tiistai 26. maaliskuuta 2019

Profeetta Muhammed väkivaltainen sekopää


Abrahamilaisten uskontojen hahmot ovat säännöllisesti vastenmielisiä olioita Raamatun jumala aivan ylivoimaisena ykkösenä

Oikeastaan Koraanin jumala ei selviä yhtään paremmin. Viimeiseksi profeetaksi tituleerattu Muhammed oli taas verenhimoinen paskiainen. Tosin Muhammedin historiallisuus on aika kyseenalaista, mutta hänen nimiinsä on pantu sellaisia sanontoja ja tekoja, että ne tekevät tuosta viimeisestä profeetasta juuri väkivaltaisen paskiaisen.

Muhammed mm.  langetti 13 kuolemantuomiota sen johdosta, että jotkut olivat kirjoittaneet vähemmän imartelevia runoja Muhammedista. Kaikki kolmeatoista ei kuitenkaan saatu hengiltä.

Pari vuotta myöhemmin Muhammedin jengi teurasti kolme ihmistä, koska he palvoivat useita jumalia. Kaikki jumalat tosin ovat ihan yhtä vähän olemassa olevia kuin Allah.

Vuonna 627 Muhammed ja hänen väkivaltainen jenginsä teurastivat Banu Qurayza –heimon miehet yhteensä 600-900 miestä. Myöhemmin samana vuonna Muhammed määräsi Abdullah ibn Ubay:n teloituksen, mutta joutui luopumaan, sillä teloitettavaksi tarkoitetulla hepulla oli niin paljon omia seuraajia, että he olisivat voineet tehdä Muhammedin olon tukalaksi.

Vuonna 630 Muhammed määräsi Sarahin teloitettavaksi, koska nainen oli kouraissut profeettaa munista. Saman vuoden lokakuussa Muhammed määräsi Dumatul Jandelin ryöstettäväksi.

Muhammed määräsi sokean miehen teloitettavaksi, koska sokea mies oli vittuillut Muhammedille.

Muhammed määräsi Aslam-heimon teloitettavaksi, sillä joku heimon jäsen oli kiksauttanut jotakuta.

Edelleen Muhammed määräsi Kinana ibn al-Rabin teloitettavaksi, sillä Kinanalla oli varallisuutta, jonka Muhammed halusi itselleen.

Muhammedin sekopäisestä väkivaltaisuudesta löytyy niin paljon materiaalia, että viimeinen profeetta joutaakin jäädä viimeiseksi profeetaksi. Jokainen joka pitää millään tavoin arvossa Muhammedia, on itsekin potentiaalinen väkivaltarikollinen. Sellaista se usko aiheuttaa, varsinkin usko psykopaattiseen väkivaltaiseen paskiaiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti