastenmielisen, että Aito Avioliiton tukeminen tuli Patmokselle kalliiksi. Patmoksen Leo Meller joutui masinoimaan taas kerran uuden rahankerjuukampanjan, sillä Patmos tarvitsi 300 000 euroa.

Mutta takaisin Kansanlähetykseen…Mika Tuovinen vastasi Teemu Kakkurille: Tarkoittaako konservatiivinen maailmankuva sitä, että Raamatusta julistetaan myös ihmisestä ikävältä tuntuvaa lakia? Jos tarkoittaa, siitä ei missään tapauksessa voi luopua/…/Evankeliumi on kirkon ja sen järjestöjen ydinasia. Se on Raamatun sanoma alusta loppuun. Mutta Raamattu on alusta loppuun myös lain julistusta. Se kertoo meille, miten meidän tulee elää.

Tuossa vastauksessaan Tuovinen paljastaa implisiitisti sen, miksi kristinusko ei ole millään lailla relevantti elämänohje. Kyseinen uskomusjärjestelmä on Tuovisen haikailemine lakeineen kahden tuhannen vuoden aikana havaittu niin haitalliseksi, että siitä on syytä jo luopuakin.

Kyse on lähinnä siitä, että ihmiset ovat ymmärtäneet, kuinka alistava Raamatun mukainen konservatiivisuus on. Nämä Tuovisen kaltaiset ääriänkyrät eivät salli muillekaan sitä, minkä he kieltävät itseltään. Tästä on muodostunut kristinuskon dogma: polje toisten vapausoikeuksia kaikilla tavoin, koska omat uskomuksesi niin edellyttävät! Yhä harveneva joukko haluaa osallistua kanssaihmisten sortamiseen.

Tuovisen tilannetta ei myöskään paranna se, että jotakuinkin kaikki Raamatussa esitetyt väitteet on osoitettu selvästi epätosiksi. Kakkuri sentään jättää tilaa skeptisismille, mutta eipä Kakkurikaan suoraan sano sitä, että omien kristinuskoa koskevien uskomusten kriittinen tarkastelu osoittaa ko. uskomukset perusteettomiksi ja epätosiksi.

Lopulta koko nokkapokka voidaan tiivistää teurastusteologiseen värväykseen. Tuovinen sanoo: Evankelioivia puheita kuuntelevat vuodesta toiseen samat, jo uskossa olevat ihmiset.

Onneksi Suomessa Tuovisen vihamielinen teurastusteologia on vähenemään päin.

http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/tuovinen-vastaa-kakkurin-kritiikkiin-lain-julistaminen-ei-tarkoita-evankeliumin-piilottamista-%E2%80%92-painvastoin/

Apologiafoorumin teurastusteologiset opintopäivät

Kansanlähetysopistolla Ryttylässä järjestettiin viime viikolla Apologiafoorumi. Apologia on tarkoituksellista valehtelemista kristinuskon puolesta. Valehtelu on välttämätöntä, koska yksikään kristinuskon teesi ei ole todennettavissa.

Kansanlähetysopisto on ns. viidennen herätysliikkeen vaikutuspiirissä oppilaitos, joten ei ole lainkaan yllättävää, että valehtelua opetetaan juuri Ryttylässä. Päivi Räsäsen aviopuoliso, Niilo Räsänen, on Kansanlähetysopiston merkkihenkilö, joten se kertoo jo paljon siitä, kuinka patavanhoillinen puulaaki Kansanlähetysopisto on.

Apologiafoorumin ”tähtiesiintyjä” oli professori Don Carson, joka on oikein hyvin perehtynyt apologeettiseen valehteluun. Jokainen apologia tarkoittaa pähkähullun väitteen pitämistä totena ilman ainuttakaan hyvää perustetta. Silti epätosi väitteitä yritetään puolustaa sanapuurolla.

Carson: Kun olin nuori, silloin ateistitkin olivat ”kristittyjä” ateisteja. Tarkoitan sitä, että Jumala, johon he eivät uskoneet, oli kristinuskon Jumala.

Tuskinpa vain. Ateismi on universaali ilmiö, joka koskee kaikkia jumalia ja uskontoja. Joko Carson valehtelee tarkoituksellisesti tai sitten hänen maailmansa on todella pieni.

Carson: Nykyään kukaan ei tiedä, mikä on se jumala, johon ateistiksi itseään nimittävät eivät usko. Samalla ”Raamatun lukutaidottomuus” on kasvanut huomattavasti.

Tuossa edellä totesin kaikkien jumalien olevan yhtä olemattomia.

Carson: Kaksikymmentä vuotta sitten vielä oli paljon ihmisiä, jotka reagoivat kristinuskoon niin voimakkaasti, että he vihastuivat, kun joku tuli evankelioimaan. Nykyään ihmiset eivät tiedä tarpeeksi ollakseen vihaisia. Jos alan puhua heille Kristuksen jumaluudesta, Jumalan kolminaisuudesta tai kuolleiden ylösnousemuksesta, he kysyvät: ”noinko kristityt todella uskovat?”

Ehkä tuolloin ihmiset vihastuivat siitä, että heitä yritettiin kusettaa. Nykyään ihmiset ovat jo niin valistuneita, että evankelioimiseen voi suhtautua joko hilpeän huvittuneesti tai täysin välinpitämättömästi. Kristittyjen uskoaan koskevat väitteet ovat niin noloja, ettei sellaisiin haluta koskea edes pitkällä tikulla.

Seurakuntalainen kirjoitti: Carsonin mukaan uskoa haastavat vastaväitteet on kohdattava, ja apologetiikalla on tärkeä tehtävä tässä. Professori painotti kuitenkin, että pelkkä puolustautuminen vastaväitteiden singotessa ei riitä. Jos tyydymme vain puolustautumaan, pelaamme peliä skeptikoiden ehdoilla.

Carson: Emme tarvitse ainoastaan vastauksia tiettyihin ongelmiin, vaan vaihtoehtoisen kertomuksen ja maailmankuvan, joka vaikuttaa ja luo.

Raamatun tekstejä ja ylipäänsä kristinuskoa ei voi puolustaa faktoilla, joten on aivan selvää, että Carson ja kumppanit tarvitsevat vaihtoehtoisen kertomuksen; tosin tuo kertomus on teurastusteologinen aavikkobarbaarien kirjoittama satu. Oikeastaan on aika yllyttävää, että vielä vuonna 2016 moni pitää teurastusteologiaa relevanttina. Ihmiset tuntuvat olevan kovin kiintyneitä epätosiin uskomuksiinsa.

Seurakuntalainen: Carsonin mukaan Raamatun suuri kertomus, pelastushistoria, joka alkaa luomisesta ja syntiinlankeemuksesta ja joka huipentuu Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen, on kristittyjen vaihtoehtoinen kertomus, jota on pidettävä esillä pelkkien yksittäisten apologeettisten vastausten lisäksi.

Tuo kaikki sitten sisältää teurastusteologian. Onneksi ihmiset ovat enimmäkseen kiinnostuneita tosiasioista jättäen teurastusteologian marginaaliryhmien puuhasteluksi.

http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/tuo-on-vain-sinun-mielipiteesi/

Patmoksen Markku Vuorinen haluaa oppia puhumaan siansaksaa

Patmoksen pellehermanneista on tällä kertaa ollut Markku Vuorisen vuoro häröillä blogissa, jonka otsikko oli Mihin profetiat ja kielillä puhuminen ovat hävinneet?

Siinä sitä onkin Vuorisella pohdittavaa. Olisiko sittenkin niin, että sekä profetiat ja kielillä puhuminen on todettu niin noloksi ja mielipuoliseksi puuhaksi, ettei kukaan halua tehdä itsestään narria – tai no Markku Vuorinen haluaa.

Vuorinen kirjoitti:

Anttoni-isäntä aloitti usein sanoilla; ”saparat sai ”, Hilja taas sanalla; ”anakonda su ”; Osmo vuorostaan starttasi; ”saidi pakadat saidi.” Olihan siinä vähän toisella kymmenellä olevalla pojalla ihmettelemistä. Useiden naisten ääni muuttui kireäksi ja miesten taas hieman aleni. Näiltä pohjilta ja näillä kokemuksilla lähdin kohden oman elämäni karismaattisten kokemuksien maailmaan.

On siinä ollut lapsella ihmettelemistä. Nuo aikuiset olivat enemmän psykiatrisen hoidon tarpeessa kuin Markku osasi kuvitellakaan.

Sitten seuraa Vuorisen polveilevaa kerrontaan, jonka johtopäätös oli ennalta arvattava: Olin saanut kielilläpuhumisen lahjan, joka jäi pysyväksi. Täten paskanpuhujasta tuli sen lisäksi siansaksan puhuja, mikä on Vuorisen kannalta aivan helkkarin noloa.

Tämän jälkeen Vuorinen jaarittelee siitä, kuinka vähän tuollaisen mongerruksen selittäjiä on. Jutun juoni on: ensin joku puhuu ihan täyttä puuta heinää ja sitten joku toinen tulkkaa jutun selkokielelle. Kyseessä on siis tuplakusetus. Tällaista mielipuolista käytöstä sitten vielä pidetään tavoiteltavana.

Vuorisen loppulauseetkin ovat sitä samaa hulluuden oiretta:

Nöyrin mielin olen rukoillut, että Herra antaisi minulle kielilläpuhumisen selittämisen armolahjan, enkä olisi pahoillani vaikka osaisin profetoidakin. Haluan helluntain takaisin!

Tuollaiset kuuluvat suljetulle osastolle.