Uskonnollista väkivaltaa ei tule suvaita

Lapin yliopiston politiikkatieteiden lehtori, dosentti Aini Linjakumpu on julkaissut tutkimuksen Uskonnon varjot, jossa Linjakumpu tarkastelee uskonnollista väkivaltaa Suomessa.

Tutkimuksesta sanotaan seuraavaa:

Uusi tutkimus purkaa auki hengellisen väkivallan kuvaa sekä kirkon sisältä, vanhoillislestadiolaisten piiristä, että kirkon ulkopuolelta  Jehovan todistajien kokemuksista. Linjakummun mukaan samoja piirteitä voidaan tunnistaa myös lukuisista muista uskonnollisista liikkeistä.

Ajankohtaiseen aineistoon perustuva tutkimus osoittaa, että uskonnollisten yhteisöjen piirissä harjoitettu väkivalta on Suomessa merkittävä ongelma, johon ei kuitenkaan osata puuttua – eikä siihen myöskään ole haluttu puuttua.

Kuitenkin kyseessä on väkivalta, joka koskettaa suoraan ja välillisesti useita tuhansia suomalaisia, sekä kirkon piirissä, erityisesti sen herätysliikkeissä, että kirkon ulkopuolisissa yhteisöissä. Uskonnollinen yhteisö on samanaikaisesti turva ja uhka sen jäsenelle.

Esitän hypoteesin: mitä fundamentalistisempi uskonnollinen yhteisö, sitä todennäköisempää uskonnollinen väkivalta on. 

Miksi haittoihin ei ole puututtu aiemmin? Mikä uskonnoissa on sellaista, että se tekee uskonnosta immuunin kriittiselle tarkastelulle? Väkivalta on väkivaltaa, vaikka uhri ei mielläkään kokemaansa väkivallaksi. Juuri tästä saattaa olla kysymys uskonnollisen väkivallan yhteydessä. Miten pieni lapsi, jonka kognitiiviset prosessit eivät vielä ole kehittyneet riittävästi, voi kertoa viranomaisille kokemastaan uskonnollisesta väkivallasta?

Riski joutua hengellisen väkivallan ja painostamisen uhriksi on olemassa erityisesti tietyntyyppisissä yhteisöissä. Niissä on usein jyrkkiä, tuomitsevia asenteita, tiukat ja ehdottomat sekä yksityisten ihmisten henkilökohtaiseen elämään saakka ulottuvat valvotut säännöt, johtajien auktoriteetti on vahva eikä sitä uskalleta kyseenalaistaa, ja yhteisössä vallitsee vallankäytön hierarkia.

Yhteisöllä on luja ote yksilöstä erityisesti silloin, jos hänet on lapsesta saakka kasvatettu pitämään liikkeen uskomuksia ehdottomana ja kyseenalaistamattomana totuutena ja yhteisöä ainoana pelastuksen tienä. Tällöin yhteisöllä on luja ote ihmiseen. Uskonyhteisö käyttää väkivaltaa jäsentensä kontrollin ja kurinpidon välineenä. Vapaa kritiikki ja avoin keskustelu murtaisi auktoriteettien aseman ja vallan.

Miten ehkäistään lasten ja nuorten joutumista edellä kuvatun väkivallan uhriksi? Uskonnollisten yhteisöjen itsesääntelyn varaan ei asiaa voi jättää. Herännäisliikkeiden parissa uskonnollinen väkivalta näyttäisi olevan koko uskon perusta.

Esitän toisen hypoteesin: evankelioiminen perustuu vain ja ainoastaan uskonnolliseen väkivaltaan.

Evankelioimisen metodeina ovat pakottaminen ja suostuttelu. Ihminen saadaan sitoutettua johonkin sellaiseen, joka on ihmiselle haitallista. Yhdenkään uskonnon hyötyjä ei ole todennettu. Pahinta väkivalta on kun se kohdennetaan lapsiin ja nuoriin. Pyhäkoulut ovat täsmälleen verrattavissa Koraanikouluihin. Molemmissa tavoitteet ovat yhtenevät: väkivaltaa käyttämällä unelmoidaan globaalista hegemoniasta. 

Sekä pyhäkoulut että koraanikoulut valehtelevat oppilaille: epätosia asioita esitetään tosina. Tämä on törkeää lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa. Islaminuskoisella kiihkoilijalla ja kristityllä kiihkoilijalla ei ole lainkaan eroa. Molemmat ovat valmiita käyttämään äärimmäisistä väkivaltaa asiansa edistämiseen.

Yhteiskunnan ei tule suvaita uskonnollista väkivaltaa missään muodossa.