sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Valat Raamatun jumalan nimeen ovat typeriä



Ainakin osa uuden hallituksen ministereistä vannoi valan, joka on suunnilleen muotoa:
"Minä N.N. lupaan ja vannon kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän Jumalan edessä, että minä virassani noudatan perustuslakeja ja muita lakeja sekä toimin oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti kansalaisten ja yhteiskunnan parhaaksi."

Mistä jumalasta mahtaa olla kyse? Ko. ministerit pitävät kahta oikean käden sormea Raamatulla, joten kyse oli kaiketi Raamatun jumalasta. Tämä ei tietenkään koske muiden uskontojen edustajia ja uskonnottomia.

Tuntuu suorastaan huvittavalta, että yhden muinaisen kirjan taruolento olisi jotenkin velvoittava toimivaan jollain tietyllä tavalla. Mikään ei edes etäisesti viittaa ko. taruolennon olemassaoloon. Kirja, jonka päähenkilönä tämä taruolento esiintyy, on barbaaristen ihmisten myyttisiä uskomuksia. Kirjalla ei ole vähäisintäkään reaalimaailman relevanssia, joten typerän valan sananmuodosta tulisi luopua. Toki on mahdollista antaa vakuutus kunnian ja omantunnon kautta. Tämä jo velvoittavaa valan antajaa.

Jumalalliseen entiteettiin viittaava vala on yhtä velvoittava kuin vannominen Hökönökön nimeen. Valaa ei voi puolustaa edes perinteellä. Traditioita tulee muuttaa, kun selvästi osoitettu tradition haitallisuus. Traditio voidaan korvata aina uudella traditiolla ja tämän uuden tradition tulee aina olla paremmin aikaansa vastaava.

Arvelen, että vannominen jonkin mielikuvitusolennon nimeen on yhtä tyhjän kanssa. Arvelen, että ministereistä aika harva pitää Raamatun jumalaa reaalisena olentona. Tämä tietenkin johtaa ristiriitaan: jos Raamatun jumalaa ei ole olemassa, niin valakaan ei velvoita toimimaan vastuullisesti. Mikään taivaallinen tyranni ei tule jakamaan tuomioitaan toimipa ministeri miten idioottimaisesti tahansa. Ministerin henkilökohtainen vastuu on ko. valan yhteydessä alentunut.

Pääsääntöisesti juhlallinen vakuutus voi olla muotoa:
"Minä N.N. lupaan ja vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta, että minä virassani noudatan perustuslakeja ja muita lakeja sekä toimin oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti. Virkavelvollisuuteni täytän tunnollisesti ja parhaan kykyni mukaan. Minä en myöskään ilmaise sivullisille sellaista asiaa, jonka olen virassani saanut tietooni ja joka on pidettävä salassa."

Tämä on jo velvoittavaa, koska toiminnan oikeellisuus määrittyy voimassa olevien Suomen lakien mukaan. Ministerillä on pelkästään juridinen edesvastuu, eikä siihen tarvita minkään satuhahmon olemassaoloa.

On typerää, että julkisen vallan yhteydessä vielä vuonna 2015 viitataan jumalolentoihin. Luulisi suomalaisten jo kasvaneen yhteiskuntana sellaiselle tasolle, että taikauskosta voidaan luopua. Julkisen vallan ei tule millään muotoa ottaa kantaa jumaliin tai ylipäänsä uskonnollisiin uskomuksiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti