Usko on todisteeksi kelpaamatonta toiveajattelua

Usko ei ole todiste, vaikka Kirje heprealaisille muuta yrittää väittää.

11:1,2 Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä mitä ei nähdä. Uskoon perustuu se todistus, jonka Jumala on isistä antanut.

Siinähän se tuli: usko on toiveajattelua.

Asia voidaan muotoilla seuraavasti:

X uskoo että p(mikä tahansa väitelause/propositio).

Uskomuksen oikeutus ajautuu heti vaikeuksiin:

X on oikeutettu uskomaan, että p jos ja vain jos p on tosi.

Tästä päästään hard core todistustaakkaan: on osoitettava, että p on tosi.

Koska yksikään uskonnollinen väitelause ei täytä todistustaakan vaatimusta, uskonnonfilosofeista esim. Alvin Plantinga joutuu peräytymään ”riittäviin perusteisiin”.  Tästä taas seuraa reductio ab absurdum, sillä ”riittävää perustetta” joudutaan välttämättä perustelemaan toisella ”riittävällä perusteella”.

Edellisen johdosta Plantinga & co joutuu peräytymään perususkomukseen ja Plantingalle tämä tarkoittaa sitä, että perususkomus on se, että kristinuskon jumala on olemassa. Plantingan perususkomusten joukko käsittää yhden alkion – kristinuskon jumalan. Perususkomus ei vaadi edes riittäviä perusteita. Plantinga on vain nimennyt jonkin uskomuksen perususkomukseksi.

Tästä Plantinga johtaa peruskokemuksen, joka tarkoittaa kokemusta kristinuskon jumalasta. Tämä simpliciter ei taas ole millään tavoin intersubjektiivinen, minkä Plantingakin huomaa. Täten peruskokemusten vertailu ei Plantinngan mukaan ole edes tarpeellista. Peruskokemusten joukko käsittää sekin yhden alkion Plantingan skeemassa.

Seuraava perääntyminen tapahtuu siihen, että ihmisellä on ”jumalaisti”. Tämän periaatteen Plantinga on kähveltänyt Tuomas Akvinolaiselta. Oikeasti mitään jumalaistia ei ole löydetty, vaikka sellaista on etsitty. Tämä on vain puolivillainen apologia, jolla yritetään pelastaa esim. tuo alussa mainittu heprealaiskirjeen väite.

Törmäsin näihin Plantingan uskonnonfilosofisiin käsityksiin joskus 1970-luvulla. Mitään uutta ja vakuuttavampaa Plantinga ei ole sittemmin esittänyt, vaikka onkin viilannut argumenttejaan moneen kertaan.

Ei tuo Planitngan argumentaatio mitenkään tuntematonta ole Suomessakaan. Tapio Puolimatka on viljellyt noita Plantingan teesejä monessa TV7:n Cafe Raamatun jaksossa. Tyypilliseen tapaansa Puolimatka ei mainitse lähdettään vaan katsojalle jää käsitys, että Puolimatka on itse formuloinut nuo väitteet. Puolimatkalle tällainen toiminta on sääntö, eikä poikkeuksia juuri tunneta.

Johtopäätös on, että heprealaiskirje on silkkaa perusteetonta propagandaa, eivätkä Plantinga tai Puolimatka & co pysty pelastamaan uskoa siltä, että usko on pelkästään toiveajattelua.