Jeesuksen dekonstruktio

Jos Raamatusta poistetaan kaikki myyttinen ja draamallinen aines, niin jäljelle ei jää juuri mitään. Koko Raamattu saadaan mahtumaan muutamaan kymmeneen sivuun. Thomas Jeffersonin tällä tavalla dekonstruoidussa Raamatussa oli 40 sivua.

Taannoin toimi sellainenkin raamatuntutkijoiden yhteisö kuin Jesus Seminar. He päätyivät sellaiseen tulokseen, että vain 18 prosenttia väitetyistä Jeesuksen sanomisista saattoivat pitää paikkansa. Jesus Seminarin metodologia ei oikein täytä tiukkoja tieteellisiä kriteereitä, mutta onhan tuollainen luku jollain tavoin suuntaa antava. Useimpien Jesus Seminarin jäsenten ontologinen sitoumus oli kuitenkin luokkaa: Joku henkilö oli olemassa, joka oli evankeliumien Jeesuksen esikuva. Toki tällainen sitoumus voidaan tehdä, mutta dokumentaariset lähteet eivät oikein tue sitoumusta. Raamatuntutkijoiden keskuudessa em. minimalistinen sitoumus on hyvin yleinen. Myyttiteoreetikot ovat ainakin vielä vähemmistössä.

Kun Uuden Testamentin Jeesuksen sanomisia dekonstruoidaan, niin paralleeleja löytyy vanhemmista myyteistä. Samanlaisia myyttejä ovat myytit Romuluksesta, Herkules-myytti on sekin hyvin samanlainen, eikä Adonis-myyttikään juuri eroa Jeesus-myytistä.

Jeesuksen dekonstruktio yksinkertaisesti tuhoaa Jeesuksen ainutlaatuisuuden. Ainakin amerikkalaisissa pappisseminaareissa dekonstruktio ei ole suosiossa – päinvastoin. Niissä laitoksissa dekonstruktiosta on tullut synonyymi destruktiolle. Jossain mielessä asia onkin noin. Dekonstruktio ei lähde siitä, että jokin teologinen dogma olisi hyväksyttävä sellaisenaan vaan dogma voidaan purkaa osiin, dogmaa voidaan suhteuttaa muihin vastaaviin jne. Usein tuloksena on todella se, että dogman ”totuudelta” putoaa kaikki pohja. Onhan se destruktiivista varsinkin jos pitää tiukan dogmaattisesti kiinni Raamatun ainutlaatuisesta erehtymättömyydestä.

Jeesuksen dekonstruktion perusteella Uudesta Testamentista on yhä vaikeampi muokata sellaista auktoriteettia, että kyseistä myyttistä teosta voitaisiin käyttää yhteiskuntapoliittisena toimintaohjelmana. Raamatunlauseilla ei voi legitimoida esimerkiksi Suomen eduskunnan säätämiä lakeja.

Jeesuksen teologinen dekonstruktio siirtää näkökulman absoluuttisesta kulttuurihistorialliseksi. Tällainen lienee yleinen suuntaus protestanttisissa teologisissa tiedekunnissa, joissa Raamattua tutkitaan kulttuuriartefaktina ilman ontologista sitoumusta jonkin transsendentin eksistenssistä.

Kirjasuosituksena Robert M. Price: Deconstructing Jesus (2000).