Seuraavaksi muutamia poimintoja
artikkelista, joka on luettavissa tuolta:
Uskonnollisilla
yhteisöillä on myös omat oikeudenkäyttötapansa, kullakin oma eräänlainen ”sharia-laki”,
käytäntö jonka auktoriteettia perustellaan historiallisilla
tulkinnoilla pyhistä kirjoituksista tai yksinkertaisesti tavoilla ja
perinteellä. Ihmiselle opetetaan lapsesta saakka, että
uskovaiset ovat velvoitettuja noudattamaan jonakin menneenä aikana
muodostuneita tapoja ja uskomuksia. Niiden rikkomisesta joutuu enemmän tai
vähemmän julkisiin henkilökohtaisiin kuulusteluihin.
– Nämä
menettelyt saattavat olla vaikutuksiltaan jopa maallisia oikeuslaitoksia
rankempia, toteaa Aini Linjakumpu.
– Esimerkiksi
Jehovan todistajien oikeuskomiteat ja vanhoillislestadiolaisten hoitokokoukset
(SRK:n termin mukaan ”sielunhoidolliset keskustelut”) menettelyineen
muodostavat huomattavan väkivallan riskin. Yhteisöjen toimintatavat
ovatkin sekä ihmisoikeuksien että perusoikeuksien kannalta
hyvin ongelmallisia, toteaa Aini Linjakumpu.
Hoitokokoukset
saattavat olla yksilön kannalta hyvinkin vaikeita. Suurimmissa hoitokokouksissa
on varsinkin takavuosina ollut paikalla ”kuulustelua” seuraamassa jopa satoja
ihmisiä, ja niissä on saatettu arvioida yksittäisten ihmisten sieluntilaa ja
muita tekemisiä koko tämän joukon edessä varsin nöyryyttävällä ja
pelottavalla tavalla.
Jehovan
todistajilla on oma erityinen karttamisjärjestely, jossa ihminen eristetään
yhteisön jäsenistä joko kokonaisuudessaan tai osittain. Tämä voi merkitä jopa
joutumista eroon lähisukulaisista vuosikymmenien, jopa koko elämän ajaksi.
Oikeuskomiteassa
tai hoitokokouksessa syytetyksi asetetulla yksilöllä ei käytännössä ole mitään
mahdollisuutta pitää itse puoliaan. Yleensä kukaan yhteisön jäsen ei ryhdy
kyselemään syytteiden perusteluja eikä kyseenalaista menettelyn oikeutusta.
Puolustajat ovat vähissä.
Vastenmielistä touhua tuo
uskovien huseeraaminen. Miten näitä uskontojen uhreja voisi parhaiten auttaa?
Aloitetaan vaikka paljastamalla jokaisen uskonnollisen argumentin
valheellisuus. Tämän jälkeen uskovia informoidaan asiasta. Kaiketi tällaista
menettelyä voisi nimittää anti-evankelioimiseksi.
– Tämä
johtuu siitä, että yhteisön jäsenet tietävät kokemuksesta, miten heille
vuorostaan käy, jos he puolustavat syytettyä tai kyseenalaistavat
painostuskokousten käytäntöjä. Heille ja heidän läheisilleen voi käydä yhtä
huonosti, toteaa Linjakumpu. Menettely on sama jota ihmisoikeusrikkomuksiin
syyllistyneet diktaattorit valvontakoneistoineen ovat aina soveltaneet.
Kyse on pelolla johtamisesta.
Hiljaisesti
hyväksymällä jokainen yhteisön jäsen on kuitenkin mukana väkivallassa, joka
yhteisössä kohdistetaan esimerkiksi liikkeestä erotettavaan henkilöön.
Erityisesti
vanhoillislestadiolaisuudessa julkinen anteeksipyytäminen ja anteeksi
antaminen ovat saaneet korostetun aseman. Ongelmia ei selvitetä reilusti ja
avoimesti asiatasolla, vaan niistä tehdään yksilöiden hengellisiä kysymyksiä.
Jos sattuu ilmaisemaan mielipiteensä rauhanyhdistykselle hankittavien tuolien
mallista, ja se sattuu olemaan toinen kuin ”johtavan hennkilön ” mielipide,
tilanteesta ei selviä muuten kuin pyytämällä mielipidettään anteeksi
julkisesti. Pyytämällä anteeksi ihminen voi ”hyvittää tekonsa”, ja
anteeksianto voidaan myös kieltää, eli tätä rituaalia käytetään painostamisen
ja alistamisen välineenä.
Kuinka kauan tilanteen annetaan
jatkua nykyisen kaltaisena? Asiaan on puututtava välittömästi. Uskoville ei
tule suoda minkäänlaisia erivapauksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti