lauantai 16. maaliskuuta 2019

Abrahamilaisten taivaallinen tyranni


Raamatun ja Koraanin jumala on selvästi tyranni. Tarinoiden mukaan jumala on tehnyt tolkuttoman monta rikosta ihmiskuntaa vastaan, mutta siitä huolimatta Raamatun ja Koraanin jumalhahmoilla on paljon kannattajia. Tarinoiden perusteella jumala on läpeensä paha olio.

Jumala voi tehdä hyvänkin ihmisen elämän vaikeaksi ja samaan aikaa vakuuttaa seuraajilleen, että hän jumalana on kaiken kritiikin ja vastuullisuuden ulottumattomissa. Tarinoiden jumala on sekä seinähullu että suuruudenhullu.

Jumala ei oikeastaan ole muuta kuin terroristi. Jotenkin tästä seuraa, että tuollaisen terroristin kannattajat ovat ”jumalaa pelkääviä”. Monet tuon terroristin seuraajat ajattelevat, että ihmiset (myös he) ovat kykenemättömiä mihinkään hyvään, jos terrorismin uhka ei ole koko ajan läsnä. Tästä taas seuraa vaatimus, että kaikkien tulee pelätä terroristia. Jumalan vaatimukset ovat aina haitallisia ihmiskunnan kannalta.

Ehkä tuon ”taivaallisen” terroristin seuraajat kärsivät jonkinlaisesta Tukholman syndroomasta: terroristi nähdäänkin hyvänä vastoin kaikkea todistusaineistoa. Uhatut näkevät parempana vaihtoehtona olla samaa mieltä terroristin kanssa kuin nousta vastarintaan. Tämähän on kuvio uskon puolustuksena käytetyssä Pascalin vaa’assa.

Raamatun ja Koraanin jumalhahmojen hyvyys tarkoittaa kansanmurhia, ruttoa, etnisiä puhdistuksia yms. Kyseessä on pelkkä kuoleman kultti, johon miljardit ihmiset on höynäytetty mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti