sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Nuoret, vaatikaa oikeuksianne



Nuorisobarometrin 2014 tulokset ovat sekä hyviä että huonoja. Pääsääntöisesti nuoret ovat valistuneita, mutta heidän vaikuttamismahdollisuutensa omiin olosuhteisiinsa ovat edelleenkin luokattoman kehnot.

On suorastaan ilahduttavaa, että nuorison uskonnollisuus on laskussa. Kyselyssä itsensä ei-uskonnollisiksi luokitteli 53% nuorista (vuonna 2010 47%). Uskonnollisiksi taas itsensä luokitteli 23% (vuonna 2010 35%). Oikeastaan on aika yllättävää, että vielä vuonna 2010 uskonnollisten osuus oli noinkin suuri.

Uskonnollisuuteen liittyy myös nuorten syrjintäkokemukset; tarkemmin koulun uskonnonopetukseen kirkon jäsenille sekä uskonnolliset tilaisuudet koulunkäynnin puitteissa. Nuoret eivät ole tavallisesti itse voineet päättää liittymisestään uskonnolliseen yhteisöön ilman holhoojansa myötävaikutusta. Ilman holhoojan suostumusta ei uskonnollisesta yhteisöstä ole helppo erota. Näin siihen asti kunnes nuori on täysi-ikäinen. 

Edellä oleva on selvä epäkohta. Nuori joutuu edustamaan uskonnollista vakaumusta, vaikka hänelle itselleen uskonnollisella vakaumuksella ei olisi mitään merkitystä.

Nuorisobarometrin mukaan pojista 23 % ja tytöistä 24 % pitää syrjintänä sitä, että koulun uskonnonopetus on pakollista evankelisluterilaisen kirkon jäsenille. Pojista 18 % ja tytöistä 19 % pitää syrjintänä sitä, että koulun yhteisissä juhlissa on uskonnollisia osuuksia.

Ihmisoikeudet eivät tässäkään yhteydessä toteudu. Ihmisellä tulee olla oikeus uskontovapaaseen elämään julkisen vallan yhteydessä ja suurin osa kouluista toimii julkisen rahoituksen turvin. Julkinen valta siis suosii uskontoa mutta myös pakottaa uskonnon harjoitukseen koulussa, vaikka nuori ei omaisikaan minkäänlaista uskonnollista vakaumusta. Pelkkä jäsenyys riittää pakkoon.

Koska julkinen valta ei ole kyennyt turvaamaan uskonnottomien ihmisoikeuksia koulussa, tulee nuorten ryhtyä itse asian vaatimiin toimenpiteisiin. Toivottavasti nuorilla on rohkeutta ja voimia nousta vastustamaan julkisen vallan ja usein vanhempien (holhoojien) ihmisoikeusloukkauksia. Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille.

Nuoret voisivat alkaa boikotoida kaikkea uskonnollisuutta koulussa. Lintsaaminen uskonnontunneilta ja järjestelmällinen kieltäytyminen kaikesta uskonnollisuuteen vähänkään viittaavasta toiminnasta on hyvä alku.

Me aikuiset voimme kannustaa ja rohkaista nuoria em. kansalaistottelemattomuuteen kunnes ihmisoikeudet saatetaan koskemaan myös nuoria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti