Kristinusko vain antiikin synkretismiä

Kristinusko on ainoastaan antiikin uskonnollisen synkretismin tuote. Kristinuskossa ei mikään viittaa historialliseen juutalaiseen pyhään puuseppään. Oikeasti oletetun Uudessa Testamentissa seikkailevan Jeesuksen lisäksi alueella toimi monia ”jeesuksia”.

Uuden Testamentin Jeesuksen syntymätarina on silkkaa hölynpölyä. Jeesuksen sukupuu niin Matteuksen kuin Luukkaankin evankeliumeissa on pelkkää fiktiota. Nasaretin kaupunkiakaan ei ollut ensimmäisellä vuosisadalla. Ensimmäisellä vuosisadalla Galileassa ei ollut synagogia eikä fariseuksia. Rabbi-nimitystäkään ei tuolloin käytetty Galileassa.

Kun ottaa huomioon evankeliumeiden monet tuntemattomat kirjoittajat, ei ole lainkaan yllättävää, että Jeesus-hahmon kuvaukset sisältävät paljon ristiriitoja. Tarinat on punottu yhteen siten, että niitä voi tulkita millä tahansa tavalla.

Kaksitoista opetuslasta ovat hekin fiktiivisiä, kuten on heidän fiktiivinen mestarinsakin. Varhaiset Jeesus-liikkeet ja Kristus-kultit vain pyrkivät legitimoimaan fiktiiviset tarinat todellisina tapahtumina.

Neitsyt Mariankin hahmo on lainaa ”pakanallisista” uskonnoista ja niiden kulttimuodoista. Pakanallinen maailma ”tiesi” kaikenlaista neitseellisestä sikiämisestä.

Kaiken edellä mainitun raamatuntutkijat ovat tienneet jo yli 200 vuotta.  Papisto ihan suuntauksesta riippumatta on onnistuneesti propagoinut suosikkifiktionsa puolesta. Menestys on ollut oikeastaan aika huikea.

Jeesuksen historiallisuudesta kun ei vain ole luotettavia dokumentteja. Myyttisestä Jeesuksesta sen sijaan löytyy paljonkin kirjoituksia. Jeesuksen historiallisuuden propagoiminen vain jatkuu, mutta onneksi länsimaissa yleisö on niin valveutunutta ja valistunutta, että Jeesus painuu historian hämäriin muiden myyttisten hahmojen joukkoon.

Kirjasuosituksena David Fitzgerald: Nailed – Ten Christian Myths.